J. V. Snellman on syntymänsä 200-juhlavuoden alussa saanut tiiviin, helppolukuisen ja hienosti kuvitetun tietopaketin, jossa esitellään niin yksityiselämä kuin julkinen toiminta pääpiirteissään.
Kansallisfilosofin moniaalle suuntautuneesta aktiivisuudesta käsitellään akateemisten opinnäytteiden lisäksi hänen kirjoittamansa oppikirjat sekä filosofisten aatteiden hegeliläisyys ja siitä poikkeamiset.
Lisäksi käydään läpi kaunokirjallinen ura, toiminta lehtialalla, talousteoriat ja työ Suomen markan luojana sekä suomenkielisen kulttuurin vakauttajana.
Valtioviisaudella kirjoittajat tarkoittavat ilmeisesti vanhemman Snellmanin kykyä olla rikkomatta välejä keisariin. Krimin sodan ja Puolan kapinan kysymyksissäkin hän oli tälle lojaali.
Kielimanifestiasiassa Snellman ymmärsi paitsi kääntyä suoraan keisarin puoleen myös vaatia asetuksen toteutumiselle kahdenkymmenen vuoden siirtymäajan. Asetus suomen kielen asemasta (1863) lausuu muun muassa:
"Vaikka Ruotsin kieli edellensä pysyy maan virallisena kielenä, julistetaan Suomen kieli kuitenkin yhtä oikeutetuksi edellisen kanssa /---/ jonka johdosta suomenkielisiä kirjoituksia ja asiakirjoja tästä lähin pitää esteettömästi kaikissa Suomenmaan tuomio-istuimissa ja virastoissa vastaan otettaman."
Vaikeuksia ei vaikuttamaan pyrkivältä puuttunut. Akateemiset ja muutkin ovet olivat väliin sulkeutuneet tämän vaarallisen radikaaliksi koetun hahmon edessä. Jopa filosofia-sanan käyttö oli kielletty, koska kumousliikkeiden katsottiin sikiävän filosofian harrastuksesta.
Niinpä Snellmanista tuli aluksi siveysopin ja tieteiden järjestelmän professori - oltuaan sitä ennen Borgströmin tupakkatehtaan konttoristina!
Sensuuri kielsi 1850-luvulla suomenkielisen kirjallisuuden julkaisemisen, ja senaatti lakkautti myös Snellmanin ruotsinkielisen Saiman.
Mutta heti kun se oli saatu kumoon, hän polkaisi käyntiin uuden, Litteraturbladin (Kirjallisuuslehden). Snellman moittikin sellaisia lehtiä, jotka eivät täytä tehtäväänsä mielipiteen ilmaisijana vaan keskittyvät tuottamaan rahaa omistajilleen.