Pudasjärvellä viime talvena sattuneesta kuolintapauksesta on nostettu syytteitä.
Pudasjärveläinen, vuonna 1960 syntynyt mies surmattiin ampumalla Pudasjärven Petäjäkankaantiellä viime tammikuussa.
Keskusrikospoliisi tutki tapausta muun muassa murhana. Syyttäjä on kuitenkin nostanut vyyhdessä syytteet taposta.
Lisäksi syyttäjä on nostanut vyyhdessä syytteitä muun muassa törkeästä ryöstöstä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä vapaudenriistosta. Kaikkiaan erilaisia syytekohtia on 18.
Syytettyjä on kolme, kaksi miestä ja nainen. He ovat vangittuina.
Syytteiden sisältö eli se, mitä syyttäjä väittää kunkin syytetyn tehneen, selviää ensi viikolla Oulun käräjäoikeudessa alkavassa oikeudenkäynnissä.
Keskusrikospoliisi on aiemmin luonnehtinut rikoskokonaisuutta poikkeuksellisen törkeäksi. Sen mukaan ammutuksi joutuneen miehen puolisoon kohdistettiin törkeää väkivaltaa ja hänet pakotettiin yhden epäillyn mukana Ruotsiin.
Epäilty saatiin kiinni Luulajasta yhteistyössä Ruotsin poliisin kanssa ja tuolloin myös puoliso saatiin turvaan. Kaksi muuta epäiltyä otettiin kiinni kun he ajoivat autonsa ojaan Kiimingintiellä. KRP:n mukaan uhrit valikoituivat kohteeksi täysin sattumalta.
Oikeudenkäynnille on varattu aikaa kolme päivää. Tuomion antoajankohta selviää myöhemmin.