"On vihdoin tullut aika lähteä eteenpäin. Pian entinen ei paina, sen jätän tänne näin", ilmoittaa Timo Rautiainen sooloalbuminsa ensisanoissa.
Eteenpäin-raidan pelimannihenkinen aloitus alleviivaa sanomaa: Niskalaukaus on kuollut, eläköön Niskalaukaus.
Vain harva osaa lopettaa huipulla, mutta Rautiaiselta ja Niskalaukaukselta se onnistui hyvissä ajoin ennen kuin menestysyhtyeen vääjäämättömänä kohtalona olisi hyytyä silakkamarkkinoita kiertäväksi parodiaksi itsestään.
Rautiaisen ensimmäisellä sooloalbumilla asenne on uusi ja sointi toinen. Kyllä mies kivun kestää, mutta ei häpeää -ajatusmaailmaan ei levyllä törmää.
Leppymättömänä päälle vyöryvän synkän jynkytyksen sijaan Sarvivuori-albumia leimaa vivahteikas moni-ilmeisyys.
Rautiaisen asuinpaikan Jyväskylän Sarvivuoren mukaan nimetyllä albumilla ei seurustella pimeässä liiterissä viinapullon ja haulikon kanssa tummien kitaravallien pahaenteisessä pörinässä.
Rautiainen turvaa yhä vahvuuksiinsa - kypsän miehen omakohtaiseen kerrontaan ja pateettiseen rocksointiin - mutta mahduttaa levylle myös kantrisävyjä, mandoliinia sekä vapautunutta riemua niin paljon kuin se hänen tapauksessaan on mahdollista.
Niskalaukaus oli tiukasti mustassa univormussaan pitäytyvä, hieman hymytön ryhmä, mutta soolo-Rautiaisen yhtye näyttää tennareissaan ja toppatakeissaan huolettomalta äijäsakilta. Tälle porukalle ulkoisen rockuskottavuuden murehtiminen ei ole päällimmäisenä mielessä.
Rautiaisen viime vuosien hovituottajan Jarkko Martikaisen jäljiltä Sarvivuoren sointi on napakka ja täyteläinen, ja vaikuttaa kuin muusikot olisivat voineet hoitaa pestinsä hieman tavanomaista väljemmin suitsin.
Ratkaisu tuntuu sopivan yhtyeelle, joka on koottu tavanomaista mielenkiintoisemmista palikoista. Vai mitä pitäisi sanoa miehistöstä, jonka kitaristeista Alexander Kuoppala on soittanut Children of Bodomissa ja Peter Engberg muun muassa Jari Sillanpään taustalla.
Paremmin näyttelijänä tunnettu Jussi Lampi on persoonallinen valinta rumpupatterin taakse, vaikka hänellä toki 1980-luvulle ylettyvä levytystausta onkin.
Nightwishin Tuomas Holopaisen kirjoittamaa päätöskappaletta lukuun ottamatta Sarvivuori koostuu Timo Rautiaisen sävellyksistä. Tuottaja Martikaisen sanoitusavun lisäksi yhdestä tekstistä vastaa Rautiaisen vanha yhteistyökumppani, oululaislähtöinen Tomi Tuomaala, jonka Vesien hallitsijan testamentti on Tuomaalalle ominainen luontoteeman ympärille kiertyvä tuhonäkymä.
Neljä viikkoa singlelistan kärjen tuntumassa pysytellyt Punainen viiva on albumin kappaleista ehkä eniten velkaa Rautiaisen menneisyydelle ja siten turvallinen valinta ensimmäiseksi singlelohkaisuksi.
Martikaisen tekstittämä Uskonnonpastori tapailee YUP:n äänenpainoin, mutta onnistuneempana soi Sinulle, jolla Rautiainen tunnustaa rakkautensa pitkään rinnallaan pysyneelle vaimolleen - tosin Martikainen sanoin. Ei ole siis avautuminen helppoa rocktähdellekään.
Tuomas Holopaisen Hiljaisen talven lapsi henkii eteeristä Nightwish-estetiikkaa huvittavuuteen saakka, mutta levyn toinen lapsiaiheinen kappale on sen eittämätön helmi. Meille niin rakas on väkevä kappale isänrakkaudesta ja siitä, kuinka aina ei elämässä käy niin kuin haaveillaan.