Oulussa meneillään oleva me! me! me! festivaali esittelee tanssija-näyttelijä, dj Sami Henrik Haapalan tämän hetkistä taiteellista työskentelyä uuden Rääväsuu- ja klubiohjelmiston kautta. Teemana ovat taidekentän ja popkulttuurin uudet sovellukset.
Sami Haapala haluaa hyppyjä perinteisten taiteenlajien ja kenttien yli. Sen myötä hän haastaa taiteen ja popkulttuurin käsitteet. "On paljon juttuja ja taidemuotoja, joille ei ole vielä edes nimiä." Ja jos Haapalasta on kiinni, niin pakkaa tulisi sekoittaa entistä iloisemmin, sillä siitä nousevat hänen mielestään oikeasti uudet asiat.
"Meillä on edelleen esimerkiksi kohtalaisen rajatusti hip-hop, reggae ja heavy -genret. En tarkoita, että niiden omaperäisyyttä tarvitsee viedä, mutta aina on mahdollista tehdä uusia, rohkeita sovelluksia."
Haapala on tehnyt yhteistyötä Kaltio-lehden kanssa ja se on puolestaan poikinut uuden klubi-konseptin, Kaltio-Kulttuuriklubin. Klubiesityksiä Haapala on tehnyt vuodesta 1998 saakka.
Tänään Never Grow Oldissa alkavan klubin ideana on, että klubi-iltoina kutsutaan dj-vieraaksi henkilö pohjoisen kulttuurielämästä, joka ei varsinaisesti ole dj, mutta jolle musiikki on intohimo. Ennen kuin dj pääsee vauhtiin, keskustellaan ajankohtaisesta aiheesta. Ensimmäisellä kerralla keskustelijat Sami Haapala, sarjakuvataiteilija Ville Ranta, pelisuunnittelija Pekko Koskinen ja muusikko, tuottaja ja runoilija Antye Greie pohtivat, ovatko klubit oma taidemuotonsa ja millaisia ovat taiteen ja popkulttuurin uudet muodot.
"Ei riitä, että klubilla on yksi dj nenää kaivamassa. Miksei siellä voisi olla, tietysti tila huomioiden liveaktia, visualisointia, teatteria ja tanssia?"
Uusia tuulia tuo myös Haapalan Valveella esittämä Rääväsuu, joka on suomalaiseen rock-, pop-, rap- ja reggaeteksteihin perustuva esitys. Jäljellä on vain mies ja sana. Esityksessä ei kuulla musiikkia, siinä ei käytetä tekniikkaa eikä taustanauhoja.
"Yleensä popmusiikkiin liitetään show. Halusin kääntää homman päälaelleen ja tehdä jotain aivan päinvastaista. Riisuin esityksestä käytännöllisesti katsoen kaiken muun paitsi vaatteeni."
Tekstejä Haapala on käsitellyt draaman tavoin. Se on nostattanut esiin hahmoja ja kuvia. Teemana ovat ikiaikaiset rakkaus, seksi, rock ja kuolema. Mukana on sanoituksia muun muassa Kari Peitsamolta, Eppu Normaalilta, Pekka Strengiltä, Jukka-Pojalta ja Asalta. Haapala myöntää, että esitys on lähtökohtaisesti haastava. "Täysin pelkistettyä näyttelijän työtä."
Haapala tituleeraa itseään mieluiten näyttelijä-tanssijaksi, ei esitystaiteilijaksi. Jälkimmäinen nimitys on tullut suosituksi puhuttaessa uutta taidetta esittävistä taiteilijoista. "On muistettava, että teen uusien, kokeellisten asioiden rinnalla myös vanhanaikaisia, perinteisiä juttuja."
Tällä hetkellä mies asuu Petroskoissa. Tai asuu ja asuu. Sanojensa mukaan ympäri maailmaa viillettävällä miehellä ei ole ollut "oikeaa kotia" kahteen vuoteen. Kirjoilla hän on Oulussa.
Joka tapauksessa miehellä on kiinnitys Petroskoin Kansallisessa Teatterissa näytäntökaudella 2009-2010. "Kysymyksessä on suomalaisten perustama teatteri, joka on venäläistynyt. Esityksiä on venäjän kielen lisäksi suomeksi ja karjalaksi, joten suomenkielisiä näyttelijöitä tarvitaan. Kevään aikana mietitään, jatkanko pestiäni."
Ensi syksynä Haapalan tuo pohjoiseen Kullervo-niminen esitys Oulun Tanssin Keskuksessa. Vuonna 2011 kulttuurikaupunki Turussa tutustutaan uuteen tapaan kokea kaupunki, kun Haapalan ideoima Kadonnut kaupunki esittää Elämyspuiston, Turku 2011.
"Olen pyrkinyt viime aikoina etsimään pidempiaikaisia, samassa paikassa olevia työtilaisuuksia, vaikka huomaan usein itse aiheuttavani sen, että päädyn tekemään esimerkiksi biisejä ulkomaille." Toinen syy vaeltamiseen on taloudellinen. Pohjoisessa ei ole mahdollisuuksia täyspäiväiseen työllistymiseen.