Tal­gos­sa odo­te­taan pää­tök­siä

Talgon Otanmäen vaunutehtaalla on odottava tunnelma. Toukokuun puolivälin kynnyksellä ei kuitenkaan odoteta innolla kesälomaa, vaan pikemmin pelonsekaisin tuntein lähiviikkoina tulevia päätöksiä.Koko suomalaisen kiskokalustotuotannon kohtalon päivät ovat käsillä, mutta yhä edelleen työntekijät jaksavat uskoa.

Omaa tuotantoa. Otanmäen tehtaalla jo melkein valmiina kaksikerroksisen junan prototyyppi. Talgo tähtää sillä tarjouskilpailuun pääkaupunkiseudun lähijunasta.
Omaa tuotantoa. Otanmäen tehtaalla jo melkein valmiina kaksikerroksisen junan prototyyppi. Talgo tähtää sillä tarjouskilpailuun pääkaupunkiseudun lähijunasta.
Kuva: Petri Hakkarainen

Talgon Otanmäen vaunutehtaalla on odottava tunnelma. Toukokuun puolivälin kynnyksellä ei kuitenkaan odoteta innolla kesälomaa, vaan pikemmin pelonsekaisin tuntein lähiviikkoina tulevia päätöksiä.

Koko suomalaisen kiskokalustotuotannon kohtalon päivät ovat käsillä, mutta yhä edelleen työntekijät jaksavat uskoa.

"Ei me olla hakemassa Talgolle mitään tukiaisia, vaan selkeitä päätöksiä siitä, mitä vaunuhankintoja lähivuosina tehdään. Töitä me haluamme tehdä, emmekä tukia kerjätä", työntekijöiden edustajat ilmaisevat kantansa.

Toimihenkilöiden työpaikoista Talgolla on käynnissä yt-neuvottelut, jotka tähtäävät 45 toimihenkilön vähentämiseen Oulun konttorilta ja Otanmäen tehtaalta. Määrä on yli puolet yhtiön toimihenkilöiden määrästä.

"Jos toimihenkilöistä puolet irtisanotaan, niin myös meillä tavallisilla työnmiehillä on yt-neuvottelut edessä. Se on aivan selvä asia", laskeskelee tehtaan pääluottamusmies Ilpo Karjalainen.

Toimihenkilöiden tuntoja voi kuvata muutamalla sanalla.

"Masentunut, huolestunut, epävarma ja odottava. Teollisuuden toimihenkilöiden keski-ikä on 51 vuotta, eikä meidän ole enää helppo työllistyä. Ei ainakaan täällä lähiseudulla", Otanmäen toimihenkilöt TU ry:n luottamusmies Pirjo Halme kuvaa tilannetta.



Kotimaista huippuosaamista


Vaikka Talgon toiminnasta aiempaa suurempi osa pyörii alihankintapohjalta konepajatuotteiden ympärillä, niin kiskokalustotuotanto on se selkäranka, johon työntekijäpuoli luottaa. Osaamista on, mutta tilauksia puuttuu. Suomessa päättäjät ovat menneet monta kertaa merta edemmäs kalaan, kun kiskokalustokauppoja on tehty.

"Suomessa ei ole hoidettu kiskokalustobisnestä niin kuin se olisi pitänyt tehdä. Tässä maassa ei huolehdita siitä, että osaaminen säilyy rajojen sisäpuolella. Muualla maailmalla se osataan. Helsingin seudulla pitäisi jo olla riittävästi kokemuksia siitä, millaisia ratikoita saksalaiset suunnittelevat ja millaisia junia italialaiset valmistavat", ylempien toimihenkilöiden edustajana toimiva Arto Riissanen toteaa.

Yksi esimerkki suomalaisesta alan huippuosaamisesta on maailman ensimmäinen kokonaan kaksikerroksinen juna, jolla tähdätään tosissaan lähivuosina ajankohtaiseksi tulevaan tarjouskilpailuun pääkaupunkiseudun lähijunasta. Junan prototyyppi on kokonaan yhtiön omaa tuotantoa ja on valmis koeajoon ensi kuun alussa. Päätähtäin uudella tuotteella on kuitenkin kansainvälisillä markkinoilla.

"Tällaista junaa ei ole missään muualla. Se on meidän oma tuote alusta loppuun", kehaisee Riissanen ylpeyttä äänessään.

Jos kiskokalustotuotanto joudutaan ajamaan Otanmäessä alas, niin maailman ensimmäinen kaksikerroksinen lähiliikennejuna jää rakentamatta kotimaisin voimin. Emoyhtiö Espanjassa sen voi sitten aikanaan toteuttaa, mutta siitä ei Kainuussa riemuita.

"Täällä on niin paljon tietotaitoa kiskokalustotuotannosta, ettei sitä saa missään nimessä hukata", työntekijöiden edustajat vaativat.

Yhtään kiveä ei vaunutehtaan puolesta taistellessa ole jätetty kääntämättä. Lähetystöjä Helsingissä ja herroja vaunutehtaalla on kulkenut riittämiin. Matkassa ovat olleet niin kunnan, maakunnan kuin vaunutehtaan väki. Vastikään pääministeri Matti Vanhanen vetosi näyttävästi Otanmäen junavaunutehtaan puolesta.

"Kaikki ministerit kulttuuriministeriä lukuun ottamatta ovat tainneet täällä käydä. Hänkin on kyllä tervetullu", pääluottamusmies Ilpo Karjalainen lupaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä