Pohjois-Suomi

Googlen jätti-investointien toinenkin tuu­li­voi­ma­koh­de selvisi: Sijoittuu Kalajoelle, Kannukseen ja Kokkolaan

Toinen puistoista sijoittuu Pyhännän ja Kajaanin välille. Nyt myös toisen puiston sijainti on selvillä: se sijoittuu Kalajoelle, Kannukseen ja Kokkolaan. Kuvituskuva. KUVA: Nina Susi
Pohjois-Suomi 23.9.2019 10:35 | Päivitetty 23.9.2019 10:53
Heikki Uusitalo

Amerikkalainen teknologiajätti Google kertoi viime perjantaina jätti-investoinneista Suomeen. Se muun muassa ostaa merkittävän määrän kahden Suomessa toimivan tuulivoimapuiston tuotannosta.

Toinen puistoista sijoittuu Pyhännän ja Kajaanin välille. Nyt myös toisen puiston sijainti on selvillä: se sijoittuu Kalajoelle, Kannukseen ja Kokkolaan.

Asiasta kertoo Prokon Wind Energy Finland Oy, jonka Mutkalammin tuulivoimapuistosta 80 prosenttia siirtyy Neonille. Yhtiöt sopivat kaupasta jo aiemmin tänä vuonna.

Prokon ja Neoenin kanssa ovat solmineet pitkäaikaisen sähkönostosopimuksen Googlen kanssa. Nyt solmitulla sopimuksella Google ostaa 130 megawattia Kannuksen, Kalajoen ja Kokkolan alueille rakennettavan tuulivoimapuiston suunnitellusta 250 megawatin kokonaiskapasiteetista.

Tuulivoimapuiston rakennustyöt käynnistyvät alkuvuodesta 2021 ja suunniteltu käyttöönotto tapahtuu seuraavan vuoden lopussa. Sähköä puistosta aletaan toimittaa vuonna 2022.

Mutkalampi on jo toinen Prokonin ja Neoenin yhteistyöhanke. Ensimmäinen on Närpiön Hedetissä rakenteilla oleva 81 megawatin tehoinen tuulivoimapuisto, joka otetaan käyttöön vuoden 2020 alussa. Puiston sähköntuotanto menee kokonaisuudessaan Googlelle viime vuonna solmitun pitkäaikaisen ostosopimuksen nojalla.

Prokon on saksalainen ja Neoen ranskalainen yhtiö.

Google kertoi perjantaina myös jättimäisestä investoinnista Haminan datakeskukseen.

 
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (21)

Mistä se Google ottaa sähkön silloin kun ei tuule? Mites keskellä talvea? Ei taida ropelli pyöriä yhtään pakkasella.

Tuulivoima ja oikeastaan kaikki muutkin ydinvoimaa myöten ovat huuhaata. Ydinvoimalan rakentamisessa kestää yli vuosikymmen ja se alkaa tuottamaan sähköä vasta kun siihen on sijoitettu miljardeja.

