Talous

Kii­min­ki­läi­nen Tarmo Sallinen loi tram­po­lii­neis­ta ison bisneksen – "Yliopiston opin­to­lai­nal­la ostin ensimmäiset trampoliinit"

Oululaisyritys Acon Finland Oy Ltd:n toimitusjohtaja Tarmo Sallinen kertoo, että verkkokauppa on heidänkin alallaan todella merkittävä myyntikanava. KUVA: Toni Länkinen
Talous 3.2.2019 20:42
Toni Länkinen

Kiimingissä asunut Tarmo Sallinen keksi 1990-luvulla Yhdysvalloissa vietetyn vaihto-oppilasvuotensa aikana bisnesidean, joka on tuonut siitä lähtien leivän hänen pöytäänsä.

Minnesotan osavaltiossa vaihdossa ollut Sallinen kävi pomppimassa isäntäperheen naapurissa olleella isolla trampoliinilla. Vastaavia ei Suomesta löytynyt, mikä ihmetytti lukiolaista.

Samaan aikaan Suomessa Sallisen isä oli perustanut Acon-nimisen yrityksen, joka suunnitteli teräksen sulatusuuneja muun muassa Rautaruukille. Kun Tarmo palasi Suomeen, otti hän isänsä kanssa puheeksi trampoliinit.

Meni jokunen tovi, kunnes Salliset toivat Suomeen kautta aikojen ensimmäisen trampoliinin.

– Yliopiston opintolainalla ostin ensimmäiset trampoliinit, haettiin niitä kahdeksan kappaletta asuntoautolla Hollannista Suomeen. Taikuri Simo Aallolta löytyy vieläkin se ensimmäinen trampoliini. Voi sanoa, että olen trampoliinin äiti tai isä, Sallinen hymyilee nyt yli 20 vuotta myöhemmin.

Sen jälkeen homma lähti vähitellen kasvamaan. Sallinen opiskeli itsensä sähkötekniikan diplomi-insinööriksi, mutta rahaa hän teki trampoliinikaupoilla.

– Ensin lähdin leirintäalueelle myymään. Sillä tavalla sain myytyä 1-2 trampoliinia päivässä. Ensimmäisenä vuonna meni kaikkiaan 44. Siitä se lähti, tuplattiin myyntimäärää joka vuosi. Vuodet 2004–2005 olivat huippuja, kun myytiin 4500 kappaletta, Sallinen muistelee.

Trampoliinit ovat Acon Finland Oy Ltd:n ykköstuote, mutta valikoimissa on myös runsaasti muuta liikuntaan ja urheiluun liittyvää.

Viitisen vuotta sitten Sallisen johtama yritys pääsi kansainvälisille markkinoille.

Erityisesti Yhdysvallat on kasvattanut yrityksen liikevaihtoa, eikä Acon ole Sallisen mukaan vielä kuin vasta vähän raapaissut Jenkkilän pintaa.

Sallisen perhe asui Minnesotassa vuosina 2015–2017, jona aikana myynti lähti siellä isosti liikkeelle. Tällä hetkellä koko yrityksen liikevaihto on kymmenisen miljoonaa, josta Yhdysvaltojen osuus on noin 40 prosenttia.

– Se ohittaa jossakin vaiheessa Suomen, Sallinen arvelee.

Yritys työllistää Suomessa 15 ja Yhdysvalloissa viisi henkilöä. Lisää on toimitusjohtajan mukaan tulossa piakkoin.

– Palkkaamme tänä vuonna Jenkkilään kaksi ja tänne yhden tai kaksi henkilöä, Sallinen kertoo.

Vaikka nyt pyyhkii hyvin, ei ole itsestäänselvyys, että huominen on yhtä valoisa. Sallinen tietää, että menestyksen eteen pitää tehdä töitä.

– Ei auta jäädä paukuttelemaan henkseleitään. Yhden vuoden aikana voi tapahtua paljon, jos ei vie asioita eteenpäin. Tuotekehitykseen satsataan, eli yritetään entisestään erottaa niitä kilpailuetuja, millä ollaan tultu tähän asti, Sallinen painottaa.

Sallinen varttui Siikajoella jokivarressa muutama kilometri kylältä Revonlahdelle päin. Nyt kun hän katsoo taakse päin tuota aikaa, tulee Siikajoelta mieleen rakkaita ja lämpimiä muistoja.

Nykyään Sallinen vierailee vanhoilla kotikonnuillaan säännöllisesti.

– Hurahdin lintuharrastukseen Siikajoella, kun näin jalohaikaran lentävän. Omillekin pojille on tullut se lintuharrastus ja suhde luontoon. Rupesin pyytämään hirviä Siikajoella ja käyn edelleen Siikajoen Eräveljien kanssa pyytämässä hirviä 1–2 viikkoa vuodessa. Minulla on tosi hyvät muistot Siikajoelta, Kiimingissä nykyään asuva Sallinen hymyilee.

Tarmo Sallinen

Asui ensimmäiset vuotensa Oulunsalossa, mutta muutti 7-vuotiaana Siikajoelle. Vietti sen jälkeen lapsuutensa ja nuoruutensa Siikajoella.

Toi Suomeen ensimmäisen trampoliinin 90-luvulla.

Acon Finland Oy Ltd:n toimitusjohtaja.

Ikä: 43 vuotta

Asuu perheensä kanssa Kiimingissä. Perheeseen kuuluu 11 lasta ja vaimo.

