Väestörekisterikeskuksen vastikään julkaisema Taskutieto 2001 -lehtinen kertoo väestöasioita kätevästi kiteytetyssä muodossa. Julkaisun mukaan maan tarkka väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 181 115.
Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrä on kasvanut tasaisesti 1980-luvulta lähtien. Vuodenvaihteessa heitä oli reilut 91 000 eli 1,8 prosenttia koko väestöstä.
Maassa vakinaisesti asuvista ulkomaalaisryhmistä suurin on venäläiset. Toiseksi eniten maassa asuu Viron ja kolmanneksi Ruotsin kansalaisia.
Äidinkielenään ruotsia puhuu tällä hetkellä kuusi prosenttia väestöstä.
Naisia oli vuodenvaihteessa miehiä enemmän maan 15 suurimmassa kaupungissa. Miehet hallitsevat tilastoja aina 54 ikävuoteen asti, mutta tämän jälkeen luvut kääntyvät naisten hyväksi.
Viime vuonna suosituimpia suomenkielisiä tyttöjen nimiä olivat Jenna, Laura ja Veera. Poikien etunimistä kärjessä olivat Aleksi, Ville ja Jere.
Ruotsinkielisistä tyttöjen nimistä suosikkeja olivat Wilma, Emma ja Ida, poikien nimistä Emil, Robin ja Anton.
Suomenkielisistä sukunimistä yleisimpiä ovat Virtanen, Korhonen ja Nieminen, ruotsinkielisistä tyypillisimpiä Johansson, Nyman ja Lindholm.