Talous

Oululainen Uros aikoo räjäyttää potin – yhtiö tähtää satojen miljoonien liikevaihtoon

Uros Groupin talousjohtaja Reijo Tauriainen (vas.) ja toimitusjohtaja Jerry Raatikainen odottavat tälle vuodelle hurjaa kasvua yrityksen liikevaihtoon ja plussan puolelle nousevaa tulosta. Työntekijöitä on tarkoitus palkata Ouluun tuotekehitykseen lisää kymmeniä. KUVA: Maiju Pohjanheimo
Talous 1.8.2017 8:10
Pasi Klemettilä

Oulussa tuotekehitystä tekevä Uros Group aikoo nyt muutaman vuoden kehitystyön jälkeen räjäyttää potin ja napata tänä vuonna satojen miljoonien eurojen liikevaihdon, kertoo toimitusjohtaja Jerry Raatikainen.

Uros on kansainvälinen mobiilipalveluyritys, joka keskittyy matkustajien internet-käytöstä aiheutuvien roaming-kulujen hallitsemiseen.

Uros lähti Oulussa vuonna 2011 liikkeelle idealla 3g-mokkulasta. Kyseessä oli mokkula, johon maailmalla matkaava henkilö saattoi sijoittaa useita sim-kortteja niin, että langaton internet-yhteys toimi sen kautta mutkattomasti eri kohdemaissa järkevään hintaan.

Sen jälkeen mokkula on päivitettu 4g-maailmaan.

Seuraavassa vaiheessa Uros teki lisenssiopimukset kiinalaisen kännykkävalmistajan ZTE:n kanssa. Viime syksynä markkinoille tuli ZTE:n kännykkä, jossa toimii e-sim-sovellus.

Tämä tarkoittaa sitä, että älykännykässä on normaalin sim-korttipaikan lisäksi erillinen paikka e-sim-kortille, johon liittyy kännykässä toimiva sovellus. Tehtaalla asennetun sovelluksen avulla on mahdollisuus ostaa dataa käytettäväksi eri maissa.

200 megatavua dataa saa käyttöönsä 4,99 dollarilla kaikkialla maailmassa, ja se on monen matkailijan näkökulmasta edullista.

– Jos henkilö matkustaa Dubaihin, siellä maksaa yksi megatavu helposti kymmenen dollaria. Me tarjoamme 200 megatavua hintaan 4,99 taalaa, Raatikainen antaa esimerkin.

Jyrki Hallikaisen ja Tommi Uharin perustama yritys

Uros on kansainvälinen mobiilipalveluyritys, joka keskittyy matkustajien roaming-kulujen hallitsemiseen.

Uroksen omistajia ja perustajia ovat Jyrki Hallikainen ja Tommi Uhari.

Urokselle on valmistunut uusi toimitalo Kaarnatielle. Tilaa uudessa talossa on 2 000 neliötä.

Uuden toimitalon ja pääkonttorin avajaisia vietetään 18. elokuuta.

Työntekijöitä noin 50, heistä suurin osa Oulussa.

Uros Groupin liikevaihto oli viime tilikautena vajaat 44 miljoonaa euroa, sitä edellisenä vuonna 3,5 miljoonaa euroa. Tänä vuonna liikevaihto noussee satojen miljoonien euron luokkaan.

Uusia työntekijöitä on tarkoituksena palkata tänä vuonna 35–70, heistä suurin osa Ouluun tuotekehitykseen ja ohjelmistotöihin.

Uroksella on yli 60 kansainvälistä operaattorisopimusta. Uroksella on kumppaneinaan kaksi operaattoria jokaisella mantereella, niin että yhteyksiä voidaan tarjota maailmanlaajuisesti.

Uros-nimi tulee englanninkielisistä sanoista Universal Roaming Solutions.

Lue lisää 01.08.2017 Kalevasta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (53)

Niin, todellisuudessa liikevoitto voi olla oikea liikevaihto provisio kolmannen tahon operaattorien mobiililiikevaihdosta Mutta jos tällainen eSim on olemassa liikevaihtoa voidaan siirtää yritysten välillä ....

esimerkiksi Kanadassa on kuvitteellinen konsulttifirma joka lupaa isoille yrityksille säätöä puhelin ja internetkuluissa minimissään -15%. Yritys tekee kaupat ja koko puhelin/internetkulu kulkee 100% konsulttifirman kautta, joka palauttaa ostaneelle yritykselle xx taalaa vuodessa esimerkiksi alennuksena tai provisiona. Todellisuudessa liikevaihto siirtyy yrityksesta A yritykseen B joka kauttakuljettaa puhelin ja internet asiat kauttaan
tuo perustuu virtuaaliseen e-Sim korttiin, joka asennetaan puhelimen softaan. Fyysistä Sim korttia ei enää tarvita, puhelin toimii eSim kortilla
En ole tuota juttua nähnyt, vain kuullut huhuja

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistähän riittää työntekijöitä, joku firma kun ilmoittaa palkkaavansa kymmeniä, saa heti 200-300 työhakemusta, sopivilta ja päteviltä.
Ihmetyttää ettei työttömyys laske vaikka firmat kuinka palkkaa, vai puhuvatko oikeasti totta?.
Vai onko vielä jossakin "jemmassa" työllisyyskoulutuksessa tms. pari-kolme tuhatta ex nokialaista, vai mistä näihin työntekijät tulee?
Kun työttömiä ja työnhakijoita silti valtavasti, aina vaan..?

