Ulkomaat

"Tämä ei ole vihreä aalto, vaan tsunami" – Vihreät nousi vaa­li­voit­ta­jak­si Sveitsissä

Sveitsiläiset äänestivät parlamenttivaaleissa sunnuntaina. KUVA: ANTHONY ANEX
Ulkomaat 21.10.2019 9:11
Reuters

Vihreillä on historiallinen tilaisuus päästä ensimmäistä kertaa Sveitsin seitsemänjäseniseen liittoneuvostoon, jossa puolueiden kokoonpano on säilynyt ennallaan 1950-luvulta.

Vihreät oli Sveitsin sunnuntaisten parlamenttivaalien voittaja. Vihreiden kannatus nousi 5,9 prosenttiyksiköllä 13 prosenttiin. Pienempi, enemmän keskustalainen Vihreä Liberaali puolue (GLP) sai 7,9 prosentin kannatuksen. Yhdessä kahden vihreän puolueen kannatus on lähes 21 prosenttia.

Sveitsissä on kaksikamarinen parlamentti eli ylähuone ja alahuone. Yhdessä vihreät puolueet saavat 200-paikkaisesta alahuoneesta 26 paikkaa ja siten niillä on mahdollisuus saada paikka seitsemänjäsenisestä liittoneuvostosta.

Jo yhden paikan muuttuminen liittoneuvostossa tulisi Sveitsissä olemaan poliittinen sensaatio. Vihreillä ei koskaan ennen ole ollut paikkaa liittoneuvostossa. Liittohallituksen paikat on jaettu lähes samalla mallilla vuodesta 1959 alkaen neljän perinteisen puolueen kesken: oikeiston SVP:n, sosiaalidemokraattien (SP), Liberaalien (FDP) ja kristillisdemokraattien (CVP kesken). Kolmella suurimmalla puolueella on ollut kaksi paikkaa ja neljänneksi suurimmalla puolueella yksi paikka.

Vihreiden johtajan Regula Rytzin mukaan liittoneuvoston nykyinen kokoonpano ei toimi, kun poliittinen tilanne muuttui. Vihreät yrittää saada paikkaa Liberaaleilta.

Hallituksen kokoonpano selviää joulukuussa, kun kaksi parlamentin ylä- ja alahuone äänestävät liittoneusvostosta.

Oikeistolainen SVP säilytti suurimman puolueen aseman

Oikeistopopulistinen Swiss Peoples Party SVP piti suurimman puolueen paikan saaden 25, 8 prosenttia äänistä. Se kuitenkin menetti äänisaalistaan edellisistä vuoden 2015 parlamenttivaaleista 3,6 prosenttiyksikköä. Edellisissä vaaleissa se sai ennätyskannatuksen Eurooppaan suurella joukolla tulleiden maahanmuuttajien seurauksena.

Yleisestikin perinteiset suuret puolueet menettivät kannatustaan, kun vihreiden kannatus nousi.

Sosiaalidemokraattien kannatus oli 16,6 prosenttia ja keskustaoikeistolainen Liberaalit (FDP) sai 15,3 prosenttia äänistä.

Kaukana merestä Sveitsi on erityisen altis ilmastonmuutokselle

– Tämä ei ole vihreä aalto, vaan tsunami, hurrikaani, vihreiden varapuheenjohtaja Celine Vara iloitsi Sveitsin Radion haastattelussa.

Ilmastonmuutos ja sen ehkäisy nostivat teemaa esillä pitäneet vihreät vaalivoittoon. Kaukana merestä Sveitsi on erityisen altis ilmastonmuutoksessa. Sveitsin lämpötilat nousevat kaksi kertaa nopeammin kuin keskimäärin maailmassa.

Bernissä äänestyspaikalla 25-vuotias psykologian opiskelija Anja (joka halusi esiintyä vain etunimellä) piti ilmastonmuutoksen ehkäisemistä aikamme tärkeimpänä yhteiskunnallisena teemana.

– Aikaa ei ole paljon hukattavana.

Vaikka nyt valittiin parlamentti, niin Sveitsissä kansalaiset saavat kansanäänestyksissä hyväksyä suurimman osan laeista.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (30)

Mitenkähän Sveitsin vihreät nyt toimivat maailman suurimpien saastuttavien yhtiöiden ja veroparatiisipankkien maailman suurimpiin sveitsiläisiin omistuksiin nyt pääsivät vallankahvaan. Vai jatkuuko natsikullan ja muiden salattujen rikollisten omaisuuksien kartuttminen entiseen malliin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sveitsi on demokraattisempi maa kuin Suomi, joka ei sekään ole pahimmasta päästä.

Usein unohtuu, ett parlamentti ja äänioikeus eivät ole sama asia kuin demokratia.

Esim. USA:ssa 90 % on sitä mieltä että tuloeroja pitäisi kaventaa. Niin ei kuitenkaan tapahdu ja yritykset siihen kaatuvat viimeistään korkeimmassa oikeudessa.

Kuitenkin se on joidenkin mielestä demokratian mallimaa ja erittäin sopiva viemään "demokratiaansa" maailmalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on juuri näin. Neuvostoliitossakin käytiin vaaleja. Isä aurinkoinen teki aina mitä halusi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri sopivasti vihreät voittivat Sveitsin vaalit. Nyt Sveitsi alkaakin ottamaan runsaasti siirtolaisia Turkistakin 3,6 miljoonaa. Onnea Sveitsi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vihreille vaalivoitto 13 %:n kannatuksella Switsissä
Keskustan kannatus nyt 12,5 %.
Vielä 0,5 %:n lisäys niin Keskustankin vaalivoitto on varmaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lietsomalla ilmastohysteriaa saavuttavat vihreät menestystä vaaleissa ympäri Eurooppaa. Olisi hyvä kuitenkin muistaa, että hyvinvointiyhteiskunta ei todellakaan pitkään säily ns. vihreiden arvojen mukaisesti toimimalla. Näillä "tsunameilla" voi olla pelottava lopputulos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämän tsunamin tuhot voivat olla isot, vaikka ei vedestä olisi tietoakaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaalivoitto ja tsunami. Kumpi on suurempi, 21 vai 25,8 ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jep, tsunameista on harvemmin seurannut mitään hyvää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessakin on kaksi tunnustuksellista vihreää puoluetta, puna-vihreät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno juttu! Järki voittaa materian himon pitkässä juoksussa. Maapallo ei ole kaupan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Lady in black". Mikä järki kun kyse on Sveitsistä, yhdestä maailman materiaalikylläisimmästä maasta. Vihreän utopian todellinen kannatustaso tulee mitata maissa joissa kansalaiset joutuvat taistelemaan elantonsa eteen. Ja mitä Suomenkin vihreiden kannattajien ydinjoukkoon tulee, arki se heillekin koittaa opiskelun päättymisen, avioerojen yms. arkeen palauttavien muuttuvien tekijöiden myötä. Tulee "uusi" päivä jolloin joutuukin tilanteeseen jossa onkin kaksin oman "kukkaronsa" kanssa. Tietää mitä on kun arjesta selvitäkseen, elantonsa eteen käy tankilla omillaan. Ja kas kummaa, huomaa jopa mitä bensa maksaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmeellistä, että sen materian avulla tämä yhteiskunta pyörii. Helppo olla vihreä, kun muut huolehtivat siitä että elämä on mukavaa. Punavihreä ajattelu on vastuutonta haihattelua. Anteeksi, että rikon pilvilinnasi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vihervassarien suora valehtelu suomalaisille tulee pudottamaan niiden kannatuksen, Satiaispuolueeksi , sieltä saavat sitte räkyttää muille !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olipahan taas ”uutinen”. Pikkuisen punavihreillä laseilla kirjoitettu. Miksi sitäpaitsi puhutaan oikeistopopulistisesta puolueesta. Aivan samalla tavalla voidaan puhua vasemmistopopulisteista ja viherpopulisteista. Tämä kertoo vain media Puolueellisuudesta joka nykyään alkaa olemaan suuri ongelma. Puolueettomia uutisia ei tahdo enää tulla mistään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi,voi .
Kahdestasadasta 26 on todella suuri voitto.
Neuvostoliitossa n.10 %:n kannatusta nauttinut PUOLUE terrorisoi kansaa lähes 70 vuotta !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (30)

Uutisvirta

15:50
Kristi Raik Viron Nato-kiistasta: En näe mitään vaihtoehtoja sille, että lähtisimme luomaan korvaavaa järjestelmää Natolle tai Yhdysvaltojen roolille
15:39
Kärpät solmi luottopuolustaja Heshkan kanssa jatkosopimuksen – myös Huttula ja Järvitalo jatkavat
15:28
Kärnä haluaa hirviaseille, patruunoille ja hirvikoirille verovähennysoikeuden
15:23
Trumpin virkarikostutkinnassa kuullaan EU-suurlähettilästä – kertonut tapahtumista eri versioita
15:23
EK:n puheenjohtaja Lundmark Postin riidasta: "Valtio-omistajan ei pitäisi omilla toimillaan vaikeuttaa jo valmiiksi vaikeaa tilannetta"
14:25
Erno Saukko lähti elokuussa vuoden mittaiselle vaellukselle – talvi on näyttänyt jo ankaruutensa: "Olimme syysvarusteissa 30 asteen pakkasessa" Tilaajille
14:20
Raksilan K-Citymarket ja Jounin Kauppa äärioikeiston mainoksessa – ”Olihan se järkytys, koska emme missään nimessä ole tuommoisessa mukana”
54
Professori pyysi poistamaan Mannerheimin kuvan Oulun yliopiston opiskelijoiden kiltatilasta – "Esitin oman käsitykseni asiasta"
50
Postilakon purkuyritykset jatkuvat iltapäivällä – tukilakot jatkuvat, vaikka työnantaja syyttää niiden perusteita vanhentuneiksi
48
Oulun yliopiston hallitus: Kiinteistöselvityksen teko alkaa – "Joskus on järkevämpää rakentaa uutta kuin korjata vanhaa"
31
Huuhkajat varmuudella lohkossa A tai B: Tämä tiedetään jo nyt Suomen pelipaikoista, vastustajista ja ottelupäivistä
20
Metsästysrikoksia tutkitaan Kuhmossa: Susilauman kulkureitille oli asetettu polkurautoja ja myrkkyä – metsästäjän koira kuoli myrkkyyn
18
Oulun kouluissa ja päiväkodeissa juodaan jatkossa luomumaitoa, joka kerätään 120 kilometrin säteellä Oulusta
17
MTK:n Juha Marttila: Peltojen metsittäminen olisi täysin vastuutonta – "Jos kotimaan kulutus vähenee, Suomen on vietävä enemmän"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

239 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Jos EK:on kuuluva miljonääri maksaa käytännössä muutaman prosentin tuloistaan veroa, siis paljon vähemmän mitä omat palk... Lue lisää...
Maailmanrannan Rellu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image