Kirjoittaja on Lapin läänin maaherra.
Valtiovarainministeriö on löytänyt uuden iskulauseen, millä mitata valtion virkamiesten toimeliaisuutta. Nyt on tärkeintä parantaa julkisen hallinnon tuottavuutta. Vielä Matti Vanhasen hallituksen alkuvaiheessa alueellistaminen oli ykkösasia. Alueellistaminen toki jatkuu. Aivan vastikään Etelä-Pohjanmaalla ja Porissa vastaanotettiin iloisia uutisia maa- ja metsätalousministeriön alueellistamispäätöksistä. Juuri tällä hetkellä alueellistamista tärkeämpää tuntuu kuitenkin olevan tuottavuus.
Oulun 400-vuotisjuhlien juhlaseminaarissa Nokian pääjohtaja Jorma Ollila määritteli, että suomalaisen Nokia-insinöörin pitää olla 200 prosenttia tuottavampi kuin kiinalaisen kollegansa. Perusteluna hän tokaisi lyhyesti, että Kiinastakin saa nykyään huippukoulutettuja osaajia, mutta heidän palkkatasonsa on vain puolet Suomesta.
Tuottavuus on hallituksen päätöksellä määritelty lakonisesti: kun valtiolta jää eläkkeelle kaksi, tilalle saa palkata vain yhden. Jokaiselle ministeriölle ollaan räätälöimässä henkilöstön supistusohjelmaa, mikä käytännössä näyttäisi tarkoittavan kahden prosentin säästövelvoitetta vuotuisissa henkilöstömenoissa.
Valtion hallinnon kentällä on jo ehditty parkaista, mihin jäi alueellistaminen. Ovathan poliitikot luvanneet, että pääkaupungin ministeriöistä ja keskusvirastoista siirrettäisiin tehtäviä maakuntiin alueviranomaisten hoidettaviksi. Nyt alueilla joudutaan lähiajat keskittymään uusien säästövelvoitteiden toimeenpanoon ja miettimään, mitä nykyisistä tehtävistä voitaisiin karsia.
Valtio ei ole ainoa taho, joka on Suomen väestökehityksestä päätellyt, että tulevina vuosina on saatava vähemmällä väellä enemmän aikaan. Suomen väestö ikääntyy nopeammin kuin muualla Euroopassa. Suuri huoli on työvoiman tarjonnan riittävyys, kun väestön määrä kääntyy laskuun vuodesta 2020 eteenpäin.
Tähän asti työvoiman tarjonta on lisääntynyt, mutta nykyhetkestä eteenpäin aktiiviväestön määrä vähenee. Suurin muutos nykytilanteeseen on alle 20-vuotiaiden määrän lasku ja eläkeiässä olevien voimakas kasvu. Samalla 56-64-vuotiaiden määrä kasvaa merkittävästi. Tällä ikäryhmällä on myös hyvä koulutus, edellisiä sukupolvia parempi terveys. Voi olettaa, että eläkkeelle siirrytään myöhemmin.
Työministeriön laskelmien mukaan yli 55-vuotiaiden osuus työllisistä nousee nykyisestä noin 13 prosentista tulevaisuudessa 20 prosenttiin. Työvoiman tarjonta vähenee vuodesta 2010 vuoteen 2020 sadalla tuhannella. Suurin osa työllisten määrän vähenemisestä tapahtuu Itä- ja Pohjois-Suomessa, sillä oletettavasti Etelä-Suomi tulee jatkossakin hyötymään muuttoliikkeestä.
Käytännössä tämä tarkoittaa Pohjois-Suomen ja koko maankin näkökulmasta, että muutaman vuoden kuluttua työmarkkinoille on tulossa vähemmän väkeä ja työpaikoilla entistä suurempi osa henkilöstöstä on iältään yli 50-vuotiaita.
Kuntien alue- ja palvelurakenneuudistus on viime viikkoina herättänyt kiivasta keskustelua kunta- ja maakuntakentällä. Julkisuuteen tuodut uudet palvelurakenteet on ennätetty haukkua tuoreeltaan toteuttamiskelvottomina. Toivottavasti kenttäkierrokselle maakuntiin pian lähtevä uudistus saa asiallisen käsittelyn. Nykyisellään kunnat eivät selviä perustuslain asettamista palveluvelvoitteista. Rakennemuutoksia tarvitaan ja pian.
Myös valtionhallinnossa rakennemuutokset ovat väistämättömiä. Tähän pyritään mm. useassa ministeriössä vireillä olevilla palvelukeskushankkeilla, joilla halutaan järkeistää hallinnon tukitehtäviä kuten palkanmaksua, kirjanpitoa ja laskujen maksua. Ideana kaikissa palvelukeskushankkeissa on, että keskittämällä tehtävät yhteen paikkaan, työt voidaan tehdä nykyteknologiaa hyväksikäyttäen sekä halvemmalla että huomattavasti pienemmällä henkilömäärällä.
Esimerkiksi sisäministeriön palvelukeskus aloittaa ensi vuoden alussa Joensuussa. Lapista tehtäviä ei kuitenkaan siirry Pohjois-Karjalaan, vaan Rovaniemelle on tarkoitus perustaa Lapin rajavartion ja lääninhallituksen yhteinen palvelukeskuksen sivutoimisto 14 henkilön voimalla. Henkilöstö siirtyy toimistoon Lapin rajavartiostosta, lääninhallituksesta ja kihlakunnanvirastoista.
Palvelukeskusten perustamisella saadaan huomattavia henkilöstösäästöjä, mutta ne eivät toteudu nopeasti, sillä valtio ei irtisano työntekijöitään. Kun valtion hallintoa muutetaan, virkamiehet joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta eivät myöskään ole siirtovelvollisia. Tämä asettaa erityisiä haasteita henkilöstöpolitiikalle.
Keskushallinnosta voitaisiin huoleti siirtää tehtäviä maakuntiin ja vahvistaa alueviranomaisten roolia. Nyt tuottavuus näyttää synnyttävän lähes joka ministeriössä kaavailuja, miten oman hallinnon aluetoiminnot voitaisiin keskittää muutamiin yksiköihin ja johtaa niitä Helsingistä.
Kaavailut pelastushallinnon, poliisipiirien, ulosottohallinnon tai syyttäjätoimen alue- ja paikallishallinnon uudistamisesta näyttävät johtavan suuriin, jopa kokonaisia maakuntia kattaviin toimintayksiköihin, joiden ohjaus ja hallinta ajatellaan sujuvan kätevimmin tehostamalla keskushallinnon toimintoja. Tuottavuusajattelu näyttää ajavan valtion alue- ja paikallishallintoa alas, kun taas alueellistamisella on ollut tarkoitus vahvistaa alueiden roolia.
Samalla kun valtion paikallis- ja aluehallinnon yksiköiden kokoa kasvatetaan, pitäisi olla myös selvillä, mitä vaikutuksia päätöksillä on valtion aluehallinnon kokonaisuuteen. Valtion aluehallinto ei tulevaisuudessa voine olla vain erillisiä keskushallinnon putkimaisia etäpäätteitä.