Kiinnostus eduskuntavaaleihin on nyt niin vähissä, että puolueiden olisi käytävä pikaisesti peilin edessä miettimässä sanomaansa. Tällä menolla on täysi työ pitää äänestysvilkkaus edes entisellään.
Tänään tiistaina ennen kello 16 puolueiden ja valitsijayhdistysten on kiikutettava ehdokaslistansa vaalipiirilautakunnille, Oulussa kaupungintalolle ja Lapissa lääninhallitukseen. Eduskuntavaaleihin on aikaa tasan 40 päivää, ja loppusuora on avautumassa. Ensi viikon torstaihin, 15. helmikuuta mennessä lautakuntien on vahvistettava ehdokasasettelu ja arvottava listojen ja ehdokkaiden järjestys. Silloin ehdokkaita päästään mainostamaan jo numeroilla.
Suomalainen demokratia on elämässä yhtä kohokohdistaan. Eduskunta on Suomen korkein päättävä elin, ja sadan vuoden ajan kaikilla äänioikeutetuilla suomalaisilla on ollut oikeus valita sinne edustajansa suoraan ja vapaasti.
Ikävä kyllä merkkejä mistään demokratian juhlatunnelmasta ei ole ilmassa. Pikemminkin elkeet viittaavat päinvastaiseen suuntaan. Äänestysprosentti on Suomessa asuvien kansalaisten osalta jäänyt jo kaksissa perättäisissä vaaleissa alle 70 prosentin. Toistaiseksi mikään ei viittaa siihen, että äänestysinto nousisi siitä.
Ihmeitä toki vielä voi tapahtua, mutta nykymenolla Suomi saattaa lähestyä äänestysvilkkaudessa lukemia, jollaisia tasavallassa viimeksi nähtiin 1930-luvulla. Silloin demokratia sinnitteli hengissä, mutta työläästi: esimerkiksi kommunistiset liikkeet oli kielletty.
Nyt vaaleihin pääsee ehdolle kuka tahansa, mutta silkka mielenkiinnon puute ja vaalitaistelun latteus uhkaavat pudottaa äänestysprosentin 1930-luvun lukemiin. Ihmisten pysyminen poissa vaaliuurnilta on kriisin merkki, olipa syy sitten missä tahansa.
On aiheellista muistaa, että edellisissä vaaleissa 2003 äänestysvilkkaus hieman nousi. Sitten vuoden 1962 jälkeen näin oli tapahtunut vain kerran aiemmin: 1979. Silloin muutos ei jäänyt pysyväksi, ja on riski, ettei jää nytkään.
Viime eduskuntavaaleja leimasi selvä jännite SDP:n ja keskustan silloisten puheenjohtajien Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen välillä. Lisäksi tarjolla oli tilaisuus saada Suomeen historian ensimmäinen naispuolinen pääministeri.
Vaalit niukasti voittanut ja pääministeriksi noussut Jäätteenmäki joutui sitten pian eroamaan niiden keinojen vuoksi, joita hän oli käyttänyt vaalikamppailussa Lipposta vastaan. Edellisvaalien opetus on kaksijakoinen. Vaaliasetelman jännite nosti äänestysvilkkautta, mutta samalla Jäätteenmäki tuli syöneeksi poliittisen pääomansa.
Puolueiden ja ehdokkaiden haasteeksi jää näin ollen erottautuminen toisistaan ja mielenkiinnon nosto mutta tuloksena on, ainakin toistaiseksi, ollut ennennäkemätön samankaltaisuus. Puolueet ovat ohjelmansa julkistaneet, mutta jopa ammattilaisille tuottaa vaikeuksia nähdä olennaisia eroja niiden välillä. Kaikki kannattavat samoja hyviä asioita. Eroja pitää hakea vivahteista, yksityiskohdista ja vaalilupausten euromääristä.
Jos puolueiden väliltä katoaa kaikki särmä, demokratia ja vaalit alkavat näyttää vain rituaalilta niin äänestäjien kuin päättäjien silmissä. Sitä vaikutelma vastaan on taisteltava, ettei äänestysprosentti jää viime kunnallisvaalien tasolle, 60:een. Presidentinvaaleissa päästiin noin 80:een.
Lukemat eivät ole loogisia keskenään, sillä presidentillä on ihmisten arkeen paljon vähemmän vaikutusta kuin kunnanvaltuutetuilla tai kansanedustajilla.