Pakkaset ja luminen talvi koko Suomessa ovat kasvattaneet mukavasti vaatekauppojen myyntiä. Valmisvaatteista yhä suurempi osa on kuitenkin tuontitavaraa, joskin monessa tuotteessa suunnittelu on edelleen suomalaista.
Tekstiilialan perusteollisuus massatuotantona on hiljalleen muuttanut Suomesta pois halvemman kustannustason maihin. Työntekijämäärä oli suurimmillaan vuonna 1974, jolloin ala työllisti 65 000 henkilöä. Silloin Neuvostoliiton vienti veti niin hyvin, että monessa tehtaassa töitä paiskittiin kolmessa vuorossa.
"Neuvostoliiton bilateraali-kaupan lakkaaminen ja Suomen kustannustason nousu olivat suurimmat syyt Suomen oman tekstiiliteollisuuden, ainakin sen massatuotannon loppumiseen", arvioi Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n toimitusjohtaja Satu Mehtälä.
Hän muistuttaa, että alan teollisuuden kutistuminen ei ole koskettanut vain Suomea, vaan laajasti koko läntistä Eurooppaa. Tanskassakaan ei ole enää omaa valmistusta jäljellä.
Suomessa toimipaikkoja, jotka valmistavat jotain vaatetta tai tekstiiliä, on silti jäljellä noin 2 000, mutta alan etujärjestöön niistä kuuluu vain 150 eli suurimmat.
Tuotannon bruttoarvo on noin miljardi euroa. Nykyään ala työllistää noin 7 500 ihmistä.
Suurimpia työllistäjiä ovat teknisten teollisuustekstiilien valmistajat, kuten Tamfelt, Ahlström, Suomisen kuitukankaat ja Mölnlycke.
Kotimaassa vaatteita valmistavat esimerkiksi Marimekko, Nanso, Joutsen Jousi-paita, M.A.S.I, Modelia, Top-Knit, Orneule, Sataneule ja Sidoste-Sukka. Pienet studiot kilpailevat yhä näkyvimmin omilla luomuksillaan, kuten Jukka Rintala, joka äskettäin on aloittanut myös teollisen valmistuksen Lappeenrannassa.
Viimeksi kuopiolainen Turo Tailor lopetti miesten pukujen valmistuksen Suomessa. Yhtiö kuului aikoinaan Suomen suurimpiin vaateviejiin, valmiita miesten asusteita meni erityisen paljon Neuvostoliittoon.
Kankaiden valmistustakaan ei Suomessa enää ole, kun Finlayson-Forssa lopetti toimintansa.
Tehtaita Viroon
ja Kiinaan
Suomesta vaatetusalan tehtaat ovat siirtyneet ensin Portugaliin ja sitten Viroon, maan uudelleen itsenäistymisen jälkeen. Kaukaisimmat tehtaat sijaitsevat Kiinassa, jossa on paljon myös suomalaista alihankintaa.
"Jos yritys haluaa pärjätä Suomessa, sen pitää erikoistua. Massatuotannolla ei täällä pärjää", painottaa Mehtälä.
Hän muistuttaa, että avainasemassa on suomalainen vähittäiskauppa. Jos se ei osta suomalaisia vaatteita rekkeihinsä, ei kuluttaja saa suomalaista vaatetta.
"Laadusta ja lähivalmistuksesta pitää olla valmis maksamaan, koska työn hinta on Suomessa korkea."
Ympäristöystävällisyys, ekologisuus, on uusi arvo, joka Mehtälän mukaan parantaa kotimaisen valmistuksen mahdollisuuksia kovassa kilpailussa. Tunnustetun suunnittelutaidon lisäksi suomalaisten vaatetusyritysten selviytymistä auttaa se, että ne ovat nopeita ja joustavia toimituksissaan kauppaan.
Kaikki valmistajat eivät kuitenkaan mene ulkomaille ja osa palaa takaisin. Esimerkiksi Lee Cooper -merkistä tuttu M.A.S.I tuo Virosta takaisin myös farkkujen pesu- ja värjäystoiminnan Keiteleelle Pohjois-Savoon. Näin se pystyy nopeasti reagoimaan, jos kaupan hyllyistä alkavat tietyt värit kadota.
Fin-merkin alle
vaatevalmistajia
Mehtälä kertoo, että pieniä laadukkaita suomalaisvalmistajia kootaan Fin-merkin alle, jotta niiden tuotteet pääsisivät paremmin esille Suomessa ja maailmalla. Hankkeen kärkihahmona toimii Suomen Pukutehtaan omistaja ja toimitusjohtaja Jaana Paavilainen.
Tunnetuin suomalainen vaatebrändi maailmalla on Marimekko, joka on erityisen suosittu Japanissa.
Nykyään valmisvaatteiden tuonti on erittäin paljon suurempaa kuin vienti. Suurin tuontimaa on Kiinan noin neljänneksen osuudellaan.
Suurimmat vientimaat ovat Suomen lähiympäristöstä eli Saksa, Ruotsi ja Venäjä, jonka markkinat kohtuullisen huvun, sillä hän on asunut maassa viisi vuotta, toimiessaan Pietarissa rakennusyhtiö Lentekin palveluksessa.
Hän puhuu venäjää ja pärjää sanojensa mukaan kielellä edelleen jollakin tavalla.