Ulkomaat

Australian hallitus: Pensaspalot eivät liity il­mas­ton­muu­tok­seen

Satelliittikuvissa näkyvät maastopalot turistien suosiman Orbostin rannikkokaupungin itäpuolella Victorian osavaltiossa lauantaina. Ennätykselliset palot ovat pahimmillaan juuri kesälomakauden aikaan.
Ulkomaat 7.1.2020 12:23
Ilkka Timonen, Reuters

Pääministeri Scott Morrison ei halua lähteä päästörajoitusten lisäämisen tielle.

Australiassa ovat liekehtineet viikkokausia valtavat pensaspalot, mutta maan hallitus on yhä tiukasti sitä mieltä, että ilmastonmuutoksella ja tulipaloilla ei ole yhteyttä toisiinsa. Tutkijat, tavalliset australialaiset ja palojen uhrit ovat kuitenkin toista mieltä.

Pääministeri Scott Morrison ja hänen emissiovähennysministerinsä Angus Taylor sanovat, että Australian ei tarvitse leikata hiilipäästöjä aggressiivisemmin maapallon lämpenemisen hidastamiseksi. Tämä siitä huolimatta, että maa on keskellä kolme vuotta kestänyttä kuivuuskautta ja ennen näkemättömiä pensaspaloja.

Australia on vastuussa 1,3 prosentista maailman hiilidioksidipäästöjä, mutta se on toiseksi suurin päästölähde Yhdysvaltojen jälkeen, jos päästöjä lasketaan per henkilö. Ministerien mielestä Australia pitäisi kuitenkin palkita siitä, että se on saavuttanut vuodelle 2020 asetetut päästötavoitteet.

– Mitä tulee globaalien päästöjen rajoittamiseen, Australian pitää ja se tekee oman osuutensa, mutta pensaspalot on aika, jolloin yhteisöjen pitää yhdistyä, ei asettua erilleen, Taylor sanoi sähköpostitse Reutersille tiistaina. Taylor oli parhaillaan käymässä pensaspalojen sammutuskeskuksessa vaalipiirissään Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa.

"Vahingoittaisi maan taloutta"

Hallituksen mukaan päästöjen nopeampi rajoittaminen vahingoittaisi maan taloutta, varsinkin Australian hiili- ja kaasuvientiä. Viime vuonna maa ohitti Qatarin maailman suurimpana nesteytetyn maakaasun viejänä.

"Useimmissa maissa ei ole hyväksyttävää ajaa päästörajoituksia sen hinnalla, että elämisen hinta kasvaa, työpaikat vähenevät, tulot vähenevät ja kasvu taantuu", Taylor kirjoitti The Australian -sanomalehteen 31. joulukuuta.

Siksi Taylorin mukaan hallitus ei lähde opposition työväenpuolueen vaatimalle "taloutta tuhoavalle" linjalle, mikä johtaisi energiaveron kasvamiseen.

Taylor ei kertonut tarkemmin, miten päästöjen rajoittaminen nostaisi elämisen hintaa.

Australialaiset ovat valittaneet, että energiapolitiikan puuttumisen vuoksi sähkön hinta on noussut huimasti viimeisten vuosien aikana, mikä rasittaa kotitalouksia. Tämä siitä huolimatta, että energiantuottajat siirtyvät vaiheittain halvempiin uusiutuviin energialähteisiin.

Lämpötila keskeinen tekijä

Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutos on keskeinen tekijä pensaspalojen taustalla.

– Yksi keskeinen tekijä palojen intensiteetissä, laajentumisessa ja alueessa on lämpötila. Olemme kokeneet Australiassa juuri ennätyskorkeita lämpötiloja, sanoi Mark Howden, joka johtaa Australian kansallisen yliopiston ilmastonmuutosinstituuttia.

Palavat metsät lisäävät hiilipäästöjä samaan aikaan kun ne myös tuhoavat hiilinieluja, joiden takaisin kasvaminen kestää vuosikymmeniä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kaikkialla maailmassa olevaa valtion taloutta ymmärretään Suomen .esiassa, mutta kun meidän politiikkaamme tuhoaa oman taloutemme, on lehdistö ja muu media hipihiljaa!
Median tehtävä oli estää poliittisten päätösten korruptoituminen. Ei lähteä siihen mukaan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tutkijoiden eli "Li Andersson" ja "Maaria Hutisalo". Yksikään oikea tutkija ei ole sitä mieltä että luonnisella ilmaston syklisellä vaihtelulla olisi sen enempää tekemistä metsäpalojen kanssa kuin että kuiva maapohja syttyy helpommin.

Todellinen syy metsäpaloihin ovat niitä tahallaan sytyttävät erään aatesuunnan edustajat, joita juuri oli tuomiolla Australiassa ja tuomiota luettaessa vain nauroivat sekä solvasivat australialaisia. Varmistetun tiedon mukaan vähintään 80% metsä ja pensaspaloista on tahallisesti sytytettyjä. Mutta tämä ei sovi tietyn polittisen ideologian narratiiviin, siksi uutisointi ei oikein suju.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Pensaspalo" on väärä suomennos ilmaisusta "bush fire". Australianenglannissa "bush" tarkoittaa yleisesti metsää tai metsäistä maastoa. Se oli alkujaan murteellinen ilmaisu vähän kuin suomen "pöpelikkö" tai vanhan Helsingin slangnn "skutta". Oikea suomennos olisi yksinkertaisesti "metsäpalo" tai sitten vähän epämääräisemmin "maastopalo". Toimittaja voisi myös opiskella englantia...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin. Kun 30-metriset eukalyptukset roihuavat, ei se todellakaan ole pensaspalo. Onneksi eukalyptusmetsät aika hyvin toipuvat paloista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Australian palot ovat tuottaneet neljässä kuukaudessa 5-6 kertaa niin paljon hiilidioksidia kuin Suomen päästöt ovat koko vuodessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis kuitenkin selvästi alle yhden (1) prosentin ihmiskunnan aiheuttamista kokonaispäästöistä.

