Tuuli puhalsi Pe­rä­me­rel­lä jopa yli 25 metriä se­kun­nis­sa, myrsky laantuu yötä vasten

Perämeren rannikolle on ennustettu torstaiksi ja perjantaiksi päivään saakka lounaismyrskyä.

Tuulet ovat puhaltaneet torstaina merialueilla myrskylukemissa. Arkistokuva.
Tuulet ovat puhaltaneet torstaina merialueilla myrskylukemissa. Arkistokuva.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Myrskytuulet ovat puhaltaneet Perämerellä torstain aikana ja Ilmatieteen laitos on antanut merialueille myrskyvaroituksen. Lounaasta puhaltavan myrskyn on ennustettu jatkuvan pitkälle perjantaihin saakka.

Päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta kertoo, että Perämerellä torstain kovimmat lukemat mitattiin Kemi I Majakka -asemalla. Noin parikymmentä kilometriä rannikolta sijaitsevalta asemalta mitattiin tuulennopeus 25,3 metriä sekunnissa. 

– Myös Hailuodon Marjaniemessä on mitattu 22,8 m/s tuulta ja Kemin Ajoksessa 22,1 m/s tuulta. 

Oulussa kovimmat lukemat mitattiin Vihreäsaaressa, jossa tuuli puhalsi aamulla 19 metriä sekunnissa.

Tuovisen mukaan kovimmat tuulenpuuskat ovat hellittämässä iltapäivän aikana. Yötä kohden tuuli voi jälleen yltyä. 

– Tuuli voi olla noin 21 metriä sekunnissa, Tuovinen toteaa.

Lisäksi Ilmatieteen laitos on antanut Perämeren pohjoisosiin vedenkorkeusvaroituksen. Vesi voi nousta rannikolla alaville maille.

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa toimiva Jokilaaksojen pelastuslaitos pyysi iltapäivällä lähettämässään tiedotteessa alueen asukkaita varautumaan myrskylukemissa puhaltavaan tuuleen ja sen aiheuttamiin mahdollisiin puiden kaatumisiin tai muihin vaaratilanteisiin.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että se varautuu ennustettuun myrskyyn omassa toiminnassaan.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta kerrottiin torstaina kello 21 jälkeen Kalevalle, ettei kovaa puhaltanut tuuli ei ole aiheuttanut tehtäviä Oulun seudulla.

Laivaliikenteessa mahdollisia muutoksia

Myrsky- ja aallokkovaroitus on annettu myös eteläisemmille merialueille.

Kova tuuli on aiheuttanut häiriötä laivaliikenteelle Merenkurkussa. Vaasassa Uumajaan matkalla ollut Wasa Express -autolautta joutui kääntymään takaisin Vaasaan kovan merenkäynnin ja kyydissä kaatuneen rekan vuoksi. Yle uutisoi illalla, että alus pääsi turvallisesti takaisin satamaan Vaasassa.

Yle kertoi myös torstaina illalla, että Helsingin tai Turun ja Tukholman välillä kulkevat laivat saattavat sään vaatiessa joutua jättämään Ahvenanmaalla pysähtymisen väliin. 

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoi Ylelle, että Maarianhaminan satama sijaitsee avonaisella alueella, minkä takia pysähdys saatetaan joutua jättämään väliin. Laivat voivat mahdollisesti pysähtyä Maarianhaminan sijasta Långnäsissa.

– Päivällä Baltic Princess jätti Maarianhaminan pysähdyksen välistä. Muuten laivat ovat kulkeneet normaalisti, sanoo Nöjd.

Katso paikkakuntakohtainen sääennuste Kalevan Sää-sivulta.

Juttua muokattu kello 23:28: Korjattu otsikkoon, että keskituuli oli yli 25 m/s.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä