Talous

Rakennusyhtiö Lehto antoi jälleen tu­los­va­roi­tuk­sen – jo kolmannen kerran tänä vuonna

Lehto, rakentaminen, Lehto Components, tehdas, Lehto Group KUVA: Laura Seppä
Talous 1.11.2019 20:17
STT

Peruskorjaushankkeiden tappiot ovat jatkuneet, Lehdon tulos jää miinukselle myös toisella vuosipuoliskolla.

Rakennusyhtiö Lehto Group on antanut jälleen uuden tulosvaroituksen.

Lehto varoittaa, että yhtiön toisen vuosipuoliskon liiketulos painuu tappiolliseksi heinä-syyskuun liiketappion takia. Lehto oli jo aiemmin arvioinut koko vuoden liiketuloksensa jäävän miinusmerkkiseksi, koska alkuvuosi oli voimakkaasti tappiollinen.

Lehdon tiedotteen mukaan peruskorjaushankkeiden tappiot ovat jatkuneet heinä-syyskuussa, joidenkin asuntohankkeiden valmistuminen on siirtynyt ensi vuoden puolelle ja asuntohankkeiden keskimääräinen kate on heikentynyt.

Lehto heikentää samalla arviotaan tämän vuoden liikevaihdosta. Yhtiö odottaa liikevaihdon supistuvan viime vuoden tasolta. Aiempi arvio oli, että liikevaihto on tänä vuonna samalla tasolla tai alhaisempi kuin viime vuonna.

Edellisen kerran Lehto Group antoi tulosvaroituksen elokuussa ja sitä ennen toukokuussa.

Syyskuussa Lehto aloitti yt-neuvottelut, joiden arvioitiin johtavan enintään 150 henkilötyövuoden vähentämiseen.

Lehto julkistaa kolmannen vuosineljänneksen tuloksensa ensi viikon torstaina.

Kommentointi uutiseen on päättynyt.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentointi on lukittu.

"talousohajttua rakentamista", ei ole talous hallinnassa jos kolme kertaa vuodessa pitää muuttaa ohjeistusta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämäkin Yritys kaatuu Kohteiden aikataulukiireisiin, miksei aikataluihin enään voi luotaa ja sen seurauksena tehdään sutta ja sekundaa??? vai onko Johdon ja Sijoittajien lompakko tärkeämpi kuin Laadukas ja kiirehtimättä rakentaminen ???

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kukaan yrittäjä ei rakenna vahingossa huonoja taloja. Vahingossa laitoin laatat väärin, käytin märkiä villoja, vahingossa jäi betonilaatta kosteaksi parketin alle.
Ei, tällaista ei vahingossa tapahdu, kyse on taktiikasta jolla yritetään saada nopeasti ja halvalla tehtyä mahdollisimman paljon. Onko se sitten talousohjattua rakentamista vai asiakkaiden vedätystä.
Kiireellä, ilman osaamista,ja piittaamatta lopputuloksesta. Tätä on nykyrakentaminen tässä maassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja tulosvaroituksia tulee antamaan vielä monikin rakennusyhtiö, sekä moni muukin yhtiö.
Tuskin Lehto Group se ainoa tulosvaroituksen antaja on, mutta saadaanhan tuollaisella otsikoinnilla taas oululaiset perusräkyttäjät vauhtiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lienee lajissaan susirakentamisen Suomen ennätys tällä Punkalaitumen hirsikoulun rakentajalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitä ei vaan peltihallien pykääjästä oikeaa rakennusliikettä tule, vaikka miten taloutta ohjailee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Talousohjattua rakentamista"?? Eli tappiolla tehdään sitten halpaa ja huonoa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näemme vielä tämän konkurssin. Ja raunioilta paljastuu vaikka mitä ja niitä selvitellään vielä pitkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpa hyvä kun en erehtynyt Lehdon osakkeisiin. Harkitsin sitä kyllä jossain vaiheessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, aina ei riitä kun uskoo ja lupaa. Joskus pitää myös näyttää lupaukset toteen. Takuuasiat jo harhautuneille kuntoon ja tyhjä kiistäminen virheistä pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen töissä yhdellä tämän firman työmaalla joka on jo kuukauden myöhässä, ja vaatisi vielä ainakin kuukauden valmistuakseen... Mutta silti sinne muuttaa jo asukkaita...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On puolensa. Asukkaat on ehkä irtisanoneet tai myyneet jo edellisen asunnon, kallista olisi joku väliaikais ratkaisu .. itse kun rakennettiin oma talo, niin kyllä siihen kesken eräisenä muutettiin. Joku saattaa sanoa ettei olisi kannattanut, mutta vuokra juoksi koko ajan edellisessä kämpässä, lapsi syntyi ja töissä oli kiirettä.. meinaan ettei asiat ole aina niin mustavalkoisia.
Vähän ihmettelen negatiivisten kommenttien määrää? Kateuttako se on? Tämä on kuitenkin ns. Paikallinen yritys ja työllistää meitä itseämme ja tuo kuitenkin rahaa meidän alueelle myöskin välillisesti. Onko joku esim. Ulkomainen vaihtoehto parempi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja kehtaat moittia työnantajaasi lehtien palstalla

