Jo puolitoista vuotta kestäneessä vaalirahapyykissä saatettiin nähdä käännekohta viime viikolla. Pääministeri Matti Vanhanen ei kaatunut, ja politiikan omituisten lainalaisuuksien takia hänen asemansa itse asiassa vahvistui sekä omassa puolueessa että laajemminkin. Jos vielä tänään Vanhasen omakotitalon tehtävässä tupatarkastuksessa ei löydy korruptoituneita lautoja, vaalirahakeskustelulta saattaa mennä suurin puhti.
Se olisi vahinko. Vaikka jatkuva uutisointi tuntuisikin kansalaisista jo kyllästyttävältä, poliittisen rahan lähteissä on yhä perattavaa. "Maan tapa" on paljastunut, mutta sen kaikki juuret eivät, saati että olisi luotu uudet käytännöt. Tässä vaiheessa on vasta kalpea aavistus esimerkiksi siitä, missä määrin säätiöistä on lypsetty varoja sääntöjen vastaiseen poliittiseen rahoitukseen.
Lisäksi politiikan ja liike-elämän ehkä tärkein ja epäilyttävin risteyskohta, kunnallispolitiikka kaavoituksineen kaikkineen, on vielä kutakuinkin penkomatta. Kunnallistasolla tehdään liike-elämän kannalta tärkeimmät käytännön ratkaisut. Ja on vielä niinkin, että toisin kuin valtakunnan tasolla, päätöksenteon taustoja ei välttämättä haluta tai uskalleta penkoa paikallistasolla riittävän syvältä.
Silminnäkijä-ohjelman heittämillä korruptioväitteillä on niiden rajuuden ja Yleisradion vahvan aseman takia arvaamattoman suuri merkitys journalistien yleiselle uskottavuudelle. Jos väitteet osoittautuvat hutiksi, on suuri vaara, että poliitikot ja viranomaiset käyttävät tapausta perustellakseen jo tätäkin ennen kasvaneita mielihalujaan lähdesuojan murtamisesta nykyistä helpommin. Jos tällainen Lex Yleisradio, tai Lex Korvola, todella säädettäisiin, Silminnäkijä olisi tehnyt journalismille karhunpalveluksen.
Korruptioväitteiden tueksi pitäisikin saada äkkiä lisävalaisua. Muutoin paine lähdesuojaa vastaan kovenee. Näin puhui jo Keskisuomalaisen ex-päätoimittaja Erkki Laatikainen (kesk.) YLE Keski-Suomen kolumnissaan: "Laissa on säädetty rangaistavaksi esimerkiksi kiihotus jotakin kansanryhmää vastaan... Rangaistavaa olisi oltava myös kiihotus kansanvaltaa ja sen vastuunkantajia kohtaan." Hän moitti, että "lukuisat journalistit liekehtivät tarkoitushakuisuutta."
Laatikaisen ideoiman lainkohdan kaltaisia, mielivaltaisuuden sallivia pykäliä taitaa tällä hetkellä löytyä esimerkiksi Venäjän lainsäädännöstä. Ja tarkoituksenmukaisuuden kaltaiseen helmasyntiin hän ei varmaan koskaan itse ole sortunut, eihän? Kyllä nykyiset pykälät ovat aivan riittäviä saattamaan niitä rikkoneet journalistit edesvastuuseen.
Vanhanen ohjasi jo viime viikolla taitavasti kaiken huomion lautakasaan, vaikka potentiaalisesti paljon kiusallisempia kasoja on tarjolla. Valtiontalouden tarkastusvirasto sekä Patentti- ja rekisterihallitus penkovat puolueiden ja niitä lähellä olevien säätiöiden ja yhdistysten kytkyjä vaalirahoitukseen. PRH on jo sanonut, että vaalirahaa jakaneet, keskustaa lähellä olevat Nuorisosäätiö ja Maaseudun kukkasrahasto ovat todennäköisesti rikkoneet sääntöjään. Vanhanen voi Nuorisosäätiön hallituksen entisenä puheenjohtajana vallan hyvin joutua korvausvastuuseen säätiölle aiheutetusta taloudellisesta vahingosta.
Vaalirahatonginnassa on toki ollut ylilyöntejä, mutta on oltu myös ällistyttävän pehmeitä. Nova Kiinteistökehityksen entinen toimitusjohtaja Arto Merisalo on putkasta päästyään noussut tiedotusvälineissä jonkinlaiseen puolivirallisen lausunnonantajan asemaan. No, hänen asiantuntijuuttaan vaalirahoituksessa tuskin kukaan kiistää.
Yhtä lailla kritiikittömästi tiedotusvälineet ovat uutisoineet etenkin keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen toinen toistaan kauniimpia ehdotuksia vaalirahoituksen avoimuuden lisäämisestä. Hänen luulisi olevan vihoviimeisiä esiintymään tässä asiassa. Liikuttavaa oli lukea myös Nuorisosäätiöstä vaalirahoja saaneen, RAY:n hallituksen johdosta eronneen Jukka Vihriälän vaikertelua. Hän arvioi katumuksessaan kriisin niin syväksi, että olisi aika pitää uudet vaalit. Niin, Vihriälähän oli itse kriisiä yhtenä luomassa.
Novan konkurssipesän velkojatkin ovat päässeet turhan vähällä. He hienosti sanottuna kohtuullistivat summia, joita Ilkka Kanerva joutui palauttamaan 60-vuotiskemujensa sponsorirahoista ja keskusta saamistaan vaalirahoista. Ovatkohan konkurssipesien velkojat yhtä laupiaita tavallisiakin kuolevaisvelallisia kohtaan?
Vaalirahakohu on vellonut niin rajusti, että suhteellisuudentaju on kadonnut välillä siellä sun täällä. Tämäkin todistaa siitä, ettei keskustelua ole missään nimessä käyty vielä loppuun. Aihe on avoimen kansalaisyhteiskunnan luonnin kannalta niin tärkeä, että se pitää jaksaa käydä loppuun. Muuten maan tapa ei muutu.