Oulu

Vi­ha­pu­heil­moi­tus­ten määrä kasvanut – Oulun poliisin tutkintaan tullut solvaavia Facebook-kirjoituksia

Vihapuhetta on levitetty muun muassa Facebookissa ja YouTubessa. KUVA: Sascha Steinbach/EPA-EFE / EPA
Oulu 27.4.2018 5:00
Kaleva

Vihapuheesta tehdyt rikosilmoitukset työllistävät poliisia.

Poliisin tietoon tuli viime vuonna lähes 200 rikosilmoitusta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai sen törkeästä tekomuodosta, mikä on lähes neljä kertaa edellisvuotta enemmän. Myös uskonrauhan rikkomisesta tehdyt ilmoitukset lisääntyivät.

Poliisissa määritellään nämä netissä toteutetut rikokset vihapuheeksi, jota tutkii Helsingin poliisilaitokselle perustettu tutkintaryhmä.

– Kyse on yleensä muslimiväestön, turvapaikanhakijoiden tai ylipäätään maahanmuuttajien panettelusta tai solvaamisesta, ryhmää vetävä rikostarkastaja Jouni Niskanen kuvailee.

Hänen mukaansa näitä rikoksia on toteutettu muun muassa Facebookissa, YouTubessa, Twitterissä, Instagramissa ja MV-lehdessä.

Niskanen katsoo, että ilmoitusten määrän kasvu on seurausta pitkälti siitä, että poliisi on muun muassa tutkintaryhmänsä voimin tehostanut nettikirjoittelusta satelevien ilmiantojen tutkimista.

– Aktiiviset kansalaiset ja nettikeskusteluja seuraavat ryhmät antavat meille jatkuvasti vinkkejä. Niitä on käyty läpi ja kirjattu rikosilmoituksia, hän sanoo.

– Ilmoitusten määrän kasvu ei siis tarkoita sitä, että rasismi olisi lisääntynyt noin paljon. Kyse on poliisin toiminnan tehostumisesta.

Rikostarkastajan mukaan osa rikoksista on tullut poliisin tietoon siten, että se itse seuraa kirjoittelua netissä ja kirjoittaa asioista rikosilmoituksia oma-aloitteisesti.

– Myös tämä toiminta on tehostunut valtakunnallisen vihapuhetutkintatyöryhmän perustamisen jälkeen.

Yhden jutun kirjaustapa nostaa Oulun tilastoja

Oulun poliisilaitoksen tietoon tuli viime vuonna 33 kiihottamista kansanryhmää vastaan. Sen mukaan poikkeuksellisen korkea luku on pääosin seurausta kirjaustavasta.

Yhdessä tutkinnassa olleessa jutussa oli yli 20 asianomistajaa eli uhria ja teot kirjattiin erillisiksi rikoksiksi, vaikka vastaavankaltaiset teot nykyisin niputetaan yhdeksi rikosepäilyksi.

Kyseisessä jutussa pohjoispohjalaisen miehen epäillään solvanneen ja panetelleen Facebookissa muslimeja, romaneja ja juutalaisia marraskuun 2016 ja maaliskuun 2017 välisenä aikana. Juttu on syyteharkinnassa.

Muissa laitoksen alueella vireille tulleissa vihapuhejutuissa on ollut kyse lähinnä solvaavista ja panettelevista Facebook-kirjoituksista. Poikkeuksen tekee piakkoin syyttäjälle lähtevä tapaus, jossa Oulussa pidetyn ihmisoikeustapahtuman yhteydessä epäillään esitetyn vihapuheeksi tulkittavia kylttejä.

Lue lisää 27.04.2018 Kalevasta.

MAINOS

Kommentoi

Rikoslaki ei tunne käsitettä vihapuhe. Ehkäpä syynä ilmoitusten räjähdysmäiseen kasvuun on siinä, että jotkut luulevat vihapuheen olevan rikos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totuudesta ja rehellisyydestä on nykyään tehty rikos Suomessa. Minut on bannattu jopa siitä, että kerroin todellisen tilanteen videokuvan kera. Olisi pitänyt olla hiljaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Ajattelepa niin, että niistä vähistäkin resursseista poliisi joutuu käyttämään osan "tämänkaltaiseen jonninjoutavaan näpertelyyn" - vain idioottien takia, joilla ei ole minkäänlaista suodatinta nettikäyttäytymisensä suhteen...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä sitten, netti on täynnä tyhmiä ihmisiä ja ryönää, on ollut keksimisestään lähtien. Antaisivat sellaisten tekstien olla omassa arvossaan.

Toki poliisin resursointi ja resurssien kohdistaminen on poliitikkojen tehtävä, sieltä ne käskyt tulevat. Uskoisin, että rivipoliisia ottaa aika lailla pannuun moinen ajanhaaskaus toisarvoisiin tehtäviin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Ajatuspoliisi (engl. Thought Police) viittaa hallituksen luomaan ammattiryhmään, joka on luotu valvomaan ajatusrikoksia George Orwellin teoksessa Vuonna 1984. Teoksessa maan hallitus pyrkii kontrolloimaan sekä kansalaisten toimia että ajatuksia. Ajatuspoliisit valvovat, etteivät Puolueen jäsenet tee ajatusrikosta, eli ajattele Big Brotheria, Puoluetta tai sen oppeja vastaan. Ajatusrikos oli tuon yhteiskunnan vakavin rikos."
Wikipedia.

