Vaasa Krapulaisen kauppamiehen piiputtelu koitui vuonna 1852 Vanhan Vaasan tuhoksi. Tähän tulokseen tuli tutkimusryhmä, joka omaksi harrastuksekseen tutki historian hämäriin jääneen palon syttymissyytä lähes vuoden ajan.
Toimikuntaan kuului sekä historian harrastajia että palo- ja rikostutkinnan ammattilaisia. Tutkimustapana oli poissulkeva menetelmä, joka on keskeinen nykyajan rikostutkimuksessa.
Työryhmän raportti etenee kuin paraskin jännityskertomus. Osa selvityksestä on fiktiota, mutta päälinjat on voitu osoittaa tosiksi kirjallisten lähteiden, palokokeiden, kaivausten ja laskelmien avulla.
Syylliseksi todettiin vöyriläinen torppari ja markkinakauppias Mårten Pehrinpoika, joka oli syyllistynyt tuottamukselliseen tekoon ja varomattomaan tulenkäsittelyyn alkoholin vaikutuksen alaisena.
- Tästä olis tullut pikkutuomio. Se oli vahinko, sitä olis vähän korvanlehdestä nipistetty, toteaa toimikunnan puheenjohtaja Pentti Suksi.
Hän uumoilee, että nykyaikana vastaavasta teosta olisi tullut vain pari kuukautta ehdonalaista.
Tulitikut lipesivät
mandoliinikrapulassa
Mårten Pehrinpoika oli lähtenyt Vöyriltä kohti Vaasaa jo iltapäivällä 2. elokuuta. Ennen puoltayötä hän oli saapunut Vähänkyrön Ojaniemeen, jossa oli jäänyt istumaan Björnin kievariin. Tarkoitus oli vaihtaa hevonen, mutta koska kievarissa oli vielä väkeä, Mårten oli jäänyt ryypiskelemään tuttujen miesten kesken.
Aamu valkeni. Edessä olisi vielä kolmen tunnin ajo, ja Mårten oli tanakassa humalassa. Mukaan hän varasi mahdollisesti pullon paloviinaa krapulaansa varten.
Mårten saapui kauppias J. F. Aurenin pihaan kohtalokkaan päivän aamuyöllä ennen kello viittä. Koska mitään liikettä ei pihassa näkynyt, hän ei halunnut mennä herättämään ketään renkitupaan, vaan livahti nukkumaan läheiseen pehkulatoon. Ladossa säilytettiin kuivattua karhunsammalta eläinten kuivikkeeksi.
Mårten uuvahti sammalille ja vaipui syvään uneen.
Hän heräsi vasta aamukymmeneltä ja alkoi kaivella piippuaan. Mandoliinikrapulansa takia piipun sytyttäminen oli vaikeaa, ja palava tikku lipesi Mårtenin sormista. Pölyinen ja kuiva pehkukasa syttyi räjähdyksenomaisesti. Mårten sai vaivoin pelastetuksi itsensä, ja lähti kiireesti ratsain pakoon Läntistä Pitkääkatua ulos kaupungista.
Lehmisavu
vai tuhotyö?
Työryhmä selvitti kaikki tapaukseen liittyvät kymmenkunta kaupunkilegendaa. Syttymissyytä niistä ei kuitenkaan löytynyt.
Eräs päätodistusaineisto olivat hevoskärryt, jotka löytyivät Aurenin pihapiiristä palavina katoksen alta. Kärryjä ei voitu todistaa kenenkään omiksi, ja myöhemmin ne todettiin vöyriläismallisiksi.
Kaikki aiemmat teoriat kumoutuivat, kun Pentti Suksi löysi Pohjanmaan maakunta-arkistosta dokumentin, jossa tohtori Mathias Churberg tunnusti tienneensä sytyttäjän. Kyseinen lääkäri, taidemaalari Fanny Churbergin isä, oli kuullut tunnustuksen kuolevan potilaansa huulilta.
Ilmeisesti lääkärinvalaansa vedoten hän pysyi hiljaa 13 vuoden ajan.
Tohtori tunnusti
kuolinvuoteellaan
Tohtori Churberg kertoi tunnustuksesta vasta omalla kuolinvuoteellaan 1865 sairastuttuaan lavantautiin. Asia jäi kuitenkin selvittämättä, koska kaikki osalliset olivat jo kuolleet.
Mårten Pehrinpoika oli tullut Vaasan lasarettiin korkeassa kuumeessa huhtikuussa 1853, ja eli vain pari tuntia. Siksi häntä ei koskaan ehditty merkitä sairaalan kirjoihin. "Hermokuumeeseen" kuollut kuusikymppinen mies ehti kuitenkin keventää sydäntään lääkärilleen, jotta asiasta "ei muita syytettäisi".
Nykylääketiede ei hermokuumetta tunne. Kyseessä lienee kuitenkin ollut vakava bakteeri- tai virusperäinen tulehdus, joka oli puhjennut Mårtenin Vaasan-matkan aikana.
Tutkimuksen palaset asettuivat kohdalleen vähitellen. Tohtori Churbergin kertomus vaikutti uskottavalta, ja muut todistajankertomukset tukivat tapahtumia.
Myös Vöyrin kirkkoherranviraston tietojen mukaan Vaasassa oli kuollut vuonna 1853 vain yksi vöyriläinen: Mårten Pehrinpoika.
KUVATEKSTIT: 1) Vanha Vaasa ei ollut entisensä 3. elokuuta 1852 syttyneen palon jälkeen. Litografia J. G. Hedmanin piirroksen mukaan. (Pohjanmaan museo)
2) Palosta muistuttavat nykyisinkin Vanhan Vaasan rauniot, jotka toimivat eräänlaisena ulkoilmamuseona ja tapahtumien pitopaikkana. Uusi kaupunki perustettiin paljon jälkeen Klemetsön niemelle, noin seitsemän kilometriä luoteeseen vanhasta kaupungista. (Pohjanmaan museo)