Olipa Valkoisen talon uusi isäntä ensi tammikuun 20. päivänä Barack Obama tai John McCain, yksi asia on jo nyt varma. Hän perii edeltäjältään enemmän ratkaisemattomia ongelmia ja haasteita kuin yksikään presidentti vuosikymmeniin.
Vaikka Irakin sodasta tulee yksi George W. Bushin hallinnon traumaattisimmista perinnöistä, se on vain osa laajempaa kokonaisuutta, jossa Yhdysvaltain uuden presidentin on arvioitava maansa roolia tulevaisuuden maailmassa.
Yksi keskeisistä haasteista on palauttaa entisten ystävien ja liittolaisten luottamus rakentavaan yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa.
Pitkään Yhdysvaltain uuskonservatiivien talutusnuorassa kulkenut Bushin hallitus on ehtinyt irtisanoa monia aikaisemmin länsimaiden yhteisinä pitämiä periaatteita ja sopimuksia, joita Yhdysvallat itse oli aikanaan voimaperäisesti vaatimassa.
Roskiin ovat Bushin hallituskaudella joutaneet niin Geneven sotavankisopimuksen suojelupykälät kuin myös periaate, jonka mukaan sodan aloittaminen on vain viimeinen vaihtoehto.
Erityisen surullista Yhdysvaltain kansainvälisen uskottavuuden kannalta on ollut maan irtisanoutuminen siitä länsimaisesta oikeusperinteestä, jossa ihminen on syytön, kunnes hänet on syylliseksi todistettu. Niin Guantanamo Bayssa Kuubassa kuin muissakin Yhdysvaltain rajojensa ulkopuolella ylläpitämissä vankiloissa viruu lukematon määrä ihmisiä, joille amerikkalaiset eivät anna tilaisuutta edes yrittää todistaa itseään syyttömiksi.
Ristiriita on sitäkin räikeämpi Yhdysvaltain esiintyessä samaan aikaan läntisten arvojen ylimmäisenä esitaistelijana maailmassa.
Seuraavaa presidenttiä odottaakin keskeinen linjanveto sen suhteen, palaako Yhdysvallat noudattamaan länsimaissa hyväksyttyjä oikeusnormeja vai pysyttäytyykö se omaan kansalliseen turvallisuuteensa vedoten niiden ulkopuolella.
Toinen keskeinen haaste on tarttua ilmastonmuutokseen. Yhdysvallat oli Bill Clintonin aikana itse valmistelemassa Kioton ilmastosopimusta, josta Bush myöhemmin vetäytyi avoimesti itsekkäistä syistä. Hänen seuraajansa ei enää voi kieltää tieteellisiä tosiasioita, ja Yhdysvaltain on löydettävä ratkaisu siihen, kuinka se leikkaa paitsi omia päästöjään, myös käyttää voimavarojaan auttaakseen muuta maailmaa tekemään samoin.
Uusi presidentti joutuu ottamaan energian yhä näkyvämmin huomioon myös miettiessään maansa turvallisuuspolitiikkaa. Yhä levottomamman Saudi- Arabian luiskahtaminen nykyisen kuningashuoneen käsistä olisi katastrofi USA:n öljyntuonnille. Jo nyt Venezuelan Hugo Chavez myy öljyään mieluiten kaikkialle muualle kuin Yhdysvaltoihin.
Jättiharppauksin kasvavan Kiinan talous kilpailee yhä voimallisemmin samoista energianlähteistä Yhdysvaltain kanssa. Venäjän tapaa käyttää energiavarojaan ulkopoliittisen kiristyksen välineenä on katsottu Washingtonissa syvenevällä huolella.
Jo nyt näyttää siltä, että Yhdysvaltoihin rakennetaan seuraavien vuosikymmenten aikana ennätysmäärä uusia ydinvoimaloita. Menee kuitenkin pitkä aika, ennen kuin niiden virtaa saadaan tavallisten amerikkalaisten töpseleillä.
Bushin seuraaja joutuneekin keskittymään siihen, että nopeasti toteuttavissa olevat energiansäästömallit ja uusiutuvan energian tuottaminen saavat paitsi mahdollisimman suopean verokohtelun, myös valtion tukea, jotta niitä kannattaa kehittää ja rakentaa.
Yhdysvaltain entisen YK-suurlähettilään Richard Holbrooken mukaan suurin uuden presidentin haasteista on kutenkin palauttaa Washingtonin toimintakyky.
"Se on avain kaikkiin muihinkin uudistuksiin, joita molemmat ehdokkaat kilpaa lupaavat nyt äänestäjille", Holbrooke muistuttaa Foreign Affairs -lehdessä. Kattavaa sairausvakuutusuudistusta, laittomien siirtolaisten tai velkakoukkuun joutuneiden kansalaisten kohtaloa ei ratkaista ilman puolueiden yhteistyötä.