MAINOS

Kommentoi

Rovaniemellä oli jo 1950-luvulla trampoliini naapurin pihalla. Lapsena usein hyppelimme siinä ja hauskaa oli. Sen omisti mäkihyppääjä joka ehkä sai sen palkinnoksi jostain kilpailusta ulkomailta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä trampoliinien aiheuttama muoti-ilmiö on varmasti myös lisännyt lasten ja nuorten liikunnan määrääkin. Kovasti niistä kyllä pelotellaankin, mutta onnettomuuksia sattuu kuitenkin varsin vähän siihen, kuinka paljon niissä pompitaan. Hyvä liikuntamuoto se on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toiset menestyy rehellisellä yrittämisellä.. Toiset reppanat joutuvat turvautumaan bisneksen tekoon verorahoista. Viime aikoina kohistu Esperi on siitä hyvä esimerkki. Ja lista on loputon.. Eduskunta on täynnä valkokaulusherroja joita ei rehellinen yrittäminen kiinnosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuntuu olevan jalat maassa oleva trveesti ajatteleva kaveri. Ainoastaan ja vain ainoastaan tuolla asenteella voidaan aikaansaada jotain kestävää.
Onnittelut ja hyvää jatkoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huippua Tare! Tällaista rohkeutta ja lujaa luottamusta Suomi tarvitsee. Kaikkea hyvää Aconille, Tarmolle ja koko perheelle!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikea yrittäjä. Kunnioitettavaa. Toivottavasti yritys ja yrittäjä menestyvät. Omalla työllä ansaittua kaikki. Niin se pitää ollakin.

Perintörahoilla tehdyillä sjoituksillaan siivelläeläjät eivät ole mistään kotoisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valmistetaan halvalla Aasiassa ja ei näin voida työllistää suomalaisia työttömiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä bisnes on ollut ei siinä mitään. Lienee vain kultavuodet takanapäin. Nuo olivat ohimenevä muoti-ilmiö kuten rullaluistelu aikoinaan. Lisäksi noita saa jo monesta firmasta sekä Kiinan verkkokaupoista missä hinta murto-osan. Kiinalaista tuotantoa nuokin pitkälle ovat kuten kaikki muukin nykyään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt meni kommentti kiville! ACONin trampoliinit on kilpapiireissä iso ja tunnettu nimi ympäri maailman. Maailmalla trampoliini on iso kilpalaji. Nyt ei puhuta ollenkaan samasta asiasta mitä talojen pihoilla puuhataan. Sama, kun verrataan salibandyä ja sählyä. ACONin trampoliini on aivan eri laatua kuin monet muut merkit!

Iso hatunnosto Tarmolle ja ACONille! Jatkakaa samaan malliin ja kasvattakaa bisnestä vieläkin isommaksi! Näillä firmoilla Suomi saadaan nousuun ja kauppataseen etumerkki oikeaksi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä, itselläni kyseinen laitos ja on muuten hyvä! Kiinan roskaan ku vertaa ni sama ku vertais ladaa ja mersuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaisella sisulla ja ahkeruudella pääsee pitkälle. Onnittelut entisen lähinaapurimme isoksi kasvaneelle pikku vesselille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asuin muutaman kilsan päässä saman joen varrella. Sallisen lampaat olivat erikoisia. Niille soitettiin klassista musiikkia, sudet eivät tykänneet ja pysyivät loitolla😀

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:25
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
20:51
Reissusa: Loma Kilpisjärvellä sisälsi paljon ulkoilua hyvin merkityillä poluilla hyvässä säässä ja upeissa maisemissa
20:31
Suomalaisnaisille heikoin suunnistuksen MM-viestisijoitus 34 vuoteen – Marika Teini kritisoi nimeämistään kisaan
20:19
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
19:58
Suomi luuli tekevänsä ystävällistä pandapolitiikkaa Kiinan kanssa, mutta se olikin myytti – "On vaarallista määritellä kansainvälisiä suhteita erinomaisiksi", sanoo professori
19:40
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
19:00
Kemin Veritorstai vei kahden ihmisen hengen 70 vuotta sitten – hinta oli liian iso työtaistelulle Tilaajille
26
OAJ huolissaan: Lisääntyneet yo-uusinnat lisäävät opettajien töitä, vaikka rahoitusta on vähennetty
26
Maailmalla yritetään horjuttaa oikeusvaltiota – Korkeimman oikeuden uutta presidenttiä Tatu Leppästä viime aikojen ilmiöt mietityttävät
25
Nelostien onnettomuus Oulun Haarakankaan kohdalla oli nokkakolari – pohjoisen suunnasta tullut henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle
24
Oulun Radisson-hotellin työmaalta tehtiin mahdollisesti Pohjois-Suomen vanhimpiin kuuluva laivalöytö – Hahtiperän hylyksi nimetty laiva voi olla jopa 1600-luvulta
23
Yli neljä miljoonaa ihmistä on paennut Venezuelasta – Suomeen on tullut tänä vuonna vasta yhdeksän turvapaikkahakemusta
23
Yhdysvallat antoi takavarikkomääräyksen iranilaistankkerista – Gibraltarin kanta asiaan yhä epäselvä
20
Alaikäisten seksikaupasta syytetyn Jeffrey Epsteinin kuolinsyy selvisi – Lakimiehet haluavat tutkia asiaa edelleen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Tunnen itseni petetyksi, rinne jakaa vain puoluetukiin ja ilmastonsuojeluun ja taas unohtuu köyhät ja sairaat, sama kaav... Lue lisää...
Tule Sipilä takaisin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image