Talous

Fazer suunnittelee sulkevansa Oulun-leipomon – yt-neuvottelut koskevat kaikkia Oulun 83 työntekijää

Fazer-leipomon yt-neuvotteluissa on mukana koko Oulun-leipomon henkilökunta. Oulussa on työntekijöitä 83. KUVA: Jarmo Kontiainen
Talous 14.1.2019 11:26 | Päivitetty 14.1.2019 11:36
Anna Leinonen

Fazer suunnittelee Oulun-leipomon sulkemista ja sen toimintojen siirtämistä muihin leipomoihinsa. Yhtiö aloittaa Oulussa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat kaikkia Oulun-leipomon 83 työntekijää. Yhtiön tavoitteena on tehostaa toimintaansa. 

Yt-neuvotteluja perustellaan sillä, että pakatun leivän kulutus on pienentynyt. Vastaavasti kaupoissa leivottujen ja paistettujen tuotteiden suosio on kasvanut.

Fazerin tiedotteessa kerrotaan, että myymäläleipomoiden määrä kasvaa ja ne työllistävät leipureita nykyistä enemmän tulevaisuudessa.

– Meillä on nyt 64 myymäläleipomoa Suomessa, joissa työllistämme 450 henkilöä. Vuonna 2021 myymäläleipomoita on arviolta 100 ja työntekijöitä jo 600, sanoo Fazer Leipomot Suomen toimitusjohtaja Markus Hellström.

Oulun leipomon mahdollinen sulkeminen ajoittuisi syksyyn 2019.

– Mikäli Oulun leipomon sulkemiseen päädyttäisiin, haluamme edesauttaa työntekijöiden mahdollisuuksia työllistyä uudelleen. Tulemme tekemään yhteistyötä alueen työvoimahallinnon kanssa, Hellström sanoo.

Tällä hetkellä Fazerilla on leipomoita Oulun lisäksi Vantaalla, Lahdessa ja Lappeenrannassa. Fazer Leipomot työllistää Suomessa yhteensä noin 1600 henkilöä.

Lue lisää 15.01.2019 Kalevasta.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (156)

Hyvä uutinen. Nyt voi laajentaa toimintojaan terveesti muualla. Ihmeellisen pyhä asia tämä paikallinen leipomo monille. Fazerin Leipomon tuotteet ei ole edes maukkaita, kuten Putaan Pullan Jykerö Kauraleipä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kauhea valitus kun leipomo lopettaa. Mitä se teitä haittaa, kun kommenttienne mukaan ette kuitenkaan ole kys. leipomon tuotteita syöneet?
Aika outoja nuo teidän selityksenne, jos teille ei kelpaa etelästä tuotu leipä, vaikkette niitä ole syöneet kun ovat niin pahoja.
Tämän leipomon toiminta ei kaiken järjen mukaan pitäisi teitä mitenkään liikuttaa, koska ostatte kuitenkin tuotteenne toisista leipomoista.
Kertoo sen, että valitatte vain valittamisen ilosta ja se kertoo taas ihmisten kyvystä sopeutua yhteiskuntaan ja antaa toisille mahdollisuus syödä mitä haluavat.
Se ei mene niin, että jos minä en jostain tykkää, niin ei toisetkaan saa tykätä. Antakaa ihmisten ostaa leipomotuotteet sieltä mistä haluavat, vaikkette itse ostaisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lopetin kaikkien sellaisten valmistajien leipien, energiapatukoiden, makeisten ja muiden tuotteiden ostamisen, jotka myyvät hyönteistuotteita. Normaali ihminen ei halua syödä sirkkoja eikä halua hyönteistuotteita normaalien ruokien sekaan.

