Jenni Karimäki
Tulevina viikkoina turuilla ja toreilla arki-iltapäivien ostoskanava muuttuu täysipäiväiseksi tosi-tv:ksi: osta sote-mallimme, torjumme samaan rahaan ilmastonmuutoksen. Eikä siinä vielä kaikki, jos annat tukesi seuraavaksi neljäksi vuodeksi, pistämme kuntoon myös kestävyysvajeen ja turvaamme hävittäjähankinnat.
Tarjolla on jokaiselle jotakin, ja joskus tuntuu, että kaikki on kaupan. Valitse sopiva sosiaaliturvan uudistus ja ratkaisu maahanmuuttoon, saat kaupanpäälle hoitajamitoituksen.
Elämmekin tällä hetkellä poliittisessa kulttuurissa, jota nimitetään yleisödemokratiaksi. Puolueiden puheenjohtajat ja muut tunnetut poliitikot kansoittavat sankoin joukoin vastaanottimista tulvivia vaaliohjelmia, ja äänestäjät ovat se yleisö, jota puolueet ja poliitikot pyrkivät puhuttelemaan.
Vaikka poliittisen kulttuurin luonne ja mediateknologia mahdollistaa äänestäjien tavoittamisen ennen näkemättömällä tavalla perinteisen ja sosiaalisen median avulla, on kolikon kääntöpuolena se, että poliittiset jakolinjat yleisödemokratiassa ovat moninaisia, ristiriitaisia ja jatkuvassa liikkeessä.
Yleisöllä on katto korkealla ja seinät leveällä, joten sen tavoittaminen, mikä teema heidät kulloinkin kokoaa saman katon alle, on vaikeaa. Onko se ilmastonmuutos, vanhusten hoiva, terveyspalvelut vai valtiontalous? Mistä näkökulmasta äänestäjiä tulee puhutella, jotta esimerkiksi huoli ilmastonmuutoksesta muuttuu puolueen kannatukseksi vaali-iltana?
Puolueet, tutkimuslaitokset ja media teettävät vaalien alla runsaasti kyselytutkimuksia, joilla pyritään valottamaan äänestäjien preferenssejä eri teemojen suhteen. Nämä voivat tarjota hyvinkin erilaisia tuloksia riippuen siitä keneltä kysytään ja miten kysytään.
Seuraavalta hallitukselta toivotaan aiempaa runsaslukuisemmin ilmastonmuutosta tehokkaasti hillitsevää politiikkaa, mutta yksityisautoilua pitkien etäisyyksien Suomessa ei saisi rajoittaa. Hiilidioksidipäästöjä pitäisi vähentää radikaalisti, mutta kotimaisen lihan syöminen on ekoteko.
Herkeämättömästä kansalaisten tuntemuksiin kohdistuvasta tutkimus- ja selvitystyöstä huolimatta se, mitkä jakolinjat ja konfliktit lopulta asetetaan äänestyskopissa punnittaviksi, ei viimekädessä ole äänestäjien päätettävissä.
Kansalaiset voivat nostaa jonkin epäkohdan esiin, mutta he eivät voi määrittää sitä, miten se kehystetään ja esitetään ratkaistavaksi. Vaikka politiikan agendavaltaa on siirtynyt paljon pois puolueilta ja politiikoilta esimerkiksi median, etujärjestöjen ja viestintätoimijoiden käsiin, on yhteiskunnallisesti merkittävien ongelmien artikulointi ja ratkaisumallien esittäminen edelleen poliittisten toimijoiden päätäntävallassa.
Äänestäjät ovat yleisö, jolle puolueet ja ehdokkaat esittävät vaihtoehdot, joista valita.
Vaihtoehtojen esittelemisessä ja äänestäjien vakuuttamisessa erityisesti puolueiden puheenjohtajien persoona ja esiintymistaidot ovat koetuksella. Oliko puheessa hyvä draaman kaari? Välittyikö tunne? Entä oliko asiaa riittävästi? Esiintyikö puheenjohtaja vakuuttavasti?
Median ja politiikan symbioosi onkin kukkeimmillaan vaalien alla. Media tavoittelee maksimaalisia lukija- ja katsojamääriä, ja puolueet tarttuvat innolla tarjottuun mainosaikaan.
Vaikka media ja journalistit eivät toki edelleenkään kykene määrittelemään sitä, mitä mieltä ihmiset ovat, on sillä, mistä mediassa puhutaan, suuri merkitys vaalimenestykseen. Vaaliteltan makkarajonossa päivitellään vaalitenttien, iltauutisten ja sanomalehtien esille nostamia teemoja ja tapahtumia.
Mediasta saatu informaatio on pohja keskustelulle, vaikka asiasta oltaisiinkin eri mieltä. Käsitykset ja kiinnostuksen kohteet muodostuvat siitä agendasta, joka on esillä ja sen kautta määräytyy mitä aiheita, keitä henkilöitä ja mitä keskusteluita kansalaiset pitävät vaaleissa tärkeinä.
Ilmaista mainosaikaa ei kuitenkaan ole olemassa ja hinta, jonka puolueet ja ehdokkaat medianäkyvyydestä maksavat, on esiintymisten ja sanoman varsin armotonkin arvostelu.
Onnistumisista ja epäonnistumisista jaetaan plussia ja miinuksia, leijonia ja lampaita, ja puheenjohtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia arvostellaan myös tavalla, joka ei liene omiaan herättämään kansalaisten kiinnostusta poliittiseen toimintaan.
Moni miettii, ettei itse olisi valmis vaaligrilliin, jossa kukin puheenjohtaja käristetään vuorollaan.
Vaalihumun tai -kyllästymisen keskellä tuleekin muistaa, että jälleen yli 2 000 kansalaista asettaa itsensä alttiiksi arvostelulle pitääkseen yllä edustuksellisen demokratiamme perustaa. Näille demokratian sankareille tulee yli puoluerajojen antaa työrauha ja toivottaa onnea matkaan.
Jenni Karimäki on yliopistonlehtori ja erikoistutkija Eduskuntatutkimuksen keskuksessa Turun yliopistossa.