Pohjois-Suomi

Stuk: Fennovoiman tur­val­li­suus­kult­tuu­ris­sa ei muutosta parempaan – "Yhtiö perustelee päätöksiä vasta jälkikäteen"

Fennovoima on siirtämässä yhä enemmän laitoshanketta valmistelevia toimintojaan Pyhäjoelle. Stukin mukaan muutos voi muiden ydinvoimahankkeiden perusteella aiheuttaa ongelmia organisaatiossa.
Pohjois-Suomi 1.10.2018 16:04
Jami Jokinen

Pyhäjoelle ydinvoimalaa valmistelevan Fennovoiman johtamis- ja turvallisuuskulttuurissa ei ole tapahtunut käännettä parempaan.

Näin toteaa Säteilyturvakeskus (Stuk) tuoreessa valvontaraportissaan ja ilmaisee samalla olevansa asiasta edelleen huolissaan.

– Turvallisuuskulttuurin tilassa ei ole tapahtunut oleellista muutosta, Stuk summaa.

Tällä viitataan VTT:n noin vuosi sitten tekemään selvitykseen, joka toi Fennovoiman ja laitostoimittajan turvallisuuskulttuurien ongelmat alun perin esille.

Stukin raportti koskee Hanhikivi 1 -projektin rakentamislupahakemuksen aikaista valvontaa, josta raportoidaan kolmesti vuodessa. Nyt on kyse touko-elokuun valvonnasta.

Fennovoiman johtamiseen ja organisaation toimintaan keskittyneet tarkastukset ulottuvat turvallisuusasioiden käsittelystä henkilöstöhallintoon.

Stukin mukaan yhtiö tekee hankkeessa päätöksiä, joita perustellaan vasta jälkikäteen.

– Johto ei ole huomioinut päätöksenteon yhteydessä joitain merkittäviä asioita, kuten laitoksen 60 vuoden käyttöikään liittyviä kysymyksiä, Stuk toteaa.

Säteilyviranomainen huomauttaa, että Fennovoiman on selvitettävä muun muassa se, onko vakavien reaktorionnettomuuksien hallintastrategia tehty asianmukaisesti. Lisäksi yhtiön on varmistuttava siitä, että turvallisuuden kannalta merkittäviä tehtäviä hoitavien henkilöiden osaamista ja pätevyyttä voidaan seurata.

Stuk kiinnittää lisäksi huomiota Fennnovoiman aikeisiin siirtää toimintojaan Pyhäjoen laitospaikalle, mitä se pitää merkittävänä organisaatioon vaikuttavana muutoksena. Tästä edellytetään tehtäväksi vaikutuksista riippumatonta arviointia.

Fennovoimasta on syksyn aikana lähtenyt sekä tekniikkajohtaja että viestintäjohtaja. Yhtiön mukaan kyse on kuitenkin luonnollisesta vaihtuvuudesta eikä niin sanotusta aivovuodosta.

Stuk tarkasti myös laitoksen pääsuunnittelijan, venäläisen JSC Atomproektin johtamista ja toimintaa. Raportin mukaan yhtiö muuttaa toimintaansa hitaasti. Tarkastuksissa havaittiin, ettei edes kaikkia vuonna 2015 annettuja vaatimuksia ole vielä täytetty.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (48)

tuo tyhmä hanke pitää hrti hylätä eihän se edes tuota koskaan sähköä tuon rakentaminen on mailman suurin virhe heti pois tulee rauha

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten oulu selität veroeurojen käytön tällaiseen roskaan? Entisen kaupunginjohtajan osuus?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Stuk kiinnittää lisäksi huomiota Fennnovoiman aikeisiin siirtää toimintojaan Pyhäjoen laitospaikalle, mitä se pitää merkittävänä organisaatioon vaikuttavana muutoksena. Tästä edellytetään tehtäväksi vaikutuksista riippumatonta arviointia."

Höpön höpön. Pitääkö organisaation olla Helsingissä? Jos ei ole pitää tehdä riippumaton arviointi.

Pikkusen haiskahtaa kapuloitten heittämiseltä rattaisiin. Mitä väliä tämmöisillä on jos laitos itsessään on turvallinen ja pyörii turvallisesti.

Hyvin on Loviisakin pelittänyt, vanhanakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupallisesti hanke on järjetön. Sähköstä tulee niin kallista että muut "länsimaat ovat paenneet jo aikoja sitten." Luontoarvojen kannalta hankkeessa ei juurikaan ole mieltä. Paikallisia ihmisiä on todellakin johdettu harhaan asian ympäristöongelmiin liittyen. Poliittisesti on aika arveluttavaa tilata Venäjälle ydinohjuksia valmistavalta yhtiöltä "ydintekniikkaa."

