Kesähelteistä ja leppoisasta lomakaudesta huolimatta vajaan vuoden päässä lymyää edustuksellisen demokratian suuri haaste: vaalisuma, jollaista ei ole ennen nähty. Ensi keväälle on luvassa eduskunta-, maakunta- ja eurovaalit – pahimmillaan tai parhaimmillaan muutaman viikon välein.
Vaalisuma herättää kysymyksiä. Voiko se, että useat vaalit järjestetään lyhyen ajan sisällä, jo itsessään vaikuttaa niiden tulokseen? Kuka hyötyy tiiviistä aikataulusta? Vai häviävätkö kaikki – kansanvalta, puolueet, ehdokkaat ja äänestäjät – jos kansa jättää vaaliväsymyksen uuvuttamana äänioikeutensa käyttämättä? Vaalisuman ratkaisemiseksi onkin esitetty ainakin kaksien vaalien yhdistämistä kolmesta, sillä suurin konsensus vallinnee siitä, että kolmet vaalit muutamien viikkojen välein ei ole äänestysaktiivisuuden kannalta suotavin vaihtoehto. Vaalit, joissa äänestysprosentti jää huomattavan alhaiseksi, rapauttavat aina edustuksellisen demokratian perustaa.
Se, että kahdet todennäköisesti heikon äänestysprosentin vaalit, kuten euro- ja maakuntavaalit yhdistetään, ei kuitenkaan tuota yksiä korkean äänestysprosentin vaaleja. Todennäköisempää on, että äänestysaktiivisuus jää yhdistämisestä huolimatta heikoksi.
Ei kuitenkaan niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Vaalien yhdistäminen tarjoaisi mahdollisuuden käsitellä eri hallinnon tasojen asiakysymyksiä rinnakkain ja avata äänestäjille sitä, miten esimerkiksi valtionhallinto ja maakuntahallinto tulevaisuudessa suhteutuvat toisiinsa. Myös kansalliset ja ylikansalliset teemat voitaisiin parhaassa tapauksessa hedelmällisesti yhdistää, jos eduskuntavaalit ja eurovaalit järjestettäisiin samaan aikaan.
Riskinä vaalien yhdistämisessä on kuitenkin se, että agendat sekoittuvat eikä yhdistämisestä saada toivottua hyötyä. Ehdokkaiden ja asiakysymysten kirjo sote-kysymyksistä EU-tason ylikansallisiin haasteisiin on niin laaja, että äänestäjästä saattaa olla vaikea hahmottaa, mistä on kyse ja miksi itse asiassa äänestetään. Riskiä ei myöskään pienennä se, että tiiviissä rupeamassa kampanja-ajat jäävät varsin lyhyiksi. Vaikka vaalikampanjointi on vuosikymmenten saatossa muuttunut hektisemmäksi ja aktiivisin kampanjointi ajoittuu, kenties presidentinvaaleja lukuun ottamatta, noin neljän viikon ajalle ennen vaaleja, on kolmien eri vaalien järjestäminen puolentoista kuukauden sisällä myös kampanjoinnin näkökulmasta painajainen.
Tiivis kampanjatahti johtaa ehdokkaat ja puolueet eriarvoiseen asemaan. Hyvän järjestökoneiston ja vakaan kannatuksen omaavat vakiintuneet puolueet sekä ehdokkaiksi asettuvat pitkän linjan poliitikot pystyvät vastaamaan tilanteeseen parhaiten. Eniten haasteita kiivas tahti tuottaa uusille ja tuntemattomammille puolueille ja ehdokkaille.
Myös äänestäjän kannalta tiivis kampanjatahti on ongelma. Etenkin maakuntavaalien osalta aikaa tarvittaisiin ehdokkaisiin ja puolueisiin perehtymisen lisäksi itse instituution ja sen merkityksen sisäistämiseen – ja tähän mahdollisesti eduskuntavaalien jälkeen jäävät muutamat viikot ovat varsin lyhyt aika.
Uuden poliittisen instituution lanseeraaminen vaatii aikaa ja resursseja niin valtiolta, puolueilta, ehdokkailta kuin tähän kaikkeen perehtyvältä äänestäjältä. Vaalisuman paineessa moni äänestäjä saattaakin jättää kokonaan perehtymättä, ja vain nauttia kauniista kevätpäivistä.
Viestinnän haasteet sekä ehdokkaiden ja puolueiden erilaiset valmiudet käydä tiivistahtista kampanjaa yhdistettynä alhaiseen äänestysprosenttiin saattavat johtaa vinoumiin vaalien lopputuloksessa: tavallisuudesta poikkeavassa tilanteessa keski-ikäisellä, hyvin koulutetulla ja toimeentulevalla, useimmiten miehellä, on parhaat mahdollisuudet menestyä.
Tutkimukset osoittavat, että koulutustaso, ikä tai terveydentila vaikuttavat äänestysaktiivisuuteen. Korkeasti koulutetut ja ahkerasti politiikkaa seuraavat saavat varmasti äänensä kuuluviin myös vaalisuman keskeltä, mutta poliittisessa päätöksenteossa jo nyt aliedustetut ryhmät, kuten nuoret, maahanmuuttajat tai muut vähemmistöt, ovat todennäköisiä häviäjiä.
Myös sillä, mitä vaaleja yhdistetään, voi olla vaikutusta lopputulokseen. Eurovaaleissa hyvin pärjänneet kokoomus ja vihreät voisivat saada nostetta maakuntavaaleihin näiden vaalien yhdistämisestä, kun taas maakuntavaalien menestyjäksi povattu keskusta voisi hyötyä maakunta- ja eduskuntavaalien yhdistämisestä.
Voittajat ja häviäjät näemme ensi keväänä. Toivottavasti vaalisuma kirvoittaa kuitenkin jo aiemmin keskustelua siitä, miten monella edustuksellisen demokratian tasolla yksi ihminen voi menestyksekkäästi toimia. Nähtäväksi jää, kuinka moni jo kuntatasollakin toimiva kansanedustaja asettuu myös maakuntavaaleissa ehdolle.
Jenni Karimäki on yliopistonlehtori ja erikoistutkija Eduskuntatutkimuksen keskuksessa Turun yliopistossa.