Rakennusliiton hallituksen perjantainen ilmoitus irtaantua työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimasta keskitetystä palkkaratkaisusta osoittaa huonoa harkintaa ja tilannetajun puutetta.
Jäsenkunta, jonka näkemykseen liiton johto nojaa päätöksessään, on varmaan tyytymätön keskitetyn ratkaisun palkka-antiin. Ei ole epäilystäkään, etteikö samanlaista henkeä löydy monen muun ammattiliiton kentältä. Alakohtaista viilattavaa löytyy niinikään joka alalta.
Irtaantumalla keskitetystä Rakennusliitto tuskin tulee saamaan kovin paljon parempaa ratkaisua aikaan. Liekö tarkoituskin vain puhaltaa kentän paineet pihalle? Keskitettyähän tämä ei vielä kaada.
Rakennusliitto ei ole ensimmäistä kertaa kulkemassa omia polkujaan. Itsenäisenä liittona sillä on toki siihen oikeus.
Menneinä aikoina Rakennusliitto tunnettiin kommunistien ja kansandemokraattien, siis vasemmistoliiton edeltäjien, vahvimpana linnakkeena sak:laisessa ammattiyhdistysliikkeessä. Rakennusliitto toimi esimerkkinä vasemmalla laidalla ja esiintyi usein demariliittoja kovemmin vaatimuksin.
Tätä rasitetta ei pitäisi olla enää, sillä Rakennusliitto on ainoita sak:laisia liittoja, jonka sanotaan jättäneen puoluepolitikoinnin pois liiton toiminnasta.
Viime vuosina liitto onkin esiintynyt rakentavasti, joten siinä mielessä tapahtunut irtiotto keskitetystä herättää ihmetystä.
Tässä ajassa liitolta odottaisi jotain muuta kuin entisaikaista profiilin nostoyritystä. Nyt tarvittaisiin malttia ja kykyä nähdä, mitä ympärillä tapahtuu.
Rakentaminen on hiipunut eikä siihen tule vauhtia ainakaan ajankohtaan nähden muita suuremmin palkka- ja työehtovaatimuksin.
Suomen talouden tila on kiikkulaudalla. Siitä ei pitäisi olla epäselvyyttä kenelläkään. Nousun merkit ovat niin ohuet, ettei niiden varaan voida laskea vielä juuri mitään.
Keväällä haudattu ja nyt pikavauhdilla ylös kaivettu keskitetty palkkaratkaisu on tervetullut juuri tästä syystä. Tänään tarvitaan ennen kaikkea yhteen hiileen puhaltamista omahyväisen, pienen ryhmän etupolitiikan sijaan.
Johdon vetoaminen jäsenkunnassa vallitsevaan mielialaan vaikuttaa vastuunpakoilulta. Ammattiliitoissa johto on paljon vartijana siinä, miten kentän ääntä halutaan tulkita.
Rakennusliiton on turha odottaa tukea suurelta osalta ammattiliittokenttää. Jos lähes kaikki muut liitot pääsevät sopimukseen keskitetyn ratkaisun pohjalta, rakentajien on vaikea saada edes myötätuntoa osakseen.
Pinnan alla on monenlaisia virtauksia. Rakennusliitto ei ole ainoa, joka haikailee paremman sopimuksen perää.
Myös työnantajapuolella on valitettavasti samanlaista henkeä. Metsäteollisuustyönantajien leirissä eletään siinä toivossa, että ala voisi päästä muita pienemmin velvoittein.
Toivottavasti työmarkkinakentän ääripäissä älytään lukea ajan merkit ja panna jäitä hattuun.