Talous

Björn Wahlroos: ”Voisimme huutokaupata li­sään­ty­mi­soi­keuk­sia nuo­ril­le­pa­reil­le”

- Mikäli haluamme parantaa maailmaa, tarvitsemme enemmän emmekä vähemmän kapitalismia, Björn Wahlroos sanoo. KUVA: Kimmo Brandt / com.pic
Talous 12.3.2015 10:00
Juha Vainio

Talousvaikuttaja Björn Wahlroos pohtii uutuuskirjassaan ratkaisua maailman liikakansoitukselle. Wahlroos kirjoittaa, että teoriassa voisimme suhtautua väestöön samalla tavalla kuin hiilidioksidiin.

– Voisimme asettaa väestölle ylärajan esimerkiksi seitsemään miljardiin ja huutokaupata sitten lisääntymisoikeuksia nuorillepareille. On helposti osoitettavissa, että puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta tämä olisi mielekkäämpää kuin Kiinassa käytetty yhden lapsen -politiikka.

Entä, jos ihmisillä ei ole varaa pitää kantamiaan tai synnyttämiään lapsia? Wahlroos näkee tässä lisääntymiskaupan suurimman ongelman. Wahlroos pohtii, että lapsista voisi tulla siinä tapauksessa rikkaiden etuoikeus.

– Useat ihmiset joutuisivat tekemään modernin ja lievemmän version Sofien valinnasta. Heidän pitäisi tehdä päätöksiä, jotka tavallisesti jätetään Kaikkivaltiaan tehtäväksi, Wahlroos kirjoittaa ja viittaa Sofien valinnalla kirjaan, jossa keskitysleirille joutunut nainen joutuu valitsemaan, kumman lapsistaan hän saa pitää.

Wahlroos uskoo, että väestökauppa saattaisi ajan mittaan johtaa suurten varallisuuksien jakaantumiseen ja tulonjaon tasoittumiseen, mutta hänen mielestään ihmisarvon kunnioittaminen estää kaupankäynnin lapsentekoluvilla. Hänen mielestään lisääntymiskauppaa pitäisi miettiä vasta sitten, kun kaikki muut mahdolliset ratkaisut liikakansoituksen ehkäisemiseksi on käyty läpi.

Luonnonvarojen yksityistäminen suojelee luontoa

Kirjassaan Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta Wahlroos hakee myös ratkaisua, jolla luonnonvarojen riistäminen vähenisi. Wahlroosin mukaan ratkaisu on maiden, vesien ja ilman yksityistäminen.

Wahlroos kirjoittaa, että esimerkiksi puhdasta vettä kulutetaan turhaan siellä, missä sitä on yhteisesti ja ilmaiseksi kaikkien saatavilla.

– Voimme tehdä monia asioita säästääksemme vettä, mutta ne jäävät tekemättä, ellemme salli veden siirtoa jonkun omistukseen. Vain ymmärtämällä, että ilmaisia asioita kulutetaan aina liikaa – mikä vahingoittaa niitä eniten tarvitsevia ihmisiä – voimme alkaa poistaa vesipulaa maailmasta ja pelastaa vauvoja, Wahlroos viittaa ripuliin kuoleviin vauvoihin.

Wahlroos painottaa, ettei kapitalismi aiheuta luonnonvarojen riistoa: sitä aiheuttaa yhteisöllinen omistus. Hänen mukaansa omistajat eivät hukkaa tai väärinkäytä omaisuuttaan muuten kuin vahingossa  tai taitamattomuuttaan.

– Oikea tapa taistella riistoa vastaan ei siis ole vastustaa kapitalismia ja markkinoita, vaan vahvistaa niitä. Vain vähentämällä yhteisöllistä omistusta voi vaikuttaa resurssien tuhlaukseen ja ympäristöongelmiin. Pieniltä osaomistajilta yksinkertaisesti puuttuvat kannustimet huolehtia omaisuudestaan. Mikäli haluamme parantaa maailmaa, tarvitsemme enemmän emmekä vähemmän kapitalismia.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (197)

