Hallitusohjelmassa sovitun kunnioittaminen on arvokas asia. Pitäisi silti tunnustaa, että Suomi on syyskesällä 2009 aivan eri asennossa kuin keväällä 2007, kun Vanhasen hallitus sopi ruuan arvonlisäveron leikkaamisesta.
Kokoomuksen puoluejohtaja ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen tiesi tasan tarkkaan, millaista kekoa sohaisi avatessaan uudelleen keskustelun ruuan arvonlisäverosta Suomessa.
Katainen sanoi kokoomuksen ministeriryhmän kokouksessa Kajaanissa, että ehdottaa budjettiriihessä sekä kaupasta ostetun ruuan veron että ravintolaruuan veron laskemista 14 prosenttiin. Hallitusohjelmassa luvatun mukaan kaupasta ostetun ruuan vero laskee lokakuussa 17 prosentista 12:een.
Päähallituspuolue keskusta älähti saman tien. Eduskuntaryhmän johtaja Timo Kalli ja kansanedustaja Mika Lintilä tyrmäsivät Kataisen aikeet lonkalta. Samaan kuoroon liittyi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila. Julkisesti Kataista ymmärsi kovin harva keskustalainen, heistä yksi oli kansanedustaja Markku Laukkanen.
Vihreät on Kataisen ehdotuksen puolella. RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin ilmoitti haluavansa laskea ruuan arvonlisäveron kauttaaltaan 12 prosenttiin.
Ruuan arvonlisäverolla käyty huutokauppa on malliesimerkki siitä, miten politiikassa on liian usein tärkeintä se, miltä asiat näyttävät. Keskustalle ruuan arvonlisäveron pudottaminen 12 prosenttiin on sekä aatteellinen että puoluetaktinen kysymys. Keskusta on rummuttanut alemman alvin puolesta vuosikaudet, ja nyt kun siitä saatiin hallitusohjelmaan pykälä, haluja uudelleen neuvotteluun on niukasti.
Taktiselta kannalta kyse on myös siitä, että tätä taistelua keskusta ei saa hävitä. Puolueen on näytettävä kannattajilleen, että se toteutti hallituksessa ollessaan yhden hyvin keskeisen tavoitteensa.
Puolueesta on valiteltu, että hallituksen saavutukset menevät jokaiselle hallituspuolueelle, takaiskut kohdistuvat keskustaan. Nyt puoluejohtaja Matti Vanhanen kumppaneineen hamuaa kunnon poliittista sulkaa hattuunsa.
Ruuan verotuksen laskeminen sopii periaatteessa jokaiselle puolueelle, myös kokoomukselle, joka on vähiten veroja rakastavan puolueen maineessa tässä maassa. Unohtumaan vain on päässyt, että julkisen sektorin tila on syyskesällä 2009 katastrofaalinen verrattuna kevääseen 2007, jolloin hallitusohjelmaa puristettiin kokoon. Suomi eli noususuhdanteen huippua, valtio kiskoi verotuloja ovista ja ikkunoista, ja mediankin suurin budjettiin liittyvä huoli oli nuoren valtiovarainministerin sikarinpolttelu Säätytalolla.
Julkinen talous on vasta ajautumassa kunnolla puristuksiin. Kansantuotteen supistuminen on ollut niin hurjaa, ettei sellaista osannut kukaan pari vuotta sitten povata. Näissä oloissa suurinta herrasmiesmäisyyttä olisi huonoiksi osoittautuneiden päätösten purkaminen. Suomella ei tässä tilanteessa ole varaa pudottaa ruuan alvia, olipa hallitusohjelmaan kirjattu mitä tahansa.
Ruuan alviin ehditään kyllä palaamaan myöhemminkin. Nyt pitäisi kaikin keinoin varoa keksimästä lisää reikiä jo pahasti vuotavaan budjettiin ja käyttää kaikki mahdollinen liikkumavara tehokkaisiin täsmäelvytystoimiin myös niillä rahoilla, joita alvin jättämisestä ennalleen valtiolle jäisi. Tässä taloustilanteessa Suomella ei ole varaa arvovaltakiistoihin - eikä oikein muihinkaan kiistoihin.