Motorola kertoi tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa, että se on voittanut turkkilaista Uzanin perhettä vastaan käymänsä oikeusjutun amerikkalaisessa vetoomustuomioistuimessa. Päätös on lopullinen lähes kolme vuotta jatkuneessa oikeuskiistassa, ja se avaa Motorolalle mahdollisuuden päästä käsiksi Uzanin perheen omaisuuteen Yhdysvalloissa maksamatta jätettyjen velkojen vastineeksi. Myös Nokia on ollut osallisena samassa Uzanin perhettä koskevassa oikeustaistelussa. Toisen asteen tuomioistuimen päätös vahvistaa Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuimen heinäkuussa tekemän päätöksen, jonka mukaan Uzanien omistama turkkilainen Telsim-operaattori käytti väärin Motorolan ja Nokian myöntämiä asiakaslainoja noin 2,4 miljardin euron edestä. Motorolan mukaan se voi nyt myydä Uzanien omaisuutta velkojen lyhentämiseksi. Myyntiin menee mm. Uzanien lentokoneita ja loistoasuntoja. Lisäksi perheen pankkitilit avautuvat velkojille.