Kolumni

Vaa­ral­li­sim­mat ri­kol­li­set pi­det­tä­vä van­git­tui­na

Suomessa suunnitellaan uudenlaista rangaistusmuotoa kaikkein vaarallisimmille vangeille.

Suomessa suunnitellaan uudenlaista rangaistusmuotoa kaikkein vaarallisimmille vangeille.

Oikeusministeriö aikoo esittää lähiaikoina, että erittäin vaarallisiksi todetuille vangeille langetetaan jatkossa uusi yhdistelmärangaistus.

Siinä vanki suorittaa vankeusrangaistuksensa loppuun vankilassa ja tämän jälkeen häntä valvotaan vielä vuoden ajan kotona muun muassa nilkka- tai rannepannalla.

Askel on oikeaan suuntaan, mutta harppaus liian pieni. Nykyinen rangaistusvalikoimamme on liian suppea näille poikkeusvangeille, joita on vankiloissamme noin 40.


Erittäin vaarallisiksi todetut vangit ovat oikeasti erittäin vaarallisia vankeja. He ovat syyllistyneet esimerkiksi toistuvasti vakaviin rikoksiin, kuten törkeisiin raiskauksiin ja henkirikoksiin.

Heille on tehty Psykiatrisessa vankisairaalassa arvio, jonka mukaan heitä on pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Tuomioistuin on syyttäjän vaatimuksesta määrännyt, että tällaisen vangin täytyy suorittaa saamansa rangaistus kokonaisuudessaan vankilassa.

Nämä vangit ovat usein vaarallisempia kuin elinkautisvangit. Tutkimusten mukaan vain harva murhasta elinkautisen istunut syyllistyy uuteen henkirikokseen vapauduttuaan.

Erittäin vaaralliseksi todettujen vankien uusimisriski sen sijaan on suuri. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan he aloittavat uusien rikosten tekemisen yleensä heti vapautumistaan seuraavan vuorokauden aikana eli käytännössä välittömästi vankilan portin avautumisen jälkeen.

Suurella osalla näistä vangeista on asosiaalinen persoonallisuushäiriö eli suomeksi sanottuna he ovat psykopaatteja. Psykopaatti ei ole psykoottinen eli mielisairas. Psykoottiset voidaan lähettää tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon niin pitkäksi aikaa, että heidän vaarallisuutensa on vähentynyt.

Psykopaatti istuu vankilassa odottaen vapautumistaan.


Nämä vangit anovat yleensä pääsyä koevapauteen kun he ovat suorittaneet 5/6-osaa rangaistuksestaan. Heille tehdään tuossa vaiheessa uusi vaarallisuusarvio ja valtaosalla heistä häiriintyneisyyden aste on edelleen niin korkea, että heitä on pidettävä yhä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle.

Helsingin hovioikeus ei uskalla päästää näitä vankeja koevapauteen vaan epää hakemukset ja he suorittavat rangaistuksensa niin sanotusti päivästä päivään. Mutta kun se on tehty, yhteiskunta on keinonsa käyttänyt eikä voi kuin vilkuttaa hyvästiksi. Aikapommi on viritetty ja voi vain odottaa, milloin verilöyly alkaa.


Näin se ei saisi mennä. Rangaistusseuraamusjärjestelmään täytyy jälleen luoda lainsäädäntöteitse sellainen rangaistusmuoto, jolla vaarallisiksi todetut vangit saadaan pidettyä lukkojen takana niin kauan kun he ovat vaarallisia.

Vaarallisuutta tulisi arvioida säännöllisesti ja jos sen todetaan väistyneen, pitäisi heidät vapauttaa kontrolloidusti ja asteittain ensin avovankilaan ja sieltä edelleen valvottuihin olosuhteisiin kotiin.

Mutta jos vanki pysyy vaarallisena, täytyy rikollinen pitää lukkojen takana vaikka vuosikymmeniä. Poikkeuksellisten vankiyksilöiden kohdalla pitää uskaltaa käyttää poikkeuksellisia keinoja. Vaikka sillä puututaan erittäin rajusti yksilön suojaan, astuu yhteiskunnan etu sen edelle.

Yhteiskunnan pitää pystyä suojaamaan kansalaisensa ja varmistaa heidän turvallisuutensa.