"Vaate on osa henkilöohjausta!"
Kukapa muu tällaisen ajatelman täräyttäisi kuin teatterin pukusuunnittelija.
Teatterin pukusuunnittelija hän onkin, Pasi Räbinä, joka pystytti lähietäisyydeltä katsottavaksi teatteripukujensa näyttelyn sen kunniaksi että valmistui alansa ensimmäiseksi maisteriksi.
Boheemeja ja porvareita -niminen pukukavalkadi Nukun näyttelytilassa on varsinainen maamerkki Räbinän uralla, sillä sen on näyttävä tapa juhlistaa viimekeväistä Suomen ensimmäistä, Ouluun tullutta pukusuunnittelun maisteriutta. Hän huomasi irrottauduttuaan työelämästä ehtivänsä paremmin pohdiskella asioita. Pohdiskelun aikana syntyi myös idea näyttelystä.
Tosin kollega Pirjo Valinen samasta työpaikasta, Oulun kaupunginteatterista, on myös pitänyt teatteripukujen näyttelyjä, keskiviikkona avatun näyttelyn pitäjä muistuttaa.
Miksi pukusuunnittelu on osa henkilöohjausta Räbinä perustelee selittämällä, että nykyään puvulla hahmotetaan luonnetta ihan tietylle näyttelijälle. "Puku on osa hänen rooliaan", hän selittää.
Tärkeä henkilö yhteistyössä pukusuunnittelijan kanssa näyttelijän lisäksi on tietysti ohjaaja. Tähänastisen kokemuksensa perusteella Räbinä tunnustaa, ettei kaikilla ohjaajilla ole kuvanluvun taitoa. Niinpä pukusuunnittelijan ammatissa on osattava verbalisoida asiansa.
Keskimäärin hän laskee suunnittelevansa puvut 3-4 näytelmään vuodessa. Viimeksi Oulussa nähtiin Räbinän puvut Rajamaa-näytelmässä ja seuraavat ovat tulossa ensi helmikuussa Mikko Roihan ohjaamaan Jotuni-näytelmään, jonka nimi on Elämä ja kuolema.
Neljä naista
ja Pasi
Maisterikoulutus, johon Räbinä vuonna 2000 irrottautui, oli pilottihanke taideteollisessa korkeakoulussa lavastustaiteen osastolla. Professoreina olivat Pekka Ojamaa ja Tiina Makkonen.
Räbinän mielestä irrottautuminen oli myös ammatti-identiteetin kannalta tärkeä asia. "Onhan valo- ja äänisuunnitteluakin ollut jo kymmenen vuotta", hän vertaa. Ammatti-identiteetin hahmotukseen käytettiinkin opiskelussa ensimmäinen vuosi.
"Meitä oli opiskelemassa kaikkiaan viisi ja kaikilla oli vähintään kymmenen vuoden työkokemus", Räbinä kuvailee ryhmäänsä. Jokaisella oli jo ompelu- tai suunnittelupuolen koulutus takanaan.
Kaikki neljä muuta, Iina, Elina, Leila ja Niina, olivat naisia, viides, tämä Pasi, koko ryhmän ainut mies. Nyt tuosta viisikosta on Pasin jälkeen Iina, sukunimeltään Jakobsson, ehtinyt myös maisteriksi. Tällä hetkellä on seuraava ryhmä esittävän taiteen pukusuunnittelun tulevia maistereita koulutuksessa, ohjelma on erityyppinen ja kestää viisi vuotta.
Pasi Räbinä tuli alalle Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemian sekä Lahden muotoiluinstituutin kautta ja sai vakituisen kiinnityksen Oulun kaupunginteatteriin vuonna 1991. Olihan hänestä enemmän tai vähemmän tiedostamattomasti pitkään tuntunut siltä, että johonkin taiteeseen viittaavalle alalle pitäisi päästä.
Musiikin tajuamisen kautta se lähti: kuopiolaispoika oli musiikkiluokilla ja soitti viulua sekä pianoa. Musiikkia hän ei ole vieläkään jättänyt, koskapa laulaa Tuiran kamarikuorossa.
Kaksi täkyä, Poutianen ja Lahdenperä
Teatteriin Pasi kulkeutui pikkuhiljaa: näyttelijä Auli Poutiainen asui heidän yläkerrassaan ja antoi vapaalippuja. Siellä Pasi sai ahaa-elämyksen tajutessaan, että tämmöinenkin maailma on olemassa.
Ensimmäisen kerran hänen ylleen puettiin teatteripuku, kun hän lauloi Kuopion oopperakuorossa ja sai Verdin Naamiohuveissa ylleen kustavilaisen asun.
"Silloin näin ensimmäistä kertaa pukuluonnokset ja olin hyvin vaikuttunut", hän muistelee tuon puvuston suunnittelijaa Samppa Lahdenperää. Poutiaisen ja Lahdenperän osuudesta hän mainitsee, että ne olivat täkyjä. Pian hän huomasikin olevansa Riina Ahosen ja Sari Salmelan assistenttina Kuopiossa:
"Siinä tämä identiteetti vahvistui. Minua ei enää kiinnostanut muodikkuus eikä käyttötarkoitus vaan henkilö vaatteiden sisässä. Teatteripuku on aina lähikuvan tekemistä, ihmisenä olemisen tutkimista. Siinä voi paljastaa ulkoisen olemuksen lisäksi sisäistä. Koko prosessi on vuoropuhelua näyttelijän kanssa. Tärkeämpi kuin materiaali on näyttelijän vartalo. Se on se kohde, johon suunnitellaan. Puku on osa roolia."
Koko pukusuunnittelu on teatterissa uusi ala. "Hirveen uusi ala", Räbinä tarkentaa ja pitää pikaluennon siitä, miten vielä 1960-luvun loppuun ja 1970-luvun alkuun saakka näyttelijät joutuivat hankkimaan itse esiintymisasujaan. Liisi Tandefeltista tuli ensimmäinen teatteriin palkattu pukusuunnittelija, ja tämä tapahtui 1960-luvulla Tampereen Työväen Teatterissa, hän muistuttaa.
Mutta puvustonhoitajat olivat olemassa jo 1800-luvun lopussa. Heidät pestattiin ensimmäisiksi ammattilaisiksi näyttelijöiden lisäksi. Tuona aikana teattereissa oli tyyppikulisseja ja -pukuja. Saksassa jopa ilmestyi luetteloita, joiden perusteella tilauksia tehtiin, hän valottaa alansa esihistoriaa.
Boheemeja ja porvareita, Pasi Räbinän teatteripukuja Nukun näyttelytila 30.11. saakka.