Mitä sinä olet tehnyt sen eteen, että saisitte aikataulua kiinni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä väitettiin, että hän olisi Lehto Groupilla töissä? Katsos kun tuolla työmaalla varmaan on muitakin töissä kuin vain Lehto Groupin työntekijöitä. Mieti mitä tämä tarkoittaa: "Olen töissä yhdellä tämän firman työmaalla". Tarkoittaako se, että on kyseisessä firmassa töissä?
Hiukan kannattaisi panostaa siihen luetun ymmärtämiseen ennen kuin alkaa pätemään kommenteillaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ajan puute saada valmiiksi vaivaa muitakin,mutta Lehdolla se on omassa luokassaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:47
Valtioneuvoston muistio ravintoloiden sulkemisesta kertoo: Koronaa tavattu Pohjois-Pohjanmaalla kuudessa kunnassa – "Oulussa on havaittu useita COVID-19 -tapauksia"
22:41
Haukiputaan yli 40-vuotias Jatulin liikuntakeskus kaipaa kipeästi isoa remonttia – vajaan yhdeksän miljoonan peruskorjaushanke on paraikaa selvityksessä
22:07
Messi piikitteli Barcelonan seurajohtoa – "Olemme aina olleet ensimmäisinä auttamassa seuraa, kun on ollut tarve"
22:01
Muhoksen kunta aloittaa yt-neuvottelut – vielä ei selvillä, kuinka suurta henkilöstömäärää lomautukset koskevat
21:53
Maaliskuun lukijakuva: Enkun tunti sujuu Iidalla kotona Kiimingissä pappakoiran kanssa
20:37
MTV Uutiset selvitti että enemmistö suurimmista pörssiyhtiöistä aikoo maksaa osinkoa koronaviruksen keskellä
20:14
Kaikkiin koululaisiin ei ole saatu yhteyttä etäopetuksen aikana – "Aika näyttää, tuleeko tästä isompi ilmiö"
96
SDP nosti hurjasti kannatustaan ja on nyt Suomen suosituin puolue, kertoo Alman kysely – Perussuomalaiset menetti suosiotaan ja putosi kärkipaikalta
61
Korona pelastaa Oulun yliopiston – jälkihoito tulee yhteiskunnalle niin kalliiksi, että tällä vuosikymmenellä rakennetaan vain ihan välttämättömiä Lukijalta
38
Koronakuolemia tuli neljä lisää, menehtyneiden kokonaismäärä on Suomessa nyt 17 – Oulussa kaksi potilasta pääsi sairaalasta
33
Koronahelvetti – olen taistellut ”punaista paholaista” vastaan laskujeni mukaan noin kolme viikkoa Lukijalta
26
Kaikkiin koululaisiin ei ole saatu yhteyttä etäopetuksen aikana – "Aika näyttää, tuleeko tästä isompi ilmiö"
20
Yhdessä Euroopan maassa koronakriisin takia ei ole ryhdytty mihinkään varotoimiin – ”Parempi kuolla selkä suorana kuin elää polvillaan”
19
Kysyimme, leviääkö korona Oysin yhteispäivystyksessä – "Hyvin meille uskaltaa tulla"

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Etelä-Lapissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo jalkakäytävät ovat aluksi erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on ohut lumipeite.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

Eikö samalla logiikalla työttömäksi jäävänkin pitäisi olla nillittämättä työttömyyttään ja kestää se puoli vuotta ilman ... Lue lisää...
Eikö työttömäksi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

31.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image