Pohjois-Suomi

28 lammasta kuoli susien hyökkäyksessä Pulkkilassa, vain muutama jäi henkiin

Sudet raatelivat 28 lammasta viime viikonloppuna Pulkkilassa. KUVA: Joel Maisalmi
Pohjois-Suomi 3.7.2019 15:40
Iida Ahonen

Sudet raatelivat 28 lammasta kuoliaaksi menneenä viikonloppuna Siikalatvan Pulkkilassa. Laitumella oli yhteensä reilut 30 lammasta, joista vain muutama selvisi elossa susien hyökkäyksestä.

Maaseutujohtaja Mikko Äijälä vahvistaa vastaanottaneensa vahinkoilmoituksen lähes 30 kuolleesta lampaasta. Paikalla on käyty tekemässä petovahinkoarvio.

Susien lukumäärää ei voi varmuudella sanoa, mutta Äijälä sanoo lähtevänsä siitä, että susia oli useampi kuin yksi.

– Kuolleiden lampaiden määrään nähden olisi outoa, jos susia olisi ollut vain yksi.

Kyseessä on kesän ensimmäinen ja varsin aikainen susien hyökkäys alueella. Äijälän mukaan normaalisti susien aiheuttamia vahinkoja alkaa ilmetä vasta heinä-elokuun vaihteessa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (71)

Sudet tulevat jo pihoihin. Parhaillaan tappavat lampaita 70metrin päähän taloista. Puolen kilometrin säteelle mahtuu toistakymmentä lapsiperhettä. Peto aidat ei pidätä... kaivavat ali. Sähköä ei voida laittaa maan sisään. 300-400 sataa tuotanto lammasta ei voida siirtää joka yö sisälle. Eikä ne mahdu yhteen aitaukseen. Laumanvartia koiria ei voi olla niin paljon, kuin tarvis. Lampaiden paikka kesäisin on laitumella . Susien paikka erämaassa... siellä missä karhutkin ovat. Ei kilometrin päässä ydinkeskustasta. Susia on liikaa. Ei ole oikein, että joka päivä niitä näkee. Eihän karhuakaan näy, vaikka niitä pitäis olla muka 4000kpl enempi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos Suomi olisi itsenäinen ei tällaista järjettömyyttä pääsisi tapahtumaan. Suomessa toteutettiin pari vuotta menestyksellä susien kannanhoidollistametsästystä. Asiasta valitettiin. Nyt EU (Saksa ja Ransaka) harkitsevat; voidaanko noille antaa lupaa jatkaa menetelmää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksei Suomessa käytetä sähköaitauksia? Pitävät sudet ja karhut loitolla kotieläimistä varmasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sudet tappaa saadakseen vtsaansa ruokaa, samoin tekee ihminen, tappaa lampaansa saadakseen vatsansa ruokaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä ei 30 kymmentä lammasta muutama susi tarvi. Olisivat tappaneet vaikka 100, jos olisi ollut tarjolla. Sudella ei ole mitään järkeä missään, toisin kuin ihmisellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistan kun koulussa aikanaan opetettiin, että ainoa iso petoeläin, joka tappaa huvikseen eli enemmän kuin voi syödä, on ahma. Kerrottiin ahmojen oksennuttaneen itseään puunrunkoja vasten kylkiään hieroen, että jaksoi repiä lisää poroja ja niellä taas jokusen palasen.

Mutta höpöpuheeksipa on tuo(kin) biologian oppitunti jo osoitettu useampaan kertaan. Terveisiä opettajallemme Satulle sinne kultaiselle 80-luvulle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Virosta saa tilattua piikkilankaa ja aitaverkkoa hyvin edullisesti.
Tekee aidan niille lampaille, jos niitä pitää pitää. Susi on viisas ja upea eläin, joka ei ymmärtää kyllä, ettei aidan sisältä saa ottaa.
Ne aitaamattomat on tarkoitettu tarjolle ja syötäviksi.
Uudesta-Seelannista saa muuten paremman makuista lammasta ihmisten syötäväksi edullisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Piikkilankaa ei saa nykyisin enää käyttää ja sudet pysäyttävää aitaverkkoa ei löydy edullisesti mistään. Luulo ei ole tiedon väärti. Petoeläinten torjuminen vaatii konkreettisia tekoja eikä turhaa suun soittoa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

uudesta seelannista tuodulla lihalla on valtavanmoinen hiilijalanjälki.
Myös mistä tahansa muualta tuoduilla ruoilla ja tuotteilla on piiiiiitkä savuvana takanaan ennenku ovat täällä meillä ihmeteltävänä.

Pitäisi laittaa moninkertaiset "ilmastoverot" kaikille, rajojen takaa tuoduille tuotteille.
Alkaisi silloin kotimaisetkin tuotteet kelvata ihmisille, kun ei enää saisikaan halvalla sitä mitäsattuu myrkyillä kasvatettua, valtioiden tukemaa ja antibiooteilla maustettua tehotuotantomoskaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En tiedä mistä 'moskasta' kirjoittelet, mutta useimmiten ulkomaan elintarvikkeet vaan on parempia, eli ei kannattaisi olla niin Suomi-fani kaikessa. Esimerkiksi naudan sisäfile brasiliasta on vaan ylivoimaisen hyvää ja laadukasta. Tehotuotettua ehkä, mutta taatusti laadukkaammin tuotettua kuin Suomessa. Hiilijalanjälki- who cares. Pääasia on että ruoka on hyvää ja edullista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Susi jos tulee lammastarhan lähelle kannattaa se ennalta torjua jos 300metriä lähemmäksi tulee

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ymmärrä miksi Susikantaa kasvatetaan koska Suomen luonnossa ei ole Sudelle sellaista luonnollista tehtävää ravintoketjun tai yksittäisen lajin kasvun rajoittamiseksi. Keinotekoisen yli suuren Susikannan ylläpitämiseksi ei ole mitään positiivista edes vähäistä hyötyä, koska luontonähtävyytenä arkuutensa vuoksi harvoin kukaan näkee muulloin kun häiriintyneen tai nälkiintyneen laumasta erotetun yksilön. Ainoastaan joillakin on sellaiset ideologiset näkemykset että Susi kuuluu luontoon. Ja he ovat saaneet päättäjät erheellisesti vakuutettua suden tarpeellisuuden, ja saaneet sitä kautta rahoitusta ja miehitystä kannan ylisuureen kasvattamiseen. Myös eläintarhoista suoritettavat siirrot pitäisi lopettaa "lakikin sen kieltää". Mutta haitat ovat sitäkin suuremmat. Useat marjastajat, sienestäjät muuten ulkoilevat ihmiset pelkäävät mennä luontoon, lapsille järjestetään kuljetuksia, useat koirat joutuvat Susien raatelemiksi, maataloudet menettävät eläimiä ja jopa elinkeinoaan ja joutuvat turvautumaan monenlaisiin suoja järjestelyihin. Ihmisten pitää elää maaseudulla niin sanotusti Susien ehdoilla. Susi kanta jakaa ihmisiä kahteen ryhmään ja saa tunteet kuohumaan. Useat ovat Susiin kyllästyneet niin verisesti, että on ottaneet tehtäväksi vähentää Susikantaa monenlaisilla keinoilla. Tämä ei lähennä eri luontonäkemyksillä olevia ihmisiä. Koska tässä Susi kannan kasvatuksessa on huomioitu vaan yksi ja täysin sokeutunu näkemys suunta.
Lapissa pronhoito pitää kannat kurissa ja Poliisi, rajavartiolaitos ei puutu tähän koska he ymmärtävät mitä tuhoa Susi saa aikaan porokarjassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parempi vähentää ihmisiä, niitä on kuitenkin 50000 kertaa enemmän kuin susia ja niillä ei ole Suomen luonnossa minkäänlaista paikkaa ravintoketjussa nykypäivänä. Ja koiria ei olisi olemassa, ellei jalo petoeläin nimeltä susi olisi lyöttäytynyt ihmisen kumppaniksi aikoinaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pentti Linkola oli tuota mieltä jo 30-vuotta sitten ja omalla nimellään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Löytyy hirvieläimiä, joiden kantaa säädellä, että älähä höpötä mitä sattuu. Inarissa olivat hirvet taannoin pihamaalla oikein haitaksi asti, kun pedot on hävitetty Lapista tykkänään.

En tunne yhtään marjastaa tahi sienestäjää alle 75v, joka pelkäisi mennä metsään.