Kun ihmisen CO2 päästöt ovat luokkaa 4% kaikista päästöistä (luonnolliset + ihmisen päästöt), niin tuskinpa palojen aiheuttamilla hiilidioksidipäästöllä on mitään havaittavaa vaikutusta. Sen sijaan savulla ja hiukkaspäästöillä varmaankin on vaikutusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki sanovat että heidän maansa tuottaa vain 1% koko maailman päästöistä. Lisäksi sanotaan että päästöjen vähentäminen tulisi kalliiksi. Kun tätä jaarittelua jatketaan vuodesta toiseen niin käytännössä kukaan ei ota vastuuta päästöistä ja ilmastonmuutoksesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi pitäisi ? Maailmassa on muistaakseni peräti lähes 200 valtiota, niin ei siinä paljon enemmän kuin prosentin voi päästöjä/maa ollakaan. Ja kyllähän tuosta höpöhöpöstä joutuvat kaikki valtiot maksamaan ja se tulee kalliiksi. Kelle rahat sitten päätyvät onkin eri juttu. :-)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mihin menevät rahat joita ilmastonmuutoksen varjolla kerätään? Ja miten se vaikuttaa tilanteeseen? Ihan pientä vedätyksen makua. Tulee mieleen satu keisarin uusista vaatteista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi pitäisi ottaa vastuuta ihmisten aiheuttamista hiilidioksipäästöistä, kun sen vaikutus ilmaston muutokseen ei ole yksiselitteinen asia? Ilmaston muuttumiseen on aina vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan lukuisat muutkin seikat, kuten auringon toiminta, maan kallistuskulma, tulivuoren purkaukset, merivirrat, jne. Ihmisten vaikutus tähän on melkoisen mitätön.
Jos ihmisten vaikutus olisi niin dramaattinen kuin annetaan ymmärtää, eikös tehokkain keino ilmastonmuutoksen torjumiseen ole ihmisten määrän pienentäminen? Sen voisi aloittaa vaikka väestön liikakasvun rajoittamisella, mutta eihän tästä saa edes ääneen puhua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuollahan on ollut paljon pahempia pensaspaloja jo 1800-luvulla (wiki). Onko ne olleet ilmastonmuutoksen aiheuttamia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vähän epäilen, että 1800-luvun pensaspalojen laajutta on voitu määritellä yhtä hyvin kuin nyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi epäilet sitä? Luuletko ettei silloin osattu lukea, kirjoittaa tai laskea?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tutkimusten mukaan 87% Australian maastopaloista on ihmisten aiheuttamia ja nimenimaan ilmastokiihkoilijoita on pidätetty palojen sytyttämisestä! Tarkoitus pyhittää keinot?

Onneksi Suomen hallitus on päättänyt lisätä autoilun verottamista kompensoidakseen Australian maastopalojen hiilikuormaa. Jos siellä ei sen jälkeenkään opita tavoille, suomalaisilta kielletään saunominen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinulla varmaan on tarjota lähde väitteelle, että nimeomaan ilmastoaktivisteja on pidätetty?

Tottahan se on, että suurin osa maastopaloista meillä Suomessakin on ihmisten vahingossa tai tahallaan aloittamia. Nuotiot sekä metsätyö- ja maatalouskoneet varmaan yleisimpiä aiheuttajia. Totta on myös, että ilmastonmuutos lisää kuivuusjaksojen kaltaisten ääri-ilmiöiden todennäköisyyttä ja voimakkuutta, mikä tekee maastosta paloalttiimpaa ja pahentaa maastopaloja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinulla varmaan on tarjota lähde väitteelle, että nimenomaan ilmastonmuutos lisää kuivuusjaksojen kaltaisten ääri-ilmiöiden todennäköisyyttä ja voimakkuutta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

BBC:llä on esim. artikkeli otsikolla "Is climate change to blame for Australia's bushfires?" Lisäksi voit koittaa googlata vaikka "climate change + risk of wildfires"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

28.1.
Kiinalainen matkailija on tuotu eristykseen Lapin keskussairaalaan koronavirusepäilyn vuoksi – potilas oli tullut Wuhanista
28.1.
Oulun ammattikorkeakoulussa ultralujasta teräksestä rakennetulla autolla pyritään parantamaan autojen energiatehokkuutta – "Tavoitteena oli suunnitella mahdollisimman luja ja kevyt auton runkorakenne"
28.1.
Karibianmerellä voimakas maanjäristys, useille maille annettiin tsunamivaroitus – Vedenalainen järistys oli voimakkuudeltaan 7,7 richteriä
28.1.
Lin­ja-au­to suistui ojaan Enon­te­kiöl­lä
28.1.
Oulun keskustan Snellmaninpuistolle laadittiin rakennussuunnitelma – puistoon suunnitellaan oleskelumahdollisuuksia ja taidepolkua
28.1.
Trump: Palestiinalle itsenäinen valtio, Israelin miehittämät siirtokunnat tunnustetaan, Jerusalem säilyy "jakamattomasti" Israelilla, Palestiinalle pääkaupunki Itä-Jerusalemiin
28.1.
Hiihtosuunnistuksen kuusinkertainen nuorten maailmanmestari Liisa Nenonen muutti Ouluun opiskelemaan: "Lunta on pitänyt etsiä" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa lukuunottamatta Ahvenanmaan maakuntaa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Iitaz

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

29.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image