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmisiä harhaanjohtamalla saatiin homma alulle. Ihmisiä harhaanjohtamalla hanketta jatketaan. Ihmisiä harhaanjohtamalla hanke viedään loppuun asti, halusimme tai emme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisi kiinnostavaa tietää presidenttimme kanta tuohon hankkeeseen. Ollut aika hiljakseen, ettei olisi sormet pelissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä pitäisi päätellä siitä, kun johtajia lähteee Fennovoimasta ja samalla yhtiö toteaa, ettei kyse ole aivovuodosta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pistäkää peli jo poikki. Ei tuosta tule yhtään mitään.
Hylättäis koko ydinvoimalahanke ja rakennetaan sen paikalle vaikka joku mahtava ja suuri seikkailupuisto, jossa on tasapuolisesti kaikenikäisille vauvasta vanhukseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä olen sen verran nähnyt sitä työmaata, että kerta riitti. Onko todella luottoa ydinvoimalan rakentajaan kysyn minä , Tämä olisi pitänyt äänestää ja tosiseikat kertoa mikä uhka tuo ydinvoimala on luonnolle ympärillä ja koko merelle. Lauhduttaa niin, ettei siellä talvella paljon hiihdellä eikä kalat elä siinä lämmitetyssä vedessä. Niin se kalastus ja lähiruuan saanti estyy. Jotenkin tuntuu, että oliko tarkoitus saada tukikohta Suomen keskelle aika lähelle sitä. Ei ole minusta ollut järkevä päätös eikä monesta muusta . Sinisistä silmistäni huolimatta en ole lainkaan sinisilmäinen. Sitäkin enemmän epäluuloinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä Russovoiman hanke on pysäytettävä. Ydinvoimalatyömaa huutokaupattava TVO:lle tai Fortumille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Millähän nuo Rosatomin rahat muuten on pesty? Kuuleman mukaan Vanish Dollar on Venäjällä nykyisin erikoisen suosittu tahranpoistaja, sen väitetään tehoavan jopa yli 200 miljardiin tahraan... Mahtaakohan Hanhikivelläkin olla konttorilla puolikosteita rahoja perinteiseen malliin "paketissa" - siis muovikassissa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Perustelee jälkikäteen. Kohta ei perustele ollenkaan ja silti rakentaminen jatkuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei haittaa vaikka turvallisuudelle vähät välitetään, voimala tulee, se on kabineteissa luvattu naapurille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka uskaltaa viheltää poikasten pelin poikki. Leikkivät ydinvoimalla ymmärtämättä riskejä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kepun mandaatilla ylioppilaspoliitikkojohtajana 70- luvulla häärinyt Nokiankin konkaan saanut Jorma Ollila on nyt kepulaisten ohjaaman Outokummun hallituksen puheenjohtaja. Ja yllätys - Outokumpu on suurin suomalainen Fennovoiman omistaja ja Suomen suurina sähkönkuluttaja. Tosin Outokummulla on jo yli 10 vuoden tappioputki menossa. Sipilä tulee vielä ennen vaaleja antamaan valtionyhtiö Outokummulle suunnatun osakeannin verorahoista, koska muuten tämä Migritin kaltainen Outokumpu on konkassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saapa nähä meneekö pyhäjoen fennovoiman valmistumisessa vielä kauemmin kuin mitä olkiluodon valmistumisessa tulee menemään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä hätää,projektista ei ole olemassa edes aikataulua!

Suomen Voima Oyn osakkaat saavat ilon maksaa kaikki myöhästymisestä aiheutuvat kustannukset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

nyt hättäillään aikataulu löytyy 2024 sähköä pumpataan valtakunnan verkkoon 🙊🙊🙊

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hanhikivi on suurien riskien rakennushanke,Loviisassakin joka toinen asukas on kaksikielinen,näin luki lehdessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (48)

Uutisvirta

14:46
Puhe kansakunnan tilasta on yli 200 vuotta vanha perinne – Asiantuntija ei usko tradition katkeavan, vaikka puheen ajankohdasta tuli kiistakapula Yhdysvalloissa
14:22
Maarit Feldt-Rannan syöpä on uusiutunut – SDP:n kansanedustaja jää sairauslomalle
14:14
Länsimaat asettuivat tukemaan Venezuelassa presidentiksi julistautunutta Juan Guaidóa
14:14
Suomessa noin 500 maitotilaa lopettaa toimintansa vuosittain – Erilaisina tuotteina kulutetusta maidosta joka kolmas litra tulee ulkomailta
13:51
Heikki Lampela menetti lupansa toimia asianajajana – KKO hylkäsi Lampelan valituslupahakemuksen
12:22
Ylivieskan kirkon kustannukset uhkaavat paisua – suunnittelumuutoksilla kiritään kustannuksia kuriin
12:14
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
62
MT: Lidlin salmonellaa sisältänyt jauheliha havaittiin Oulussa – "Takaisinvedossa on kyse kuluttajan varoittamisesta"
53
Viime kesän kuivuus toi noin 10 prosentin korotuksen sähkölaskuun – sadekesä pudottaisi sähkön hintaa, muttei sähkölaskun loppusummaa
47
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 16 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna – työttömien määrä laski 3 800 hengellä
32
Qstock yhteistyöhön design-yritys Vallilan kanssa – muun muassa Pikisaari, Rautasilta ja toriaitat koristavat festivaalikassia
31
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
28
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
24
Pohjantuuli puhaltaa – Oulunsalon Riutunkarin tuulivoimalat halutaan korvata uusilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

244 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Myynti ikäihmisille

Eiköhän ne tiedot rauhanyhdistyksellä vaihda omistajaa. Sopivasti uskonveljet töissä paikoissa, jossa pääsee käsiksi tie... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image