Vaalit lähestyvät, ja tällä kerralla on poikkeuksellisen varhain ruvettu houkuttelemaan äänestäjiä vaaliuurnille ja ylipäänsä sinne, missä on jotain äänestettävää. Nyt ei enää näperrellä takavuosien malliin valistuskampanjoita, joissa väitettiin, että vain mäntti jättää äänestämättä. Ei, nyt maksetaan selvää rahaa. Häveliäisyyssyistä tuota 500 tai 700 euron palkkiota tosin sanotaan "muuttoavustukseksi", jolla muka yritetään saada työvoimaa sinne missä on työpaikkoja.
Lapsikin ymmärtää, että eihän tuollaisilla summilla Kiinaan asti muuteta. Jos tosissaan haluttaisiin saattaa suomalaiset työpaikat ja suomalaiset työntekijät yhteen, pitäisi maksaa yrityksille muuttoavustusta siitä, että ne palauttaisivat työpaikat Suomeen.
Kysymys on siis siitä, että halutaan avustaa ihmisiä muuttamaan äänestysalueelta toiselle. Lisää rahaa aiotaan antaa siihen, että kun on päästy perille kaupunkien lähiöihin, ihmiset saadaan varmasti äänestämään. Tätä kannusterahaa sanotaan äänestysvilkkauden aktivoimiseksi.
Totta kai on hyvä juttu, jos vaaleihin saadaan entistä enemmän äänestäjiä - jos ei ilmaiseksi, niin sitten rahalla. Parempi sekin on kuin pakolla.
Mutta riittävätkö nyt suunnitellut palkkiot?
Tuskin. Äänestysprosentti nousee ehkä jonnekin 75:een, mutta edelleen nukkuvien puolue kuuluu maan suurimpiin. Sitä paitsi sekä muuttoavustukseen että kannusterahaan sisältyy väärinkäytösten riski: ihmiset muuttavat, käyvät vaaliuurnilla ja ottavat rahat pois, mutta eivät äänestäkään demareita. Verorahoja ja niiden jakamiskeinoja tarvitaan siis lisää.
Varmin keino on suora palkkio, joka maksetaan jokaiselle, joka vaivautuu äänestämään. Se voisi olla esimerkiksi puolet kansanedustajien edellisestä palkankorotuksesta, siis nykytasolla kai jotain 200 euroa per äänestäjä.
Aika kalliiksihan se tulisi, mutta rahoitus voitaisiin järjestää antamalla seuraavalla kerralla vähän pienempiä palkankorotuksia.
Tämä on kuitenkin aika tylsä tapa innostaa äänestämään. Jännittävämpi ja paremmin valvottavissa on vaalilotto, jossa on mahdollisuus voittaa miljoonia.
Siis annetaan puolueille lisää rahaa, vaikkapa puoluetuen nimellä, jotta ne voivat palkita äänestäjiään. Voittoja voisi olla jaossa yhtä paljon kuin puolueesta valitaan kansanedustajia. Mitä suurempaa puoluetta äänestäjä äänestää, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on voittaa. Tässä on sekin etu, että puolueet saavat selville, ketkä niitä kannattavat, koska äänestäjien kannattaa ilmoittautua voiton toivossa.
Toinen mahdollisuus on jättipottilinja: siis arvotaan kunkin puolueen äänestäjille vain yksi voitto, mutta se on sitä suurempi mitä enemmän puolue saa ääniä, esimerkiksi kymmenen senttiä per ääni. Siis joku onnellinen ison puolueen äänestäjä voittaa vaikkapa viisi miljoonaa euroa, mutta pikkupuoluelainen joutuu tyytymään puoleen miljoonaan. Jos puolue ei saa yhtään kansanedustajaa, sen potti lisätään suurimmalle puolueelle tai jätetään kasvamaan jättipotiksi seuraaviin vaaleihin.