Saamelaisten ja etelässä olevien suomalaisten, ystävyyteen ja vastavuoroiseen lahjanantoon perustuvat, väärtisuhteet ovat murroksessa yhä useamman saamelaisen ryhtyessä matkailuyrittäjäksi. Tällöin käydään rajanvetoa, milloin väärtit ovat väärtejä ja milloin asiakkaita. Ero asiakassuhteen ja väärtisuhteen välillä ei kuitenkaan ole pelkistettävissä taloudellisen ja ei-taloudelliseen vaihtoon.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Anni-Siiri Länsmanin mukaan myös taloudellinen vaihto sisältää aina sosiaalisia ja kulttuurisia elementtejä. Vanha väärtiperinne voi olla uusissakin olosuhteissa saamelaisille voimavara, vaikka palveluista perittäisiinkin korvaus. Se ei estä väärtisuhteiden syntymistä eikä aineellisten lahjojen korvaamista symbolisesti ihmisyydellä ja ystävyydellä.
Lapin yliopistossa perjantaina tarkistettava Länsmanin väitöstutkimus käsittelee suomalaisten matkailijoiden ja saamelaisten kohtaamista Suomen Lapissa sodanjälkeisenä aikana. Tutkimuksessa tarkastellaan siihen liittyviä jännitteitä sekä mahdollisuuksia, joita kohtaaminen antaa kulttuurisen vuorovaikutuksen ja keskinäisen ymmärryksen lisääntymiselle.
Poikkeava tapaoikeus
Väärtisuhteissa on yleensä myönteinen lataus, mutta negatiivisia sävyjä niihin on tullut alkoholin myötä. Viinapullo on usein mukana miesten keskeisissä väärtisuhteissa. Eräkirjallisuudessa ja haastateltujen suomalaisten miesten puheissa saamelaiset määritellään usein juopoiksi lappalaisiksi, joita voidaan käyttää viinan avulla hyödyksi. Puhetapa leimaa suomalaiset erämatkailijat puolestaan saalistajiksi. Tällaisilla kuvauksilla luodaan jännitteitä suomalaisten matkailijoiden ja saamelaisten kohdatessa.
Keskinäistä ymmärrystä vaikeuttavat Länsmanin mukaan saamelaisten ja suomalaisten erilaiset oikeuskäsitykset ja saamelaisten valtaväestöstä poikkeava tapaoikeus. Ristiriita syntyy siitä, jos suomalaiset hillastavat tai kalastavat saamelaisten perinteisesti omikseen katsomillaan mailla ja vesillä. Saamelaiset eivät voi estää jokamiehenoikeudella marjastamistaan perustelevia suomalaisia, koska Suomen maankäyttöä säätelevissä normeissa saamelaisten oikeudet ovat näkymättömiä.
Länsmanin mielestä Suomessakin pitäisi Norjan tavoin tutkimuksella selvittää, missä määrin saamelaisten oikeuskäsitykset todellisuudessa poikkeavat valtaväestön oikeuskäsityksistä. Ne pitäisi tuoda myös esille ohjaamaan maan käyttöä jo matkailunkin kannalta
Anni-Siiri Länsman muistuttaa, ettei hänen näkemyksensä liity millään tavalla keskusteluun ja väittelyyn saamelaisten maanomistuksesta Lapissa. Hänen mielestä olisi kuitenkin tärkeätä saada etelästä tulevat matkailijat ymmärtämään, ettei hillamaiden omiminen ole saamelaisten yksilöllistä pahansuopaisuutta vaan heidän kotipaikkaansa ja identiteettiinsä liittyvä kulttuurikysymys.
Länsmanin mukaan ristiriitoja väärtisuhteissa saattaa aiheutua siitä, kun saamelaisen pitäisi olla lojaali sekä väärtille että yhteisölleen. Onnistuneesta tavasta ratkaista tällainen ongelma on Länsmanin mukaan erään saamelaisen miehen kertomus kalamatkasta. Koska saamelaiset eivät kalasta haukia, etelän väärtin vieminen haukivesille oli lojaaliutta kummallekin osapuolelle.
Aikansa elänyt tapa
Väärtisuhteet ovat saamelaisille ominainen tapa pitää yllä sosiaalis-taloudellisia suhteita naapurikansojen ja toisten saamelaisten välillä. Aina 1970-luvulle asti porosaamelaiset ja paikalliset lappilaiset olivat väärtejä keskenään: porosaamelaiset majoittuivat lappilaisten kodeissa ja vastavuoroisesti hoitivat heidän porojaan.Väärtisuhteissa vaihtotavaroina olivat poronliha ja polttopuut tai muut arkiset tavarat.
Kun saamelaiset olivat tottuneet väärtisuhteisiin omassa elinympäristössään, niiden luominen tapahtui helposti myös etelän turistien löytäessä Lapin. Etelän väärtit majoittuivat Lapin väärtien luona perheineen ja päinvastoin ja heidän välillään on usein muutakin kanssakäymistä jopa toisessa sukupolvessa. Etelän väärteiltä saamelaiset saivat aikoinaan esimerkiksi perunoita.
Väärtisuhteet on instituutiona aikansa elänyt. Nykyään ne ovat lähinnä yksittäisten henkilöiden välisiä suhteita.
Kuuluisin etelän väärti saamelaisessa yhteisössä oli aikanaan Suomen edesmennyt presidentti Urho Kekkonen.
Lahjojen vaihtoon, molemminpuoliseen luottamukseen ja kunnioitukseen perustuvien väärtisuhteiden yleisyydestä ei ole tutkimustietoa. Jotain ilmiön laajuudesta kertoo kuitenkin se, että saamelaisalueella puhutaan edelleenkin vierailulle tulevista etelän väärteistä.