Presidenttiehdokkaiden voimasuhteet mielipidemittauksissa eivät ole heilahtaneet puoleen taikka toiseen, vaikka SDP:n Tarja Halosella on ollut jo pitkään kuusi haastajaa ja seitsemäs, Arto Lahti, on tulossa. Puolen vuoden aikana on gallupeissa tapahtunut vain yksi olennainen muutos: kokoomuksen Sauli Niinistö on ohittanut keskustan Matti Vanhasen ja kiilannut kakkoseksi.
Halosen kannatuksen syväjäädytys hermostuttaa keskustan ja kokoomuksen johtohenkilöitä päätellen siitä, että he ovat ryhtyneet nostamaan aiempaa selvästi rohkeammin esiin ajatusta porvariyhteistyöstä vaalien toisella kierroksella. Vielä keväällä, jolloin Vanhanen sekä kokoomuksen Jyrki Katainen sopivat väljästi periaatetasolla toistensa ehdokkaiden tukemisesta kakkoskierroksella, puoluejohdolle riitti se, että tietoisuus johtajien välipuheen olemassaolosta oli saatettu yleiseen tietoon. Asialla ei haluttu elämöidä.
Ei sillä elämöidä vieläkään, mutta nyt toisen kierroksen yhteistyöideologiaa levitetään aivan eri tehoilla kuin aiemmin. Niinistö ilmoitti ensin äänestävänsä pääministeriä toisella kierroksella, jos vastakkain ovat Halonen ja Vanhanen. Vanhanen teki saman tempun vähän myöhemmin ja totesi antavansa äänensä Niinistölle, jos hän ei selviä itse jatkoon.
Viikko sitten nähtiin sellainenkin ihme televisiossa, että ministeri Mauri Pekkarinen lupasi äänestää Niinistöä, jos Vanhanen putoaa pelistä. Kuva ei näyttänyt, itkikö Pekkarisen sydän verta, kun hän joutui lupaamaan äänensä kokoomuksen presidenttiehdokkaalle.
Julkisen tukilupauksen anto kilpailijalle tuskin oli helppoa Vanhasellekaan. Sellainen sattuu vanhaan poliittiseen sotaratsuun, jolle oma puolue on kaikki kaikessa. Tuskaa lisää se, että kokoomus on pienempi puolue kuin keskusta.
Niinistön tilanne on hieman helpompi, sillä hän tunnusti jo kuusi vuotta sitten ideologista väriä kertomalla äänestäneensä Esko Ahoa toisella kierroksella. Niinistöllä on myös varaa olla suurpiirteisempi, sillä hän on niskan päällä Vanhaseen nähden.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz paljasti puolestaan alkuviikosta, että kahden suuren porvaripuolueen vaaliorganisaatiot sopivat lähiaikoina konkreettisesti, mitä ne tekevät sen hyväksi, että hävinneen ehdokkaan äänet siirtyisivät toisen puolueen kellokkaalle. Hävinneen ehdokkaan taustaryhmiä ja tukiorganisaatiota ei haluta päästää lonkkaa vetämään.
Porvarien aktiivisuuden lisäys johtuu tietenkin vaalien läheisyydestä, mutta siihen sisältyy myös viesti äänestäjille. Puhe porvariyhteistyöstä toisella kierroksella ideologisoi vaaliasetelmaa. Äänestäjiä muistutetaan siitä, että presidentti Halonen on SDP:n ja vasemmistoliiton ehdokas, vaikka hän kerää kannatusta yli puoluerajojen. Muistutus koetaan erityisen tärkeäksi siksi, että myös keskustan ja kokoomuksen rivit vuotavat suoraan Halosen laariin.
Halonenkin on tunnustanut viime viikkoina ujostelematta väriä. Tämä näkyy siinä, että hän on vieraillut toimihenkilöjärjestö STTK:n liittokokouksessa jokin aika sitten, SAK:n valtuustossa lauantaina sekä uuden, maan suurimman ammattiliiton JHL:n perustamiskokouksessa tiistaina.
SAK:n kasvatti haluaa muistuttaa juuristaan.
Presidenttiä ei liioin ujostuttanut mennä viime sunnuntaina vasemmistoliiton valtuuston kokoukseen, vaikka käynti alleviivasi hänen vasemmistolaisuuttaan. Halonen viittasi tälle tosiasialle kintaalla ilmeisesti tietoisena siitä, riski on vähäinen. Historian siivet havisivat, sillä sosiaalidemokraatit ja kommunistit sekä heidän perillisensä ovat kyräilleet toisiaan lähes vuosisadan.
Halosen ideologisoitumisesta nähtiin merkkejä myös viime maanantain tv-tentissä, jota veti Jorma Ollila. Halonen jysäytti koukun Vanhasen leukaan toteamalla, ettei hallituksen olisi tarvinnut poistaa varallisuusveroa.
Vaikka Halonen auttaa porvareita lyömään ideologista kiilaa hänen ja itsensä välille, voi kysyä, missä määrin tällaiset puheet ja eleet tehoavat liikkuviin äänestäjiin, joiden tuesta Halosen kannatus muodostuu. Ideologialle kallistavat ilmeisesti korvaansa vain poliittisesti aktiiviset ihmiset, jotka ovat jo puoluekantansa valinneet.
Viime aikojen kyselyt osoittavat, ettei vaaliasetelman ideologisointi auta mitään tai paina mitään, kun oikeiston ja vasemmiston välinen poliittinen jakoviiva on kadonnut Suomen politiikasta eikä äänestäjiä voi komentaa. Kokoomuksen takavuosien puheenjohtaja Ilkka Suominen tajusi tämän jo silloin, kun Neuvostoliitto hajosi. Hän totesi puoluehallitukselleen, että saamme nyt varautua vaalityön merkittävään vaikeutumiseen, kun vanhat viholliskuvat romuttuvat.
Saman tosiasian ideologioiden kuolemasta tai merkityksen vähenemisestä voi lukea myös vaalitilastoista. Suomen on valittu sosiaalidemokraatti jo neljä kertaa presidentiksi, vaikka vasemmiston kannatus on samana aikana supistunut. Jos Halonen voittaa vaalit, SDP pitää presidentin virkaa hallussaan jo 30 vuotta peräjälkeen.
Vaalien ideologisointiyritykset taitavat olla vain turhaa ajanhukkaa.