Pohjois-Suomi

Rakennus tuhoutui täysin palossa Kemijärven Lakkisaarella – ei hen­ki­lö­va­hin­ko­ja

KUVA: Anssi Jokiranta
Pohjois-Suomi 20.5.2019 6:22
Katri Keskitalo

Vapaa-ajan rakennus tuhoutui tyystin tulipalossa Kemijärven pienellä Lakkisaarella sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. 

Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta noin kello 00:23. Lapin pelastuslaitoksen läntisen alueen päivystävän palomestari Matti Eskonniemen mukaan palo oli tuolloin jo pitkällä. 

– Palo havaittiin saaren ulkopuolelta ja jo havaitessa se paloi isolla liekillä. Kun saimme hälytyksen, palo oli siis jo täydessä vaiheessaan. 

Koska rakennus oli saaressa, pelastushenkilöstöllä oli haastavaa päästä paikan päälle nopeasti. Eskonniemen mukaan he pääsivät saarelle veneellä noin tunti tehtävän vastaanottamisen jälkeen. 

– Kun pääsimme paikalle, oli tehtävänä enää hallittu loppuun poltto ja muun ympäristön kasteleminen. 

Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja eikä se päässyt leviämään myöskään saaren muuhun ympäristöön. Eskonnimen mukaan rakennus oli todennäköisesti ollut jo pitkään asuttamaton.

Hänen mukaansa palon sammuttamisessa kesti noin kaksi tuntia. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa. 

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

59
Oulun poliisilaitoksen sisäilmaongelmat jatkuvat, osa väestä välttelee Hiukkavaaran tiloja – Työsuojeluvaltuutettu: "Kyllä siellä aika tyhjää on"
17
Biologi kouluttautuu nyt 12 viikossa koodariksi, kun oman alan töitä ei löytynyt – pikakoulutuksista toivotaan apua ohjelmistoalalle
16
Oulun kaupunginhallitus myönsi Torihotellille jatkoajan tiukoilla ehdoilla – kaupungille 800 000 euron vakuus
15
Qstockin kahden päivän liput myyty loppuun kuukausi ennen festivaalia – tältä kesältä odotetaan uutta kävijäennätystä
8
Kauppa yritettiin ryöstää Oulun Koskelassa, teko keskeytyi toisen myyjän tultua paikalle – poliisi kaipaa havaintoja tapahtuneesta
8
Iran: Diplomatian tie on suljettu Yhdysvaltain pakotteiden takia
7
Hallitus päätti perustaa eläinasiamiehen viran, mutta koska ja millä nimellä? – Eläinten hyvinvointilaki on myös uuden hallituksen työlistalla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

181 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kaleva rikkoo

Kaikilla suomen kansalaisilla on myös oikeus valittaa. Myös mediassa. Mikä ihmeen pyhä lehmä on eri uskonnot. Saako sitt... Lue lisää...
jussijuonio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image