Mikähän osuus sirkkaleivällä on Fazerin alamäkeen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinunko mielestä lähes puolet maailman ihmisistä on sitten epänormaaleja jotka syövät sirkkoja ym. hyönteisiä?
Mihin ihmeen Fazerin alamäkeen? Tuskin yksi leipomo Oulusa on kuitenkaan merkki Fazerin alamäestä ei se Oulu kuitenkaan niin mahtava paikka ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko se toinen puolikas normaali sinun mielestä, kun puolet maailman ihmisistä on epänormaalia? Millä tavalla epänormaalia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mukava syödä kovettunutta leipää mikä etelästä tulee kun oulun leipomolta tulee ilman etelän kieroreittejä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kovettuuko se leipä 9 h aikana mitä se matkustaa etelästä ouluun? Melko äkkiä leivät kovettuu nykyaikana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä Vaasan ruispalat on maistuvampi kuin Fazerin puikula.
Puikula on taikinasta höttöä. Liekkö ruista yhtää

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän noita Fazeria ja Vaasaa ole uskaltanut ostaa kun niistä ei selviä että ovat oululaisia, toisin kuin Meriläiset, Pulla-Pirtit ja muut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvin on alkanut vuosi 2019 ilman leipää. Ei tarvitse ostaa myöskään leivänpäällysteitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Päinvastoin luulisi Ouluun tulevan leipomoalan yrityksiä lisää, kun Aptell lopetti ja ammattilaisia paljon jäi vaille työtä kotikaupunginssaan.
Vantaan ja Lahden leipomot on vierekkäin joten siellä pitäisi lopettaa ja työvoima pula Etelässä on krooninen.
Etelästä tuotteet tulee Ouluun päivän vanhana joten turhaan niitä tänne kuskataan, matka kestää 9 tuntia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suuret leipomot pilasivat voiton- ja lyhytnäköisen tuottavuuden tavoittelussaan teollisen leivän laadun Suomessa. Ei liikkuvalla arinalla muutamassa minuutissa taikinasta kemikaaleilla nostatettu leipä maistu kaikkien kuluttajien suussa siltä oikealta leivältä.
Hinta halpa - laatu huono. Ja se maku! Ja säilyvyys! Ja hävikki kaupoissa! Ja muovipussit! Ja siivutukset, Ja...
Itse ostan leipäni leipureilta ja leipomoista, joille leivän maku ja laatu ovat tärkeimmät tekijät. Hinta vähän korkeampi kunnon leivästä - ei paljon.
Ymmärrän hyvin, että kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta.
Kaikki eivät tätä edes kaipaa. Minä kaipaan ja arvostan korkealle hyvän suomalaisen, tuoreen leivän tuoksun, maun ...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos maistaisit edes kerran kunnon Keski- ja Etelä- Eurooppalaista leipää et suomalaista leipää enää kaipaisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sais kunnon ruisleipää paistopisteeseen. Esim. ruispaloja paperipussissa. En kaipaa muovipussissa muhineita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osta suomalaisia kunnon ruispaloja lämpimänä paperipussissa paistopisteestä Lidl:sitä. Usko pois!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloinka nämä omahyväiset päättäjämme ymmärtävät että kaupunki on kriisissä. Enää ei ole vuosi 2000 ja Nokiaa!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kauhiaa märinää leivästä ja leipomoista.
Lopettakaa leivän syönti tai leipokaa ite.
Laittakaa puolet petäjäistä eli tehkää pettuleipää,
niin ei oo sokeria eikä vääriä jauhoja tai valkoista höttöä.
Itse ihmiset omalla käyttäytymisellään saavat loppumaan ,
niin kivijalkamyymälät, postin palvelupisteet kuin leipomotkin.
Kiittäkää vaan itseänne ja jatkakaa vinkumista.
Minä leivon vielä leivät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (156)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on paikoin huono Kainuun maakunnassa, Etelä-Lapissa sekä Koillismaalla lumisateen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi illasta alkaen Pohjois-Karjalan maakunnassa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

PEKKA HAAVISTO

376 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kyseenalainen onnellisuustutkimus

Kyllä tutkimus perustuu mitattavissa oleviin, ja myös vertailukelpoisiin tietoihin eikä mielipiteisiin. Tämä oli jo sei... Lue lisää...
Heippa vaan rehellis...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image