ihmetelle

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä näille nettifirmoille idea. Tehkää ja myykää VR:älle kunnolla toimivat nettisivut. Sellsiset joista voi valita ja ostaa makuupaikkalipun kohtuudella. Nyt se on tavalliselle tallaajalle ylivoimaista. Samaa luokkaa on Finnairin sivut,täysi pohjanoteeraus. Katsokaa Norweigian sivuista mallia jos ei muuten onnistu. Ne sivut toimii ja on helppokäyttöisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös nämä roaming-maksut juuri poistuneet EU-alueella? Hieman kyllä ihmetyttää tämä tuotekehittely tuotteeeksi jota ei enää edes tarvita? Paitsi Dubaissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EU on vain pieni osa maailmaa. Kauko- ja Lähi-Idässä, Amerikoissa ja Afrikassa tästä on paljonkin hyötyä. Monta vuotta on ollut käytössä pitkä penni säästetty.

Niin kerta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

... ja reippaasti kuten moni muukin Oulun startUPeista.

Nyt alkaa olla viimeiset hetket kääntää miljoonien tappiot voitoiksi tai pistää putiikki konkurssiin.

Muutamam millin liikevaihdolla melkein saman verran tappiota!!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä pienyrittäjänä harmittaa juurikin tämä että kaikki rahat menevät it-yrityksille....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täytyy olla kyllä jotain todella kovaa jymy-ylläriä takataskussa jemmassa jos meinaa n. 3 miljoonan liikevaihdon nostaa *NAPS* tuosta vaan ja yhtäkkiä satoihin miljooniin.

Etenkin pisnesmallilla jonka hienous ei avaudu vaikka sitä miten päin yrittää katsoa.

Mielenkiinnolla seuraan ja tottakai suomalaisille menestystä toivotaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liikevaihdon kymmenkertaistaminen on helppoa, voitollisen tuloksen tekeminen on se hankaluus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liikevaihto oli 3,5 milliä uros oy:llä viime vuonna.

En tiedä mistä toi 44 on tempaistu.

Ks. Asiakastieto.fi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

2015 oli 3,3M€ ja 2016 42M€. Missä vuodessa elät? googlaa esim. "taloussanomat uros"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistähän toi 44 millii on napattu?

Asiakastiedon mukaan perustamisen jälkeen Uros on saanut 6,5 milj. liikevaihdolla aikaan 3,5 milj. tappion!!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olkaapa työntekijät tarkkoina henkilöstöantien kanssa. Jotain samaa kuin Microcellin aikoihin vai mikä LLecorcim se loppuin lopuksi oli :). Onnea matkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (53)

Uutisvirta

12:03
Kärpät jatkaa tyylilleen uskollisena, ketjut täysin uuteen kuosiin kolmanteen liigafinaaliin – Manner: ” Haemme muutoksilla kollektiivista draivia” Tilaajille
11:51
VR voitti Tampereen ratikkakilpailun – liikenne alkaa vuonna 2021
11:17
Ruotsalaispoliitikon asumisesta taas kohu – oli kirjoilla äitinsä luona ja nosti korvauksia perheensä asunnosta
11:14
Kauppuri 5 lopettaa Tampereen ravintolan: "Kiitokset kaikille, oli kivvaa" – ravintola ehti olla auki vuoden päivät
10:58
Kainuun soten alueelta löydetty tavallista laajemmin VRE-bakteeria – seulonnoissa 25 löydöstä
10:51
Pesäpallo tuli Nivalan ykköspaikalle, kaupungissa viritellään uuden kentän myötä pesisbuumia – Kempeleen Kiri polkaisee kauden käyntiin Nivalassa Sotkamon Jymyä vastaan
10:33
Neuvottelut: Venäjän Putin ja Pohjois-Korean Kim yrittävät vakauttaa tilannetta Korean niemimaalla
35
Kiinnostus aurinkoenergiaan kasvaa, mutta kunnianhimoisten tavoitteiden toteutuminen epäilyttää – "Ilmastoteko se varmaan meille on"
32
Oikeusministeriön vaalijohtaja ei muista Oulun ennakkoäänestyspaikalla sattunutta vastaavaa virhettä – Seurauksena ainakin lain tulkinnan tähdentäminen vaalivirkailijoille
21
Harkimo: "Harkitsemme Liike Nytin rekisteröimistä puolueeksi" – Yhden edustajan puolue saisi valtiolta tukea 148 175 euroa vuodessa
18
Oulun rakennusvalvonta lisää vuorovaikutusta arkkitehtuurimatkoilla ja aamukahveilla – katso esittelyvideo oululaisesta kulttuuriympäristöstä
12
Jo lähes miljoona suomalaista täydensi viime vuonna veroilmoitustaan verkossa – Nämä asiat pitää ilmoittaa itse
9
Osa europarlamenttiin pyrkivistä kansanedustajista on vain keräämässä ääniä puolueelle – Asiantuntijan mielestä se on epärehellistä, mutta samaa tapahtuu ympäri Eurooppaa
9
Kauppuri 5 lopettaa Tampereen ravintolan: "Kiitokset kaikille, oli kivvaa" – ravintola ehti olla auki vuoden päivät

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kommunismi on luonnollinen tapa toimia

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi eläkekatto on Suomessa tientynlainen tabu?

Siten, että pienituloisen työuransa aikana kartuttama euromääräinen eläkekassa ei riitä kustantamaan hänen tulevia eläke... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image