Heinäkuun helteiden keskelle ainakin poliitikoille hyytävän viilentävän viestin toi Valitut Palat -lehden tekemä tutkimus, jonka mukaan suomalaisten mielestä luotettavimpia ammattilaisia ovat lentäjät, vähiten luotettuja poliitikot.
Tutkimuksessa oli mukana vain 20 ammattia, joten kovin suppeana sitä voi pitää jo lähtökohdiltaan. Lisäksi voidaan tietysti keskustella siitä, voidaanko politiikkaa yleensä pitää ammattina muiden kuin niiden poliittisten jäärien osalta, jotka eivät elämässään ole tehneet muuta työtä kuin politikoineet.
Tosin viaksihan tätä ei saa laskea, ja vuosikymmenet politiikan kamareissa tuntuvat pätevöittävän ihmisen melkein mihin tahansa.
Pääsääntöisesti politiikka on kuitenkin edelleen luottamustoimi, johon tullaan jostakin ammatista ja johon usein myös palataan, jos luottamus sattuu loppumaan. Mielenkiintoinen ajatusleikki syntyykin esimerkiksi siitä, katoaako lentäjältä luottamus, jos hänet valitaan eduskuntaan.
Sinänsä poliitikkojen mollaaminen ei ole mitenkään uutta. Kautta aikain heitä on syytetty vaalilupausten pettämisestä ja vähintään muunnellun totuuden puhumisesta.
Muutoksia suomalaisen yhteiskunnan todellisuudessa on kuitenkin saatu aikaan rajusti, jos sitä vertaa vaikka 50-luvun todellisuuteen. Eli joitakin lupauksia on todella pidettykin, vaikka uudistusten aikataulu ei aina olekaan ollut niin nopea, kuin vaalitilaisuuksissa helposti annetaan ymmärtää. Mutta ennen kaikkea politiikassa tuntuu pätevän Fredin aikoinaan lanseeraama lause: Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan.
Mainitun tutkimuksen mukaan poliitikkoihin luottaa suomalaisista vain yksi kymmenestä. Silti se ylittää eurooppalaisen keskitason, joka asettuu kahdeksan prosentin tasolle. Vahvinta luottamus on Ruotsissa ja Sveitsissä, missä yhteisten asioiden hoitamiseen valitut kansalaiset saavat luottamusta 20 prosentilta kansalaisista, eli kovin laaja-alaista ei luottamus tunnu olevan sielläkään, missä se on parasta eurooppalaista tasoa.
Kun taas haetaan maita, joissa luottamus politiikkoihin on todella pohjamudissa, listalle päätyvät sellaiset maat kuin Tshekki ja Venäjä.
Jotenkin minusta tuntuu, että etenkään Venäjän sijoittuminen tällä listalla ei yllätä muita suomalaisia kuin mahdollisesti erään Helsingin yliopiston
dosentin.
Politiikka on edelleen mitä suurimmassa määrin nk. yhteisten asioiden hoitoa, ja valitettavasti vaatimus verojen siirtämisestä valtion maksettavaksi on edelleen yhtä utopistinen kuin ajatuksen keksimisen aikaan. Silti ainakin osa poliittista päätöksistä on kansalaisten mielestä aina joko vääriä, riittämättömiä tai väärin kohdistettuja ja onnettomia.
Mielenkiintoisen taustan tilanteeseen loi kuitenkin eräs toinen kesän puheenaihe. Kreikan kriisin ollessa päällä suomalaisetkin innostuivat joukolla kauhistelemaan kreikkalaisten itselleen junailemia etuja: bonuksia työpaikalla saapumisesta, metsureiden ulkotyölisää, lisäpalkkaa vieraan kielen hallitsemisesta, julkisen sektorin 14 kuukauden palkkaa, virkamiesten naimattomien tyttärien oikeutta isän eläkkeeseen tämän kuoltua ja niin edelleen.
Kukaan ei kysynyt, miten tällaiset päätökset ovat syntyneet. Itse epäilen, että ne on saatu aikaan siten, että poliitikot ovat todella pitäneet lupauksensa, jotka he ovat vaalitaistelun tiimellyksessä tulleet ääniä vastaan antaneeksi.
Tätäkään kirjoitusta ei silti kannata niin kovin todesta ottaa, tuleehan se samaisen tutkimuksen mukaan vähemmän luotetulta taholta. Poliitikkojen lisäksi suomalaisten mielestä epäilyttävien tahojen listalle kun kuuluvat myös autonmyyjät, toimittajat ja sijoitusneuvojat.