Vaa­ja­kos­ken ylä­kou­lu menossa vii­kok­si lakkoon

Jyväskylän maalaiskunnassa sijaitsevan Vaajakosken yläkoulun oppilaat uhkaavat jäädä loppuvuodeksi pois koulusta. Syynä on vahva mielenilmaus koulun sisäilma- ja homeongelmia kohtaan.

Jyväskylän maalaiskunnassa sijaitsevan Vaajakosken yläkoulun oppilaat uhkaavat jäädä loppuvuodeksi pois koulusta. Syynä on vahva mielenilmaus koulun sisäilma- ja homeongelmia kohtaan.

Mielenilmausta ajavat vanhempainyhdistys Sokkeli yhdessä koulun oppilaskunnan kanssa. He lähettivät oppilaille ja heidän vanhemmilleen alkuviikosta suosituksen osallistua mielenilmaukseen ja ulosmarssiin koulun tiloista perjantaina puoliltapäivin.

Koulussa on vajaat 550 oppilasta.

Vanhemmilta on vanhempainyhdistyksen puheenjohtajan Timo Taskisen mukaan tullut runsaasti palautetta aiheesta. Pääosa siitä on ollut positiivista.

-- Moni on sitä mieltä, että hyvä että asian eteen viimein toimitaan, Taskinen kertoo.

Koulu on kamppailut sisäilmaongelmia vastaan jo vuosia. Varsinaisessa koulurakennuksessa ei ole ollut toimintaa enää yli vuoteen, vaan koulu on toiminut parakeissa ja muissa väliaikaisissa tiloissa ympäri Vaajakoskea. Nyt voimakkaita sisäilmaongelmien oireita on alkanut ilmaantua myös parakeissa. Osassa parakeistakin on ollut kosteusvaurioita.

Ensi kevään tilat vielä auki

Koulun rehtorin Antti Rastelan mukaan oppilaat kärsivät muun muassa päänsärystä, hengenahdistuksesta, iho-oireista ja pahoinvoinnista. Osa ei voi tulla joihinkin opetustiloihin lainkaan.

Parakkien sisäilmatutkimukset valmistuvat tammikuussa.

Noin 50 hengen opetushenkilökunnasta sairauslomalla on nyt kuusi.

Koulun tilanne on rehtorin mukaan kimurantti. Parakeista ollaan lähdössä joka tapauksessa viimeistään ensi syksynä, kun paikalle aletaan rakentaa uutta koulurakennusta. Sen odotetaan valmistuvan tammikuuhun 2012 mennessä.

Kysymyksenä on, missä ensi kevät mahdollisesti vietetään.

-- Perusajatuksena on, että koulu voisi olla edes puhtaissa väliaikaistiloissa, Rastela sanoo.

Sekä rehtori että vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja arvelevat valtaosan oppilaista noudattavan mielenilmaussuositusta.

Mielenilmauksella tavoitellaan uusien opiskelutilojen mahdollisimman nopeaa saantia.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä