Vaa­las­sa­kin kat­sel­laan lii­tos­kump­pa­nia

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla sijaitsevassa Vaalassa mietitään, miltä suunnalta mahdollista kuntaliitoskumppania kannattaisi katsella. Vaala kuuluu virallisesti Kainuun maakuntaan, muttei ole mukana hallintokokeilussa. Luonnollisin yhteistyön suunta löytyy Oulujoen alavirran puolelta.

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla sijaitsevassa Vaalassa mietitään, miltä suunnalta mahdollista kuntaliitoskumppania kannattaisi katsella. Vaala kuuluu virallisesti Kainuun maakuntaan, muttei ole mukana hallintokokeilussa. Luonnollisin yhteistyön suunta löytyy Oulujoen alavirran puolelta.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Reijo Virkkunen (kesk.) kertoo, että virallisiin neuvotteluihin ei naapureiden kanssa ole vielä lähdetty, mutta vapaissa keskusteluissa vaihtoehtoja punnitaan useinkin. Virkkunen itse ei usko kuntaliitosten olevan pelastus vähäväkisten seutujen ongelmiin.

"Liitosten sijaan voidaan kehittää yhteistyötä. Vaala ja Utajärvi ovat jo pitkälle yhdistäneet perusturvansa, yhteinen lautakuntakin on tulossa. Jos liitoksiin kuitenkin lähdettäisiin, todennäköisimmät kumppanit Vaalalle olisivat Utajärvi, Kestilä tai Kainuun suurkunta", Virkkunen arvelee.



Kunnan nimeksi ehdotettu Rokuaa


Vaalassa on puhuttu myös Oulujokilaakson kunnan puolesta. Nimeksi on ehdoteltu Rokuaa. Vaala ja Utajärvi voisivat lyödä hynttyyt yhteen Muhoksen kanssa, mutta siellä katseet on käännetty tiukasti Ouluun.

Kestilän kanssa Vaalalla on yhteistyötä muun muassa opetustoimessa. Kestilä suuntautuu kuitenkin enemmän Siikalatvan suuntaan, myös kirkollisella puolella: Siikalatvan seurakunta syntyy vuodenvaihteessa.

Varovaisia puheita liitosta käytiin aikanaan myös Vuolijoen kanssa, mutta nyt tämä kahden taajaman kunta on menossa vauhdilla Kajaanin syliin. Puolangan ja Vaalan yhteistyö on vähäistä.

Kuntanaapureiden välillä ei kulje edes linja-autovuoroa. Paltamoa ja Vaalaa yhdistävät lähinnä vain Oulujärven matkailupyrkimykset.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä