Mikko Virtanen sattui syntymään Kouvolaan. Hän on suomalainen vastoin tahtoaan. Mikko Virtanen haluaisi olla ruotsalainen.
Mikko Virtasta ei ole oikeasti olemassa. Hän on fiktiivinen hahmo, päähenkilö Miika Nousiaisen kirjassa Vadelmavenepakolainen.
Suomalaisten nuiva tapa suhtautua asioihin sapettaa Virtasta - varsinkin, kun hän vertaa sitä ruotsalaisten positiiviseen elämänasenteeseen. Kun ruotsalaiselle ruoka on fantastista, on se suomalaiselle ok. Kun ruotsalainen kehuu pöydän antimia huippuhyviksi, suomalainen toteaa, että on sitä huonompaakin syöty.
Mitä tällä on tekemistä urheilun ja Osakan MM-kisojen kanssa? Ei välttämättä mitään, mutta Ruotsilla on kisoista kasassa menestystä yhden maailmanmestaruuden ja kolmen nelossijan verran. Suomen mitali- ja pistetili on avaamatta.
Voisiko kysymys olla muustakin kuin kunnosta ja tekniikasta? Voisiko asenteella olla mitään tekemistä menestyksen kanssa?
Virtanen on yksisilmäinen mies. Hän luulee, että Ruotsissa on ihan oikeasti jatkuva juhannus, ettei unelmien maassa sada koskaan vettä.
Vaan sataahan siellä. Eivätkä ruotsalaiset urheilijatkaan napsi mitaleja ihan jokaiselta oksalta. Keskiviikkona vadelmaveneurheilijoilla oli huono päivä: sekä Susanna Kallur että Stefan Holm jäivät tiukan taistelun jälkeen aivan mitalipallin viereen. Suuri ruotsalainen mitalipäivä kuihtui pliisuksi.
Miten sen nyt sanoisi ruotsalaiseen tyyliin: Kanska bra, ja perjantaina Johan Wissman tuo 400 metriltä mitalin. Uskoa paremmasta huomisesta ei saa koskaan hukata.
Jos Ruotsissa joskus sataa, niin Suomessakin paistaa.
Suomen korttipakassa on ollut, ja on yhä, vain yksi vahva ässä. Nyt siellä on myös jokeri. Paula Tarvainen nousi Tero Pitkämäen vanaveteen ehdolle mitalipallille.
Perisuomalaiseen tapaan nyt pitäisi tupista, että Tarvainen heitti keskiviikkona kesän ainoan hyvän heittonsa. Lauantaina finaalissa homma löpsähtää.
Jospa Tarvainen tekeekin lauantaina kaiken vielä lite bättre?
juha.portaankorva@kaleva.fi