Ihan niinku ihmiset kuuntelisivat tämmöisiä, kun meillä nyttenkin on jo teini-äitejä, joilla ei ole edes ammattia alla. Ihmiset lisääntyy, eikä sille voi tehdä mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tarvitse kuin katsoa hyvän elintason maita, joissa naisten tasa-arvo on aika pitkälti toteutunut, niin näkee, että syntyvyys alkaa heti pudota. Täällä jopa kannustetaan lapsentekoon, kun meinaa veronmaksajat loppua kesken. Mutta tällaistahan nämä nallet eivät voi myöntää, koska se tarkoittaisi, että hyvinvointiyhteiskunta on hyvä ratkaisu. Nämä nallet kun haluavat verottaa meitä jopa ilmasta, jota hengitämme. Mielestäni nallen ei pitäisi puhua Kaikkivaltiaasta mitään, vai tarkoittaako hän sillä itseään? Myös ihmisarvon kunnioitus, joka tuossa mainitaan, taitaa olla aika lailla hakusessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ensin haluaa suojella liikakansoitukselta sitten haluaa pelastaa ripuliin kuolevat? Ja mitä ihmettä hän tarkoittaa "lievemmällä sofien valinnalla"?! Että ylimääräinen lapsi abortoidaan tai annetaan rikkaalle pariskunnalle? WTF? Suomen vesi tietenkin myydään rikkaille arabeille ja kiinalaisille ja meidät jätetään kuolemaan janoon?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minua huolestuttaa tämä Wahlroosin käyttämä monikon 1. persoonan persoonapronimini. Suunnitteleeko jo pakenevansa pyörittämään uutta rahasampoa Nordean syyllistyttyä laittomuksiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis näinhän asia on ollut jo niin kauan kun mitä itse elänyt. Ei itsellä ole ainakaan koskaan ollut varaa lapsiin. Hyvä kun oma talous pyörii yskien ympäri. Asuntojen hinnat karkasivat käsistä jo 15 vuotta sitten kun oli ne vuodet kun olisi ollut aika perustaa se perhe, siinä 30 vuotiaana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miettisit vähän mitä höpötät. Et voi olla tosissas, kyl raha tekee ihmisestä tyhmän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pakkohoitoon pitäisi määrätä välittömästi, sen verta höpöjä papparainen puhuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan nämä Nallen omia ajatuksia vai suuren rahan hänelle kertomia ajatuksia? Vesi on seuraava perustarve, joka yritetään yksityistää ja sitten Suomessakin maksettaisiin vedestä kalliisti kuin nyt sähköstä tai lämmöstä.

Talouden logiikka ei toisi hyvinvointia oikeasti. Lopputuloksena Suomessa olisi entistä ikävämpi tavallisen ihmisen asua. Köyhiin maihin vesiavustuksiin menisi entistä enemmän rahaa, kun ei niiden voi antaa janoonkaan kuolla.

Keskustelu pitäisi kääntää päälaelleen. Ihmisiä pitäisi ylipäätään asua sopivasti siellä missä on elämiseen vettä olemassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yksi Nallekin on maailman talouselämässä niin pieni nappula että, sen aivan hyvin voisi Suomen budjetin korjaamiseksi huutokaupata, jos siitä nyt sitten joku jotain tarjoaisi.

Tämä lama ja akamäki on pitkälti paperiliiton syytä. Jo 80-luvulta lähtien heidän palkankorotusvaatimuksensa olivat aina monta % muiden liittojen yläpuolella. Ennustin jo tuolloin että pää tulee vetävän käteen. Ja niinhän se tuli. Onnitelkaa nyt itseänne. Saittehan kunnon eläkkeet, te jotka saitte. Kaikki eivät ole saaneet ministeritason palkkoja milloinkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niillä mailla joilla on öljyä, ei yleensä ole vettä, ainakaan etelämmässä. Miksi emme tekisi vaihtokauppaa heidän kanssaan henkeen litra=litra. Vesi kun heille on yhtä elintäkeä kuin öljy meille, ehkä hieman täkeämpikin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Wahlroos painottaa, ettei kapitalismi aiheuta luonnonvarojen riistoa: sitä aiheuttaa yhteisöllinen omistus."
Nyt on nallella mennyt puurot ja vellit sekaisin. Luonnonvarojen käyttö ei ole ongelma, vaan pelisäännöt hänen kaltaisilleen riistäjille ovat. Yhteisomistuksia on mahdollista valvoa, yksityisomistuksia ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

