Pohjois-Suomi

Kolme ihmistä kuoli ja yksi pelastui hirsimökin palossa Levillä – mökillä oli lomailemassa ete­lä­suo­ma­lai­nen perhe

Kaksikerroksinen mökki tuhoutui tulipalossa torstain ja perjantain välisenä yönä. KUVA: Poliisi
Pohjois-Suomi 12.4.2019 9:46 | Päivitetty 12.4.2019 16:43
Eero Leppänen, Antti Pasanen, Anna Leinonen

Kolme ihmistä kuoli Levin Isorakalla torstain ja perjantain välisenä yönä syttyneessä tulipalossa. Kaksikerroksinen vapaa-ajanasunto tuhoutui palossa pahoin.

Palo syttyi aamuyöllä noin kolmen aikaan. Hirsimökki sijaitsee Hankatiellä.

Rikoskomisario Kirsi Huhtamäki Lapin poliisista kertoo, että kyse oli vuokramökistä, johon oli majoittunut eteläsuomalainen perhe.

Lukijan kuva palopaikalta. KUVA: Lukija

– Yksi neljästä henkilöstä oli herännyt palovaroittimen ääneen ja hälyttänyt palokunnan. Muut henkilöt eivät valitettavasti selvinneet ulos rakennuksesta, Huhtamäki kertoo.

Palosta selvinnyt henkilö oli ollut nukkumassa mökin alakerrassa ja palossa kuolleet yläkerrassa. Poliisin mukaan heidän pelastamisekseen ei ollut mitään tehtävissä.

– Käsityksemme mukaan he ovat olleet lomalla Levillä. En muista näin vakaviin seurauksiin päättynyttä paloa vähään aikaan, Huhtamäki kertoo.

Poliisi selvittää parhaillaan palon syttymissyytä ja tekee teknistä tutkintaa. Paloon liittyen ei kuitenkaan tällä hetkellä epäillä rikosta, Huhtamäki kertoo.

Poliisi kehottaa ihmisiä välttämään alueella liikkumista paloon liittyvän tutkinta- ja raivaustöiden vuoksi.

Juttua päivitetty 12.4. kello 16.43. Lisätty muun muassa tieto, että mökissä majoittui eteläsuomalainen perhe.

MAINOS

Uutisvirta

18:44
Jari Kurri on Jokerien uusi omistaja, mutta kuka todellisuudessa kantaa taloudellisen riskin seurasta?
18:17
Hirsinen saunarakennus ja palju vahingoittuivat tulipalossa Oulussa
17:50
Juokse vain, satelliitit seuraavat – NUTS Karhun­kier­roksen 166 kilometrin pinkojia voi seurata GPS:n avulla livenä netissä
17:45
Roskienpoltosta alkanut maastopalo tuhosi saunarakennuksen Muoniossa – yksi henkilö hengitti savua
17:14
Oulun käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta – oikeuden mukaan syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily
16:45
Fennovoima: Kaikki lupa-asiakirjat STUKille viimeistään keväällä 2021 – "Viime kesän jälkeenhän koko hankkeen aikataulu on muuttunut"
16:21
Epätietoisuutta soten ympärillä – sotea valmistelleet organisaatiot on ajettu lähes alas, juuri kun pitäisi alkaa rakentaa uutta
51
Hamal tekee kahta työtä ja yrittää ansaita nettona 2 600 euroa kuussa, jotta saisi perheensä Suomeen – Korkea tuloraja on vähentänyt perheenyhdistämisiä
35
Näin asianajajat ja muut oikeusavustajat törttöilevät – "Tuomarilla on persiljaa korvissa aina, kun minä puhun"
32
Nuoret jalkautuivat toisen kerran kaduille ympäri maailmaa ilmaston puolesta – missä ovat aikuiset?
25
Osaajapula voi olla ratkaiseva isku yksittäisen yrityksen maailmanvalloitukselle – miksi ict-alan työvoiman tarve ja tarjonta eivät kohtaa? Lukijalta
22
Leijonat kaatoi Ruotsin ja etenee mitalipeleihin! Ratkaisu haettiin jatkoajalta – seuraavaksi vastaan Venäjä
21
Jupakka sai uuden käänteen – Heinäluoman rypsiöljyerä myyty loppuun
18
Sähkölaitteen vika aiheutti tulipalon ravintolassa Oulun Pakkahuoneenkadulla – "Ravintolan henkilökunta toimi esimerkillisesti"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työttömälle oikeus lomaan

Kyllä! kannatetaan. Minäkin haluan lomalle ahneiden eläkeläis vanhempieni luokse Espanjaan. He suurten ikäluokkien tapaa... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image