Hampurilaisten työpäivä on päättynyt. Päärautatieasemalta luoteeseen lähtenyt S3-juna on imaissut sisäänsä hiljaisia, henkeä vetäviä ihmisiä, jotka keskittävät katseensa kirjoihin tai päivän lehtiin.
Altonan aseman jälkeen rauha ei ole enää rikkumaton. Juna värjäytyy sisäpuolelta vihreäksi, kun sadat ja taas sadat Rapid Wienin kannattajat valtaavat junan käytävät.
Laula raikaa ja - todellakin - juna tärisee pysähdysten aikana ylös alas.
Viisi tuntia myöhemmin Hampurin Nordbank-areenan uumenissa Markus Heikkinen repii pelisukkien ympäriltä teippejä irti ja hymähtää.
"Ai jaa, joo. Meillä on ihan uskomattomat fanit. Tänään paikalla oli 8 000 kannattajaa", itävaltalaisseuran oululaispelaaja tietää.
Kieltämättä kulmaukseen ängetystä 8 000 Rapidin kannattajasta lähtee stadionilla yhtä paljon meteliä kuin Hampurin ylpeyden HSV:n nimeen vannovista 37 000:sta.
Se ei auta. On joulukuun ensimmäinen viikko ja wieniläisten haave Eurooppa-liigan jatkopaikasta kariutuu: HSV voittaa Rapidin 2-0.
"Mietitimme arvontaa ennen, että toivottavasti kannattajien takia tulisi jotain nimijoukkueita vastaan. Kotiottelumme siirrettiin isommalle 50 000 hengen stadionille (Ernst Happel -stadion) ja kaikki kolme peliä ovat loppuunmyytyjä."
Rapid Wien eli unelmaansa hetken verran. Joukkue voitti ratkaisevalla karsintakierroksella Aston Villan ja aloitti liigan lohkovaiheen 3-0-kotivoitolla HSV:sta ja 1-1-tasapelillä Glasgow Celticin vieraana.
Sen jälkeen tankissa ei enää hölskynyt bensaa.
"Joukkueella on ollut järkyttävän kova ohjelma. Juuri näissä kovimmissa peleissä pitäisi olla voimia ja terävyyttä. Viimeisen kuuden seitsemän viikon ajan on alkanut näyttää, etteivät jalat riitä, kun pelaamme koko ajan melkein samalla joukkueella", Heikkinen harmittelee.
Loma
odottaa
Tässä puhuu Suomen aliarvostetuin ammattilaisjalkapalloilija.
Markus Heikkinen, 31, saa todennäköisesti kesälomillaan tallata melko rauhassa kotimaansa katuja. Eikä siinä mitään, ettei naistenlehdistä tipu haastattelupyyntöjä, mutta hiljaista on ollut urheilun erikoisjulkaisuissakin.
Siitä huolimatta, että Heikkinen on viimeisen puolen vuosikymmenen ajan ollut Suomen A-maajoukkueen avauskokoonpanon vakiokasvo. Siitä huolimatta, että hän kerää viikosta toiseen täydet minuutit Rapid Wienin riveissä.
Yksi syy on oululaisen luontainen vaatimattomuus. Toinen syy löytyy miehen peliroolista: Heikkisen tehtävä ei ole antaa oman joukkueensa ratkaisevaa syöttöä, vaan estää vastustajaa tekemästä samaa.
"Mielestäni tämä on ehkä ollut paras kauteni Rapidin aikana. Olen pelannut samalla hyvällä tasolla, eikä notkahduksia ole tullut. Henkisesti ja fyysisesti kausi on kuitenkin ollut todella raskas, kun kesäloma oli niin lyhyt. Tuntuu kuin kausi olisi alkanut jo tammikuussa", Heikkinen huokaa.
Lomaa ei tarvitse enää kauan odottaa. Rapidin syyskauden viimeinen peli on viikkoa ennen joulua.
"Sen jälkeen on kolme viikkoa lomaa. Teemme jouluna sen häämatkan, joka jäi kesällä tekemättä."
Heikkisen perhe, Leena-vaimo ja reilun vuoden ikäinen Viljami-poika suuntaavat Malediivien lämpöön. Loppuloman suunta on toisessa ääripäässä: tuttu kotikaupunki Pohjois-Suomessa.
"Täytyy sanoa, että kauden raskaina hetkinä on tullut mietittyä, milloin pääsee vähän oikaisemaan."
Nuoruuden
tunteella
Heikkinen on ravannut Hampurin areenan nurmella lähes päntiönään. Eihän siitä ole kuin vajaa kaksi kuukautta aikaa, kun keskikenttämies hoiti Sami Hyypiän rinnalla viransijaisena maajoukkueen topparin tehtäviä Suomen 1-1-tasapelissä Saksaa vastaan.
Maajoukkuemiesten jatkosuunnitelmat ovat olleet suurennuslasin alla koko syksyn ajan, mutta toistaiseksi vain maalivahti Jussi Jääskeläinen on kertonut lopettavansa sinivalkoisen uransa.
"Tietenkin jokaisen karsinnan jälkeen on odottava tunnelma. Jätkät eivät puhu ratkaisuistaan kovin avoimesti. Luulen, että kokeneemmat pelaajat tekevät päätöksensä vasta kesän jälkeen."
Heikkiseltäkin udeltiin syksyllä jatkoaikeista.
"En minä itseäni nyt niin vanhana vielä pidä, että pitäisi alkaa lyömään hanskoja tiskiin", oululainen julkistaa.
No, sen verran ikää on tullut, että Hampurissa Heikkinen oli joukkueensa nestori.
"Maajoukkueesta on mukava hakea nuoruuden tunnetta", hän naurahtaa.
Tolppaan
tärähtää
Nordbank-areenan vieressä on pienempi areena, se Hjallis Harkimon rakennuttama. Samaan aikaan Eurooppa-liigan ottelun kanssa pikkuareenalla haetaan nuoruuden tunnetta Paul McCartneyn avustuksella.
Hengissä olevan ex-beatlen näkeminen livenä alkaa kohta olla yhtä harvinaista kuin Markus Heikkisen saksipotku.
Hämmästyttävää kyllä, suomalaispelaaja rojahtaa 56. minuutin kohdalla HSV:n maalin edustalla potkaisemaan päänsä yli.
"En nähnyt, mihin pallo siitä lähti", pipopäinen Heikkinen sanoo pokkana pelin jälkeen.
Se osui tolpan ulkoreunaan.
"Häh. Niinkö? Oikeasti? Olisikohan se nyt ollut vähän liikaa, että tekee saksipotkulla maalin, kun ei niitä maaleja tee ikinä muutenkaan."
Kommenttiin sisältyy jotain hyvin olennaista keskikenttätaistelija Markus Heikkisestä.