Talous

Osakeyhtiön voi perustaa heinäkuusta alkaen ilman 2 500 euron osakepääomaa

Kuvituskuva. KUVA: Jukka Ritola
Talous 10.6.2019 8:38
Taneli Koponen

Lakimuutoksen tavoitteena on helpottaa yritystoiminnan aloittamista.

Yksityisen yhtiön voi perustaa 1. heinäkuuta alkaen ilman 2 500 euron osakepääomaa. Muutoksen taustalla on osakeyhtiölain muutos, jonka avulla halutaan oikeusministeriön mukaan helpottaa yritystoimintaa osakeyhtiömuodossa.

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) muistuttaa tiedotteessaan, että vaatimus 2 500 euron osakepääomasta poistuu heinäkuun alussa osakeyhtiöltä, asunto-osakeyhtiöiltä ja keskinäisiltä kiinteistöosakeyhtiöiltä. Yhtiön voi siis jatkossa perustaa kokonaan ilman omaa pääomaa. Toisin sanoen osakeyhtiöllä ei enää tarvitse olla osakepääomaa.

Lisäksi ennen 1. heinäkuuta rekisteröity osakeyhtiö voi PRH:n mukaan alentaa osakepääomansa nollaan. Yhtiöllä voi kuitenkin edelleen olla osakepääoma.

Jatkossa osakkeista maksettava merkintähinta voidaan myös merkitä kokonaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon (SVOP). Tämä on mahdollista, jos yhtiöjärjestyksessä ei määrätä osakkeen nimellisarvosta. Nimellisarvoa vastaava määrä merkintähinnasta täytyy aina merkitä osakepääomaan, mikäli osakkeella on nimellisarvo.

Kaupparekisteritiedoissa näkyy osakepääoman kohdalla nolla euroa tilanteessa, jossa osakepääomaa ei ole. Sähköinen yritys- ja yhteisötietojärjestelmä YTJ muuttuu siten, että osakeyhtiön perustaminen on mahdollista vain, kun osakepääoma että osakkeiden merkintähinta ovat nolla euroa.

Keskeneräiset osakeyhtiön perustamisilmoitukset on tehtävä PRH:n mukaan valmiiksi YTJ-palvelussa kesäkuun loppuun mennessä, koska muutoin ne poistuvat palvelusta 1. heinäkuuta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (25)

Oikein hyvä ja kaivattu uudistus !!!

Nyt voi palkkatyössäkin toimia yrittäjänä oman hommansa sivussa ja tehdä että tienata jos on halua/kykyä/intoa. Ilman että oma elämä menee joko tai valinnan vuoksi päin vttua kuten nykyään. Ja siksipä juuri kukaan ei halua riskeerata elämäänsä ja tulevaisuuttaan eikä ryhtyä yrittämään koska siinä on se enemmän kuin todennäköinen tulos että se on elämä ohi ja pilalla kun on alkanut yrittelijäksi ja kaikki on mennyt. Tämän muutoksen myötä sivuhomma firma ja sen mahdolliset ongelmat kapseloituvat oman siviilielämän ulkopuolelle eikä tuhoa elämäänsä jos homma ei skulaakkaan. Kauanhan tuota muutosta on saanut odottaakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parhaassa tapauksessa voi lisätä yrittäjyyttä osakeyhtiönä. Toiminta voi olla myös osa-aikaista ja osan vuotta aktiivista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Verovirastossa täytyy käydä juttelemassa yritysverotusasioista. Verotus on tiukkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yrittäjien täytyy maksaa veroviraston määräämää veroennakkoa on yritystoiminnasta tuloja tai ei. Liikaa maksettu vero palautetaan yrittäjille verotuksen valmistumisen jälkeen veronpalautusten maksupäivänä kuten yksityisille palkansaajillekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Googlaa "Tietoa yrittäjän sosiaaliturvaan tehdyistä parannuksista"

Monelle ennen pikapäin yrittäjäksi lähteneelle tuli yllätyksenä, että paluu normi työnhakijaksi onnistui kyllä, mutta rahaa ei saanutkaan, vaikka sitä ei ollut. Kelan mielestä sitä laskennallisesti kuitenkin oli, joten siinähän sitten kärvisteltiin jos töitä ei saanut. Vuokrat kuitenkin piti maksaa joten...

