Presidentinvaalijulisteet ilmestyivät katukuvaan tällä viikolla. Jos innostaminen vaaliuurnille olisi yksistään julisteiden varassa, voi olla, että äänestysprosentti jäisi melko vaatimattomaksi, niin mitäänsanomattomia ne ovat. Mutta onneksi näin ei ole: ehdokkaat tulevat tutuksi turuilla ja toreilla ja kaikista mahdollisista tuuteista.
Vaalijulisteiden ulkoinen ilme on sinänsä siisti. Ne muistuttavat erehdyttävästi aikakauslehtien kansia. Ääripäässä perussuomalaisten Timo Soini ja ruotsalaisten Eva Biaudet. Soini on kuin Metsästys- ja kalastus -lehden ja Biaudet kuin Eeva -lehden kannesta. Muut voisivat täyttää minkä tahansa tunnetun aikakauslehden julkisivun.
Merkillepantavaa on, että julisteiden ilme on yhteneväinen.
Yksikään ehdokas taustajoukkoineen ei ole uskaltanut repäistä, tehdä jotain toisin kuin muut. Ei ole edes sitä Paasikiveä ja Allia, jotka sentään rikkovat menneiden aikojen presidenttien patsasrintaman eduskuntatalon liepeillä Helsingissä.
Ilmiselvästi yksikään ehdokas ei uskalla ottaa riskiä. Julisteet luovat enemmän mielikuvaa siitä, että kyse on konservatiivien esivaalista kuin siitä, että nyt valitaan Suomelle uutta presidenttiä.
Vaalijulisteiden viesti tukee sitä mielikuvaa, että on miltei sama ketä äänestää. Tämä ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa vaalitaistelusta. Vaikka presidentin varsinaisista tehtävistä ei ole suuria eroja revittävissä, ovat ehdokkaiden arvomaailmat kuitenkin varsin erilaisia.
Arvomaailmojen erilaisuus ei näy mainoksissa, ei edes värivalinnoissa Paavo Arhinmäen punaista numeroa lukuunottamatta.
Ilmeisesti ehdokkaat ja heidän taustajoukkonsa eivät laske liikoja julisteiden varaan. Julisteet on tehty, koska niin kuuluu tehdä.