Suomessa ei osata tai haluta tehdä tehokasta aluepolitiikkaa. Alan tutkimus on vaatimatonta ja kokeillut keinot hajanaisia. Näin totesivat Pohjois-ja Itä-Suomen yliopistojen rehtorit julkilausumassaan muutama vuosi sitten. Sen jälkeen Syrjä-Suomen alasajo on vain kiihtynyt.
Vaalivuosi voisi olla otollista aikaa puhua asioista oikeilla nimillä. Halutaanko koko maa pitää asuttuna ja jos halutaan, niin mitä keinoja siihen aiotaan käyttää? Kenellä on vielä pokkaa julistaa, ettei palvelujen saatavuus saa riippua ihmisen asuinpaikasta? Ei maalla mahdottomia vaadita, mutta ainakin siellä asuvien syyllistämisen pitää loppua.
Tuota syyllistämistä kuulee yhä useammin keskittämisen nimeen vannovien muualla asuvien suusta. Suomussalmella saatiin kuitenkin loukkaantua oman palkollisen kommentista. Kunnan hallintojohtaja valitteli oikein televisiossa, miten kalliiksi syrjäseudun lapset tulevatkaan kunnalle.
Päättäjien passiivisuus on luonut tilanteen, joka alkaa tuntua jo väestön pakkosiirrolta. Tuottavuuden ja tehokkuuden nimissä Itä- ja Pohjois-Suomen ihmisiä patistetaan ottamaan vuoteensa ja käymään kohti kasvukeskuksia. Rikkaalla Suomella ei ole varaa syrjäkyliinsä, mutta sen kansalaisilla on oltava varaa kaupunkien ylihintaisiin asuntoihin.
Köyhiä kuntia otetaan valtion holhoukseen ja pakkoliitoksia väläytellään. Jos niin voidaan turvata elämisen edellytykset, toimet kannattaa tietenkin toteuttaa. Lapissa ja Kainuussa elää kuitenkin iso epäilys, ettei kahden tai useamman köyhän liitto tuo valoa ja mannaa korpikyliin. "Kukapa meidät ottaisikaan", huokasi taannoin eräs kunnanjohtaja.
Samaan aikaan, kun työvoimapula on kasvukeskuksissa yhä isompi ongelma, jatkuu toisaalla työttömyyden kurimus. Siksikin vastuullisen kansalaisen pitäisi kuulemma ymmärtää muuttaa työn perässä. Jonkun mieleen saattaa tietenkin juolahtaa ajatus, että eikö työpaikkoja voisi tuoda sinne, missä on työttömyyttä. Mutta eipä sellaista sovi ääneen lausua.
Köyhien kuntien puhemiehet ovat väsymykseen asti muistuttaneet, ettei talouskurimuksen imua voida omin voimin torjua. Veroprosenttien nostolla ei makseta lakisääteisiä peruspalveluja. Jos tasa-arvoa todella halutaan, pitää esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoidon kustannusten päävastuu siirtää valtiolle. Nyt tilanne on se, että saamasi hoidon laatu ja saatavuus riippuu siitä, minkä kinkeripiirin kirjoissa olet.
Tilastojen ja tutkijoiden tekemien ennustusteiden mukaan syvällä maaseudulla ei ole toivoakaan selviytyä. Jäljelle jäävät vanhat, väärin koulutetut ja syrjäytyneet. Heidätkin rahdataan kirkonkyliin.
Päättäjille voi olla yllätys, että moni maalla asuva ihan oikeasti viihtyy siellä. Vanhukset sinnittelevät usein kotimökissään niin kauan kuin on mahdollista, eivätkä kaikki nuoretkaan haaveile kaupunkiin muuttamisesta. Moni haluaisi opiskelun jälkeen palata, mutta mahdollisuudet siihen ovat työn puuttuessa huonot. Syrjä-Suomessa odotetaan yhä, eikö edes vaalipuheiden hurmiossa joku huimapää esittäisi ihan oikeita, aktiivisia toimia maaseudun pelastamiseksi. Puhuisi vaikka Norjan mallista, jossa verohelpotuksin houkuteltaisiin maalle työtä ja asukkaita. Mutta eihän se ole muodikasta, vaan populistista ja halpahintaista äänestäjien kosiskelua. Viisas esittää maalta pakenevalle vaikka muuttoavustusta.
***
Vaalaa vaille koko Kainuun kattavalla kuntayhtymällä on edessään kova kuuri. Kahdeksan miljoonan euron alijäämän paikkaaminen aiotaan hoitaa väkeä vähentäen. Vähenevätkö palvelutkin?