Aiheelle on joskus takavuosina naureskeltu. Ei naurata enää. Niin että pitäkääpä ne ajatuksenne ja puheenne julkisuudelta piilossa, ovat nykyään vakavimpia rikoksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Säälittävää millaiseksi maaksi Suomi on nykyään muuttunut, sananvapaus tiukkaan syyniin myös asiassa kuin asiassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Aktiiviset kansalaiset ja nettikeskusteluja seuraavat ryhmät antavat meille jatkuvasti vinkkejä."

Minulla ei ole fb-kaverina yhden ainutta ääriajattelijaa, mutta kuluneen kevään aikana puolisen tusinaa kaveria on saanut kuukauden bannin mielipiteestä, ettei mies voi synnyttää. Nämä "aktiiviset kansalaiset" ovat ylen ahkeria ilmiantamaan kaikki omasta ajattelusta poikkeavat mielipiteet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä todella ihmetyttää kun Lapissa on isoja alueita ilman ainoatakaan poliisia niin ,että paikalliset ihmiset ovat aikeissa perustaa yksityisiä sheriffin virkoja poliisin puutteeseen mutta etelässä on varaa palkata poliiseja tutkimaa jotain aivan hölyn pölyä .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisi hienoa saada tietää, monessako näistä ilmoituksista on aihetta viedä epäilyä eteenpäin prosessissa.
Yhtä helppoa on mielensäpahoittajien tehtailla näitä ilmoituksia kuin toisten huudella ja solvata kaikkea liikkuvaa.
Molemmissa junissa istuu syyntakeettomia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noin kuukausi sitten oli lehdessä juttu aiheesta. Muistaakseni ihan muutama prosentti vihapuheilmiannoista johtaa jatkotutkintaan tai syytteeseen eli suurin osa ilmiannoista on rasismihysteriaa, kiusantekoa ja väärien ilmiantojen tekoa. Suomeksi voisi sanoa, että rasistinmetsästäjäjillä on karannut homma lapasesta ja näkevät mörköjä sielläkin missä niitä ei ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaisiko poliisin siirtyä ihan oikeisiin töihin ja rikoksiin, eikä selvitellä ihmisten mielipiteitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno tapa tuhlata resursseja tutkimalla netin loputonta suota. Onhan se helpompaa kuin oikeiden rikosten selvittely.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Myös netissä tehdään oikeita rikoksia. Käsittääkseni todella paljon. Yksi niistä on sairas vihankylvö. Kylväjiä piisaa joka taholla. Ei mikään sormien läpi katsottava asia tämäkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:43
Ainakin 4 000 ihmistä on evakuoitu Gran Canarialla – laaja maastopalo roihuaa Tejedan vuoristokylän läheisyydessä
22:13
Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit eivät ole mielissään puoluetuen miljoonakorotuksista – Kysyimme puolueilta, miten lisäraha aiotaan käyttää
21:45
Hääjuhlaan kohdistuneessa räjähdyksessä kuoli yli 60 ihmistä Afganistanin Kabulissa – hääparin läheisiä uhrien joukossa
21:42
Lippo voiton päässä karsinnoista
21:40
Viikko käynnistyy Oulussa vesisateella – parinkymmenen asteen lämpötilat mahdollisia myöhemmin viikolla
21:14
Poliisi valvoi liikennettä Lapissa – 500 puhallutusta, ei yhtään rattijuoppoa
20:50
Tuuli tuiversi tulostasoa alas Birminghamin Timanttiliigassa –  Richardsson debytoi uransa kolmanneksi parhaalla esteajalla
104
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
91
Lapsen ei tarvitse opettaa itseään, muistuttaa Opetushallitus – opetusneuvos teroittaa opettajien roolia: "Kaiken pitää olla suunniteltua"
66
Puheenaihe: Tarvitaanko Suomeen kaivosvero?
56
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
40
Vuodetut asiakirjat luovat karun kuvan sopimuksettoman brexitin vaikutuksista – Britanniaa saattaa uhata pula polttoaineesta, ruuasta ja lääkkeistä
32
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
24
Sammaltien muuttaminen yleiskaavassa työpaikka-alueeksi huolettaa asukkaita – "Uusia rakennuslupia voi nykytilanteessa saada, mutta hakijaa informoidaan yleiskaavasta, ympäröivästä alueesta ja siihen liittyvistä riskeistä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan pohjois- ja länsiosassa etelätuuli on voimakasta aamusta alkaen, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hoitajien palkkoja pitää leikata

Hoitajien palkkoja ei missään nimessä saa leikata niitä pitää nostaa 10% välittömästi.Kyllä sinäkin kateellinen aloittaj... Lue lisää...
TLC

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image