Tasan ainoa oikea energianmuoto juuri nyt on kivihiili ja myös turve ok, mutta kivihiili siis paras. Modernissa voimalaitoksena poltettuna kivihiili on saasteeton. Savupiipusta tuleva hiilidioksidi menee viereiseen metsään ja puut kasvavat entistäkin isommin. Se on vain ja ainoastaan kivihiilen ansiota, että meillä on metsiä ylipäätään. Jos 100 vuotta sitten ei olisi ollut kivihiiltä, niin ne olisivat hakanneet aivan kaikki metsät ja me olisimme syntyneet paljaalle maapallolle. Vaan kun kivihiilen käyttö yleistyi, niin metsien hakkuu pysähtyi kuin seinään ja metsät ovat ainoastaan kasvaneet ja isontuneet kuluneen vuosisadan aikana. Myös Suomessa jälleen tänä vuonna metsät kasvavat enemmän kuin niitä hakataan. Lopputulos tulee olemaan se, että jossain vaiheessa metsät palavat kuten kävi Kaliforniassa jossa metsien annetaan kasvaa luonnollisesti ja lahota pystyyn. Se on luonnollista että metsät palavat tasaisin väliajoin jos niihin ei kosketa. Luonto harventaa metsät omatoimisesti, sillä luonto on ylivoimainen luonnollisuuden järjestäjä eli ne palaa maan tasalle kaikki ja uusi kasvu päälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvähän tuo on että rakentavat tuulivoimaa ilman valtion tukea, mutta tuulivoima tarvii sitä säätövoimaa, joskus on tyyntäkin, sen vuoksi pitäisi kiireesti alkaa rakentaan Kollajan ja Vuotoksen altaat että olis sitä säätövoimaa tarjolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuva vielä kehtaa mainostaa ydinvoimaa? Isotkin tuulipuistot rakennetaan vuodessa. Hanhikivelle on saatu reilussa neljässä vuodessa iso kuoppa ja tyhjän panttina seisova parakkikylä. Olkiluoto kolmosta on loppusiivottu jo pari vuotta eikä loppua näy.
Käytettyä tuulta ei tarvitse haudata miljooniksi vuosiksi kallioluoliin, kuten ydinvoimaloiden käytetty polttoaine pitäisi haudata.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä sähkö tammikuun pakkasilla kun männyn neulasetkaan värähdä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se vaan mahtavaa, että maailma pääsee kattomaan pornoa ja utubea suomalaisella sähköllä. Kauniitahan nuo myllyt myös ovat. Pohjois-Suomen voisi jo kaavoittaa kokonaan tuulivoimapuistoksi. Sen verran nopeaa internetin kasvu on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilman EU:ta tämäkään tuskin olisi toteutunut, kuka muka luottaisi johonkin maahan missä lait voi muuttua sormia napsauttamalla ja maan valuutta olla hetkessä lähes arvotonta. kannattaa aina miettiä ketä äänestää. Persu-viherpiiperöillehän nämä myllyt ei tietenkään käy mutta onko maailmassa sellaista asiaa mikä heille kävisi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vihreitten idea tuo tuulimyllyjen rakentaminen alunperin oli. Saattaa olla, etteivät aivan ajatelleet loppuun asti. Kysymyshän tässä onkin, että minne myllyt rakennetaan. Tutkikaa minne tanskalaiset ovat myllyn suurimmaksi osaksi rakentaneet. Tanskassa jokainen, jolla oli nk vanha tuulimyllypaikka, sai rakentaa yhden myllyn ja saa myydä tuotetun sähkön verkkoon ja itse myllyn omistaja maksaa sähköstään aivan minimaalisen hinnan. Tämän kertoi eräs tanskalainen viljelijä jonka myllyllä vierailimme noin 10 vuotta sitten. Voihan olla, että EU on torpannut tuon Tanskan mallin jo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se jäi kirjoittamatta, että merellä ovat Tanskan myllyt suurimmaksi osaksi. Ja eikös se kauhea ilmastonmuutos pidä meidän rantavedet tulevaisuudessa sulina.
Rakennustekniikkahan tuon jääongelman selättää. Suomalaisethan ovat niin hyviä siinä, rakentamisessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi EU tuon torppaisi? Samanlaisia malleja on muissakin jäsenvaltioissa. Tanskan tuulivoimasähköstä yli puolet tuotetaan mantereella olevilla turbiineilla, offshore tuulivoimapuistot vastaavat sitten alle puolesta, tämä luku siis tulee paikallisilta toimijoilta. Tuulivoimateknologia kuitenkin on kehittynyt, myllyjen koko ja tuotantokapasiteetti ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. 1990 -luvun alussa tuulivoimalan keskimääräinen kapasiteetti oli 170 kW luokkaa, nyt se on reippaasti yli 3MW. Samalla tietenkin sähköntuotannon varmuus lisääntyy; mitä korkeammalle mennään, sen paremmat ja vakaammat tuuliolot ovat.

Suomihan on kuitenkin tuulivoiman suhteen pieni tekijä edelleen. Vain n. 6% sähkönkulutuksesta katettiin tuulivoimalla, EU:n keskiarvo on jotakuinkin tuplat - hiukan alle 12%. Käytännössähän tämä tarkoittaa, että jos havittelisimme edes keskinkertaista tuulisähkön tuotantomäärää Suomessa, pitäisi uusiin voimaloihin investoida paljon nykyistä enemmän. Vaatiihan se toki alkuinvestointeja, mutta tuulivoima ei vaadi polttoainetta.

