Kun saapuisi Tšehovin novelliin.
Näin allekirjoittaneelle vinkattiin Anna-Liisa ja Walter Röbbelenin talosta Raaheen kuuluvassa Vihannissa.
Katsellessaan talon pihapiiriä ei tosiaankaan uskoisi olevansa pohjoispohjalaisessa kylämaisemassa.
Lähellä oleva Rantasenjärvi kimaltelee hieman alempana talosta, joka henkii venäläistä huvila-arkkitehtuuria pienien yksityiskohtien, värikkyyden sekä eri kokoisten ja -muotoisten ikkunoiden kautta.
Talon isäntä kertoo, että talosta löytyy kaikkiaan 25 ikkunaa.
Talon hieno henki selittyy sillä, että Röbbelenien talon osia tuotiin Suomen itsenäistymisen jälkeen Terijoelta ja niillä laajennettiin yksikerroksista maalaistaloa.