Saksaan näyttää syntyvän kahden suuren puolueen koalitiohallitus. Vaalitulos antoi Angela Merkelille valtuudet nousta liittokansleriksi.
Kansalaiset ilmaisevat demokraattisissa vaaleissa määräajoin tahtonsa, mihin suuntaan he haluavat poliittisten johtajien vievän yhteiskuntaa. Haluttu suunta ja vaalien sanoma jäävät joskus epäselviksi.
EU:n suurin jäsenvaltio Saksa on ollut tällaisessa pattitilanteessa jo kolmisen viikkoa eli turhan pitkään. Epävarmuus suuren, yli 80-miljoonaisen kansan hallituksesta, politiikasta ja johtajasta on haitaksi paitsi Saksalle myös kansainväliselle yhteisölle. Hallitusjuna seisoi ensin siksi, ettei kumpikaan suuri puolue pystynyt muodostamaan enemmistöhallitusta apupuolueiden kanssa, ja sen jälkeen siksi, ettei sosiaalidemokraattinen liittokansleri Gerhard Schröder pystynyt heti tunnustamaan vaalien kakkossijaa. Vaikka Schröder on merkittävä poliitikko, pikkusieluisuus ei ole hänellekään kunniaksi.
Poliittinen realismi on voittanut alaa viime päivinä. Suma alkoi liikkua sen jälkeen kun Schröder teki selväksi maanantaina, ettei hän asetu esteeksi kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien varaan nojaavan hallituksen, niin sanotun suuren koalition, muodostamiselle.
Vaikka Saksan puoluekenttä ja koko poliittinen järjestelmä on historiallisista syistä monimutkainen ja vaikka vaalitulos oli tiukka, se oli silti kiistaton. Angela Merkelin johtama CDU ja sen baijerilainen sisarpuolue CSU ovat liittopäivien suurin ryhmä. Tämä vain vahvistui sunnuntaina, kun CDU voitti Dresdenistä yhden lisäpaikan. CDU/CSU:n paikkamäärä on nyt 226 ja SPD:n 222.
Molemmat suurpuolueet menettivät liittopäivävaaleissa kannatustaan viime vaaleihin verrattuna. Kristillisdemokraatit nousivat kuitenkin sosiaalidemokraattien ohi suurimmaksi liittopäiväryhmäksi. Vaikka CDU/CSU menetti kannatustaan, se voitti vaalit. Suurimman ryhmän puheenjohtaja on itseoikeutettu liittokansleri.
Poliittisen pelin taustalla on suurempia kysymyksiä. Schröderin punavihreä hallitus alkoi jo panna toimeen Saksan hyvinvointiyhteiskuntaa ravistelevia uudistuksia. Ne kavahduttivat äänestäjiä, jotka samalla sulkivat silmänsä siltä, että kristillisdemokraattien uudistusohjelma menisi vielä pidemmälle. Epävarmat äänestäjät aiheuttivat pattitilanteen, jonka poliitikot joutuvat nyt avaamaan.
Jos ja kun Merkelin johtama koalitiohallitus näkee pian päivänvalon, uudistuspolitiikan kannalta suuri koalitio on hyvä ratkaisu. Sillä on kyllin leveät hartiat ajaa tarvittavat reformit läpi. Ne eivät voi hyytyä edes osavaltioihin, joissa useimmista kristillisdemokraatit ovat vallassa.
Suuri koalitio voi pumpata uutta henkeä myös EU:hun. Se on ollut käymistilassa ei-puolen voittoon Ranskassa ja Hollannissa päättyneiden perustuslakikansanäänestysten jälkeen. Unionin yskivä talous odottaa veturikseen Saksaa, jonka talouskehitys on ensi merkkien mukaan kääntymässä parempaan. Vahva hallitus Saksassa on EU:lle tarpeen siksikin, että unioni aloittaa neuvottelut Turkin EU-jäsenyydestä. Merkel joutuu tinkimään vastarinnastaan Turkki-asiassa.
Kristillisdemokraattien vaalivoitto jäi reilusti ennakoitua pienemmäksi lähinnä Merkelin johtajaominaisuuksiin liittyneiden epäluulojen takia. Uusimmissa gallupeissa hän on jo noussut Schröderin ohi kanslerisuosikkina. Ei pidä unohtaa myöskään, että kun CDU:n edellinen liittokansleri Helmut Kohl nousi tehtävään 1982, häntä pidettiin pahaisena kyläpoliitikkona. Kohl pysyi virassa vuoteen 1998 ja hänestä tuli ennen korruptiosotkuja arvostettu kansleri ja suunnannäyttäjä myös EU:ssa.
Poliittista johtajuutta tarvitaan kipeästi nyt sekä Saksassa että koko EU:ssa. Uudella liittokanslerilla, on hän Merkel tai joku muu, on vakava näytön paikka.