Tutki tarkkaan asiat jotka liittyvät yritystoiminnan lopettamiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On hyvä uutinen !! Aivan älytöntä että täällä sanotaan noin "jos ei ole varaa 2500e laittaa niin ei kannata edes aloittaa" Tämä on vanhan kansan sanontoja. Yrittäminen on sitä että luovut kaikesta turvallisesta, hyppäät tyhjän päälle luottaen siihen että kaikki toimii ja myyntiä tulee, siinä ei aamulla kellokorttia leimata eikä illalla vaan olet 24/7 yrittäjä aina. Siinä yks 2500 ei paljoa paina kun laitat elämäsi peliin, miettikää vähän mitä puhutte täällä. Täällä surkeat aloittaa yrittämisen noin että puhuvat jo aloittaessaan velkojista, tuolla asenteella ei kannata tehdä mitään, istukaa vaan sohvalla niin kuin ennenkin, muut tekee mitä haluaa....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei yrityksen perustaminen tarkoita osakeyhtiötä, niitä on kevyempiäkin yritysmuotoja. Oskeyhtiön perustaminen on sellaista, ettet luovu kaikesta omaisuudestasi. Kannattaisi tutustua tarkemmin yritysmuotoihin. Toki aikaa yrittäminen vaatii, mutta onnistessaan maksaa vaivan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos 2500 euroa on ollut este osakeyhtiön perustamiselle, ei rahoitus liiketoiminnalle ole muutenkaan kunnossa! Tämä on hyvä uutinen sarjayrittäjille, jotka ajavat yrityksen aina konkurssiin velkojien kasvaessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on varmaan osa entisen Sipilän hallituksen norminpurkutalkoita, älytön päätös.
Entinen 2500 euron minimipääoma ei todellakaan ole ollut este osakeyhtiön perustamiselle ja tällä uudistuksella tehdään mahdolliseksi keinottelijoiden toiminta. Yritysten konkurssit yleistyvät ja rehelliset yrittäjät ja veronmaksajat lopulta maksavat viulut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkäpä koko laki on räätälöity pöytälaatikko-yrittäjien toiveiden mukaiseksi. Nyt yrityksiä on helppoa ja halpaa ketjuttaa haluamansa määrä, jolloin verojen maksu ja muunlainenkin lakien noudattaminen voidaan välttää. Toimitus voisi kysyä verottajan ja KRP:n kantaa lakimuutokseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei välttämättä tarvitse ketjuttaa, riittää kun kun siirtää voitot EU:lla sijaitsevalle veroparatiisi-yhtiölle ,täysin laillista jopa kunniallista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä lakiuudistus mahdollistaa keinottelun. Toivon että ei kannusta toimimaan vilpillisesti.
Yrittäjyyteen pitää kannustaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osakeyhtiö alkaa olemaan aika pakollinen juttu. Nykyään kaikki toiminta on tehty siten, että Tmi yrittäjä suljetaan automaattisesti kuvioista pois. Tmi yrittäjä ei voi esim. saada innovaatioseteliä eikä olla myöskään sen palvelun tarjoaja. Jos yritätä hakea jotain tukea tai avustusta, pitää olla Oy pohjainen yritys. Tmi toimii etupäässä omalla rahoituksellaan. Saakohan Tmi yrittäjä tukea nykyään edes laiteinvestointeihin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tmi on varmin velkojille, vastaat koko henk koht omaisuudelka firmastasi, siksi huonoin vaihtoehti jos (lue ; kun) jotain sattuu🤔

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (25)

Uutisvirta

23.8.
Tältä näytti ilmakitaransoiton MM-kisoissa vuonna 2019, voittaja tuli tällä kertaa Yhdysvalloista
23.8.
Tihkusade ei vienyt virettä ilmakitaroista Oulussa – vuoden 2019 voittaja on yhdysvaltalainen The Marquis
23.8.
Lumijokinen Elian Web hurjassa vauhdissa Ruotsissa – murskasi sekä oman ennätyksensä että Bergsåkerin rataennätyksen
23.8.
Lapin kesästä on vaikea kehittää talven veroista sesonkia, joten Markku Inkilä antoi Revontulikylälleen myös oman kesänimen
23.8.
Haikarat Lukijalta
23.8.
Suomi yrittää vaikuttaa Brasiliaan naudanlihan kautta – S-ryhmässä ja Lidlissä brasilialaislihaa myydään vain nimeksi
23.8.
Mika Nurmela oli Kaleva Cupin tähtijuniori 1983 – Video näyttää, kuinka tuleva ammattilainen ampui ratkaisevan rankkarin ylänurkkaan Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula?

Jos olisit tuossa edessäni vetäisin turpaan. Todellakin...nuorilla on eri arvot. Heitä ei haittaa vaikka vanhukset makaa... Lue lisää...
Vai ei ole pula

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image