Tietysti on muistettava, että puhuttaessa tuulienergiasta, vaaditaan myös investointeja sähköverkon toimivuuteen ja energian varastointiin, joilla voidaan tasata tuuliolojen tuomaa vaihtelua. Mutta eikö tämä ole muutenkin ihan suotavaa kehitystä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Moni taputtaa käsiään. Vaikka
En olekaan mikään viherpiipertäjä, niin totean vain, että näin tiettyjen alueitten luonto turmellaan. Jos tuo villitys on todellakin niin viisasta, niin miksi ei Kalajoella rakenneta aivan meren rantaan? Siellä tuulee lähes aina. Hiekkasärkät on jo muutenkin pilattu ylirakentamisella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja muutaman kilometrin päässä merestäkö se tuuli onkin yhtäkkiä hävinnyt?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole hävinnyt, mutta rakentamisen hedelmän näet tuolla sisämaassa.
Tarkoitin kommentillani sitä, ettei tarvitse tuhota viimeisiä ”erämaita”.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä sinulle siellä riittää erämaita, vaikka muutama hehtaari laitetaankin tuulipuistoksi. Erämaissa nuo voimalat pitääkin olla vähiten ovat tiellä muusta rakentamisesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Risto ei ole näköjään kuullut sellaisesta asiasta kuin kaavoitus. Kalajoen Hiekkasärkät ovat suojeltu alue.
Miksi ne tuulivoimalat pitäisi muutenkaan rakentaa asutusten tai muiden kohteiden lähelle, ei tuossa ole mitään logiikkaa.
Uuden sukupolven tuulivoimalat ovat muuten muutenkin vahvaa liiketaloudellista toimintaa ilman valtion tukia. Niissä ei ole mitään viherpiipertämiseen vivahtavaa muuta kuin uusiutuva energia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuskaa helpottamaan voisi niiden voimaloiden juureen perustaa riistapeltoja tai joulukuusten kasvatusalueita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaavoituskin on sitä, mihin ajan henki sitä ohjaa. Muistan hyvin vielä kun muutamat kalajokiset yrittivät saada kaavaan muutoksia, että olisivat päässeet rakentamaan pakan päälle, mutta turhaan. Kun sitten tuli tämä uusi aika, niin saatiinhan ne kaavat muutettua, kun raha astui määrääväksi tekijäksi.
Yllä kirjoittamani on asianosaisilta kuultua ja tiedotusta seuraamalla havaittua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (21)

Uutisvirta

18:00
Kuinka Oulun ensimmäisen kuvernöörin kahvipannu päätyi Kiiminkiin: Vasta tarina tekee esineestä erityisen Tilaajille
18:00
Toisen roska on toisen aarre Pohjois-Pohjanmaan museossa
17:39
Poliisi perustelee toimia Turkki-mielenosoituksessa sillä, että aiemmin rikottiin lähetystön ikkunat – Sisäministeri Ohisalo pyytää poliisilta selvitystä
16:52
Rattijuoppo ja useiden autojen sivupeilit hajottanut nuori mies työllistivät poliisia Kajaanissa
16:47
Kajaanilaismies hermostui ravintolassa ja kaatoi toisen miehen katuun, uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja
16:36
Nelikymppinen mies uhkasi aseella kolmea muuta Kajaanissa – aseen poisottaminen johti käsirysyyn
16:15
Tallinkin Silja Europa -laivalta löytyi yöllä kaksi suomalaista kuollutta nuorta – Viron poliisi ei tällä hetkellä epäile rikosta
185
Hallitus haluaa velvoittaa kiinteistönomistajat hankkimaan lisää sähköautojen latauspisteitä – myös autottomat voivat joutua maksajiksi
38
Jalankulkijoille annettu syksyn ensimmäinen liukastumisvaroitus Oulussa, kulkuväylät voivat olla erittäin liukkaita
33
Puheenaihe: Ovatko varusmiesten yhteistuvat tarpeellisia?
30
Opetusministeri Li Andersson haluaa poistaa kotihoidon tuen yli 3-vuotiailta sisaruksilta – Käyttäisi miljoonat varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen
19
Sadat tuhannet seniorit saavat kutsun influenssarokotetutkimukseen – "Tutkittavassa rokotteessa vaikuttavia aineita on nelinkertainen määrä"
17
Britannia pyysi EU:lta lykkäystä brexitille kirjeellä, jota Boris Johnson ei allekirjoittanut – Lähetti toisen kirjeen, jolla perui ensimmäisen
15
Haukiputaalle poliisin konttiputkaan viety henkilö sytytti putkassa tulipalon, palo laukaisi tilan sprinklerin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maataloustuet.

Jos haluamme pitää kotimaisen maataloustuotannon omavaraisena, tarvitsevat maanviljelijät maataloustukea. Maanviljelijöi... Lue lisää...
Realismia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image