entäs jos tulee vanhaan tapaan vahinko.sitten varmasti äkkiä lentolippu vaikka monacoon tai littenstainiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huutokaupataan mieluummin rikkaiden oikeus ulostaa. Sillä saataisiin paljon enemmän rahaa kassaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Walroosin kaltaiset kokoomus uskovaiset ovat ehdottaneet ajan saatossa kaikenlaisia (onhan YK:lla agenda 21) ja yrittäähän Yhdysvallat tappaa ihmisiä aloittamissaan sodissa, tosin pienemmillä luvuilla (lasketaan vielä kai kymmenissä tuhansissa). Israelissa kokeiltiin pakkostrerilisaatiota afrikasta tulleille, mutta ovat kai siitä luopuneet ja siirtyneet palautus linjalle. Tällä hetkellä Wahlroossia paljon korkeamman eliitin suosikki keinona kai on ydinsota tai biologiset keinot, kuten tuo ruttojen yms lähettely juttu paljasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä. Nalle on oikeassa useinkin, hänen ajatukset mollataan jo ennen ajatustakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väestönkasvussa ei ole mitään vikaa. Maapallolla voi asua yli 10 miljardia ihmistä. Nallen ongelma on se, että maapallon tarjoamat resurssit on jaettava tarkemmin ja oikeudenmukaisemmin. Tämä on ahneelle ongelma, kun vähemmällä pitäisi tulla toimeen ja luksukseen ja turhuuteen ei tulevaisuudessa ole materiaalia eikä oikeutta. Oikeudenmukaisuushan voi tarkoittaa myös sitä, että nallen rahat otetaan nälkäisten ruokkimiseksi. Tai voihan hän saada mahdollisuuden lahjoittaa ne ja esiintyä sitten hyväntekijänä.
Luonnonvarojen yksityistäminen on juuri siksi Nallen märkä uni, kun meitä ihmisiä olisi niin paljon ja hengitettävä ilma tai jokin muu elämiseen tarpeellinen maksaisi. Nalle hengitysilman omistajana kannattaisi puolestaan maapallon väestömäärän kasvattamista.
Minua harmittaa kun suomen kielessä ei ole useampaa sanaa ahneelle. Säälle niitä taitaa löytyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nalle tarkoittaa varmaan sitä ,että köyhiä syntyy liian paljon ja rikkaita liian vähän? No onhan tämäkin eräänlainen liika lisääntymisen ongelma. Sen ongelman vois ratkaista ja tasapainottaa siten että siittäjä eli mies olis ruti köyhä ja taas nainen vastaavasti hyvin varakas, mieluummin aatelisukua oleva.Tällä tavalla saataisiin ikään kuin tasa painoitettua tätä rikas/köyhä kuilua. Toisin sanoen syntyvistä jälkeläisistä tulisi valio keskiluokkaa, näin ollen piinallinen köyhyys ja ylimielinen rikkaus olis pois pyyhkäisty!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (197)

Uutisvirta

14:07
Ulkoministeriön häirintäkysely johti laajaan selvitykseen, ja tässä tulos: "Siellä pitää parantaa johtamista, tiedonkulkua ja koko kulttuuria"
14:00
Limingan kunnan tilikausi 1,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen – investointimenot historiallisesti peräti 19,2 miljoonaa euroa
13:31
OLS:n ensi kauden joukkue rakentuu – Saarnio palaa Sveitsistä, Mestarille jatkosopimus
13:28
Koirankakalla voi saada kahvia pop up -kahvilamyymälästä Oulussa
13:22
Kärppien Kivihalme on oppinut pudotuspelien tavoille ja antaa palaa vaihdosta toiseen – "Jokaiseen otteluun valmistaudutaan tulos tai ulos -mentaliteetilla"
13:16
Torniolaisen omakotitalon pihapiiristä anastettiin traktorimönkijä
13:03
Saudi-Arabia tuomitsi Trumpin päätöksen tunnustaa Golanin kuuluminen Israelille
94
WWF Suomi vaatii pikaisia muutoksia suomalaisten ruokavalintoihin – "lihan määrää pitää vähentää merkittävästi ilmaston hyväksi"
59
Oulussa postia jakaa kaksi toimijaa – monelle suomalaiselle tulee yllätyksenä, että postia jakavat muutkin kuin Posti
45
Oulunportista tulee jättimäinen suurten kauppojen alue – kaupunginhallitus hyväksyi kaavamuutoksen
17
Poliittinen väkivalta nousi huolenaiheeksi – Finnkinon ilmoitus perussuomalaisten vaalivideon trailerista aiheutti hämmennyksen
16
Kärpät voiton päässä välieristä, peli ei silti täysin säväyttänyt yleisöä – Manner: "Ei se ole niin yksinkertaista, kuin kotisohvalla saattaa tuntua"
14
Työryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen hämmästelee Antti Rinteen kommenttia Sitran rahojen käytöstä: "Rahoista ei ole yhteisymmärrystä"
13
Katupölykausi alkoi Oulussa: Ilmanlaatu muuttui huonoksi keskustan alueella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Demarit esittää maidolle lisäveroa

234 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eikö töissä haluta käydä?

Eikö töissä haluta käydä? No ei! Jos voitan lotossa en tehe päivääkään töitä, eikä tehe moni muukaan vaikka niin itseään... Lue lisää...
rehellisellä pelillä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image