Korvaukset suden tappamasta koirasta taas ovat niin hyvät, että sillä saa jo auton. Oikein kannattavaa. Se pitää syrjäseudut asuttuina, miotä ei pidä väheksyä!!

Suomalainen on vaan niin etääntynyt luonnosta, ettei enää osaa elää petojen rinnalla kuten vaikkapa Balkanin sivistysmaissa ihmiset tekevät esimerkillisesti. Ottakaapa oppia!

Viettäkäämme yöt ulkona kotieläimien luona nauttien paimenten elämästä ja olkaamme onnellisia puhtaasta ja rikkaasta luonnosta!!

P.S. Susien määrä on poliittinen päätös. Riittäisi vähempikin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole ihmekään että vihreät pakenee kaupunkeihin. Koskematon luonto on vaarallinen ja kaikkien tulee vapaasti saada toteuttaa syntymässä saatuja haluja. Ihminen on vain yksi eläimistä, jonka oikeus on tulla myös syödyksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja nyt odotellaan samantapaista viestiä Pelsolta, että sudet on käyneet siellä... näinhän on käynyt monena vuonna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko suomalaiset jo oikeasti vieraantuneet niin pahasti maataloudesta että tosissaan ihmettelevät miksi lampaat on jätetty laitumelle? Kuvitelkaapa minkä näköinen olisi maaseutu jos joka lammas ja hevoshaka on aidattu kuin keskitysleiri ja minkälainen möykkä siitä tulee jos elukat pidetään vain sisällä. Irti olevista vartijakoirista puhumattakaan. Muutama susi riittää että kanta säilyy mutta rajansa kaikella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos sudet olisi tehneet koira tarhasta selvää, viestit olisi toisenlaisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (71)

Uutisvirta

12:40
Pudasjärven ampumistapauksessa nostettu syytteitä taposta – oikeudenkäynti alkaa Oulun käräjäoikeudessa ensi viikolla
12:30
Poliisi pyytää havaintoja 17-vuotiaasta kadonneesta rovaniemeläistytöstä
12:17
Mörköpilvi kohoaa Kittilän ylle kerran päivässä – puolustusvoimat räjäyttää vuosittain taivaan tuuliin 25 000–30 000 kiloa vanhoja räjähteitään Tilaajille
12:06
Presidentti Niinistö sanoo puhuvansa Putinin kanssa Moskovan mielenosoituksista ja Arkangelin räjähdyksestä – kutsuu Norjan puolustuskeskusteluihin
12:03
Ranskalaispari vei hiekkaa sardinialaiselta rannalta – nyt paria uhkaa jopa kuuden vuoden vankeustuomio
11:58
Kesälomalta palaava Sipilä kertoo saaneensa työtarjouksia – "En ole antanut ymmärtää, että olisin käytettävissä"
11:31
Poliisi aloittaa keskiviikkoaamuna 24 tunnin mittaisen automaattivalvonnan – käytössä erityisesti kamera-autoja
61
Utajärveläisen Attendon hoivakodin asukkaat saivat 750 euron yllätyslaskun – "Attendo tuottaa tukipalvelut ja voi periä niistä mitä haluaa"
50
Viinaralli Virosta kiihtynyt rajusti, suurtuojat suhaavat edelleen kauemmas – "Kasvuluvut yllättävät rajuudellaan"
21
Oulun kaupungin velanotto voi kasvaa tulevina vuosina – kaupunginhallitus pohtii tulevia investointeja
19
Henkilöstöpalvelualalla pulaa työntekijöistä – toimitusjohtaja Merru Tuliaran mukaan työllistämiskynnystä tulisi madaltaa
17
Metsästyskausi pamahtaa liikkeelle tänään – Karhuja voi kaataa reilut 300, sillä tarkoitus on "pitää karhut karhuina"
16
Orpo ikävöi vanhoja SDP:n vastuunkantajia – "Nyt on tämän vuosituhannen vasemmistolaisin hallitus"
12
IS: Rinne odottaa julkisen nokittelun hallituspuolueiden välillä loppuvan kuukauden sisällä –  "Pari sellaista asia­kokonaisuutta, joissa on jännitteitä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Että meitä älykkäitä demareita on. Maailma on hieno paikka, kun meitä viisaita on. Tuntuu siis tosi hyvältä. Lue lisää...
On se hyvä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image