Oulu

Ve­ro­hal­lin­nol­la uusia pos­ti­tuson­gel­mia – oululaisperhe sai verokirjeensä avoimissa kirjekuorissa

Verohallinnon kehitys- ja tietohallinnon ryhmäpäällikkö Vesa Peltonen kertoo, että ilmoituksia avoimena saapuneista kirjeistä on tullut alle kymmenen kappaletta. Kirjeitä on toimitettu satunnaisesti ympäri Suomea. Kuvituskuva. KUVA: Jari Toivonen
Oulu 13.8.2019 12:23 | Päivitetty 13.8.2019 13:10
Mirko Siikaluoma

Kalevaan yhteyttä ottanut oululainen sai verokirjeensä postissa sulkemattomana kulkeneessa kirjekuoressa. 6. elokuuta päivätyn kirjeen liimapinta oli taitettu kirjeen sisäpuolelle ja osoitelokero asetettu oikein osoiteikkunaan, pyynnöstään nimettömänä pysyttelevä henkilö kertoo.

Verohallinnon kirje oli toimitettu Oulussa maanantaina iltapäivällä ja kirjeen vastaanottaja oli havainnut ongelman tiistaiaamuna. Myös henkilön samassa osoitteessa asuva puoliso oli saanut kirjeensä sulkemattomana. Kirjeiden tiedot olivat oikein.

– Mietin, ovatko kirjekuoressa olleet kirjeet kertaalleen tarkistettu verottajalla, mutta ihmettelen, että eihän niin kiire voi olla, että kirjettä ei ole ehtinyt liimaamaan. Ajatella, jos kirje olisi päätynyt naapurin postilaatikkoon ja he olisivat aukaisseet sen. Epäilen, ettemme ole ainoita oululaisia, joille on käynyt näin, kirjeen vastaanottaja kertoo Kalevalle.

Verohallinnossa vahvistetaan, että joitain kappaleita kirjeitä on postitettu sulkemattomina vastaanottajille. Verohallinnon kehitys- ja tietohallinnon ryhmäpäällikkö Vesa Peltonen kertoo, että ilmoituksia avoimena saapuneista kirjeistä on tullut alle kymmenen kappaletta. Kirjeitä on toimitettu satunnaisesti ympäri Suomea.

Ongelman syynä on kirjeiden kuorituskone, joka kuorittaa arkit ja sulkee vesiliimaiset kuoret. Peltosen mukaan kone on alkanut oireilemaan ja joitain kappaleita on päässyt läpi liimaamatta.

– Koneessa on sellainen ominaisuus, että sen pitäisi pysähtyä, jos sulkemisyksikkö rikkoutuu kokonaan. Yksikkö on kuitenkin pätkinyt ennen sulkeutumista, ja joitain kirjeitä on päässyt sulkematta myös manuaalitarkistuksen läpi, Peltonen kertoo.

Peltosen mukaan se, että puolisojen kirjeet oli lähetetty sulkemattomina, johtuu todennäköisesti siitä, että kirjeet ovat olleet kuorituskoneessa peräkkäin.

Verohallinto vaatii jakelijoitaan tarkistamaan, että kuoret ovat varmuudella suljettuja ennen niiden jakamista. Kirjeiden tietoturva on verohallinnon vastuulla aina postiluukkuun saakka.

– Tällä hetkellä kone on korjattu, ja valvontaa on tehostettu koneiston päässä. Koneen oman varojärjestelmän lisäksi paikan päällä on ihmisiä tarkistamassa manuaalisesti koneen kuorittamia kirjeitä, että kaikki on oikein ja oikeanmukaisesti, Peltonen vakuuttaa.

Peltosen mukaan ongelma ei ole yhteydessä aiemmin elokuussa ilmenneeseen tapaukseen, jossa 2 836:een verohallinnon lähettämään kirjeeseen päätyi toisten asiakkaiden tietoja. Verohallinto kertoi maanantaina 12. elokuuta, että ongelman syyksi paljastui verokirjeiden tulostusohjelmiston lähdekoodissa ollut virhe.

– Tämä on erillinen, postituksen loppupään ongelma. Kyseessä on ikävä, todella valitettava asia ja pahoittelemme asiaa verohallinnon puolesta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (73)

Mielenkiintoista tässäkin jutussa on se, että avoin kirje ilmoitetaan ensin medialle. Mediahan nämä ongelmat hoitaa kuntoon suurilla ja raflaavilla otsikoilla. Luulisi, että ensin otettaisiin yhteyttä kirjeen toimittaneesen organisaatioon, mutta sillä ei tietenkään saa huomiota koettuun mielipahaan. Virheitä satuuu, kun koneellisesti hommia hoidetaan. Pitäisikö työllistää kirjeensulkijoita? Olisi jännittävää seurata, montako esim. aiemmin esillä olleista 27000 kirjeestä olisi mennyt väärään osoitteeseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ottaa yleisen elämänkokemuksen perusteella välittömästi virheen havaittua yhteyttä "virheen tehneeseen" alihankkijaan ja virheen syyn tutkiminen alkaa.
On ymmärrettävää, että ensiksi tiedote lähtee medialle, koska se yleensä tavoittaa nopeasti väärän, virheellisen tiedon saaneet. Eri asia miten media suhtautuu uutiseen. Mielestäni esim. Kaleva on kirjoittanut asiallisesti. Kommentoijilla lentää "ufoja" ja paljon "mutu" kommentteja.
Uskon, että me veronmaksajat saamme vielä virallisesti tietää mitä siellä tulostus/postitusyhtiössä on tapahtunut. Etukäteen on turha hutkis.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Omasta päästäkö keksit että ensin ilmoitetaan medialle? Johan tuossa jutussakin kerrottiin että verottajakin oli saanut tiedon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen aina hieman ihmetellyt näitä viranomaisten lähettämiä kirjeitä ja vaalipaikan lappusia. Jokainen tietää ja jos ei muista niin siitä jopa tiedotetaan että jokaiseen postilaatikkoon tulee nyt kirje, täydellisillä nimillä, henkilötunnuksilla, osoitteilla varustettuna.
Saat varastettua niin monta henkilöllisyyttä kuin vain haluat. Ja hae sitten vaikka parit pikavipit?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin paljon on jo mokia että pitäisikö, johtajapäässä muutamien erota tai heidät erottaa. Koko Suomi on mennyt alaspäin sen jälkeen kun tuli muotilauseeksi ”kyl se siitä”.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

auttaa, vaikka pomoja erotetaan Verohallinnosta kuinka paljon tahansa, jos Editan päässä toiminta ei ole "pelannut". Kyseinen valtion yhtiö on tähän asti ollut hyvässä maineessa.
Verohallinto on ilmoitti alihankkijansa muutama päivä sitten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli oletko sitä mieltä, että Verohallinnon johdon vaihtamalla vältytään siltä, että alihankkijan kuorituskoneeseen ei enää voisi tulla tämän jutun kaltaista vikaa?

Itse en kyllä näe mitään yhtäläisyyttä näiden kahden asian välillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mää katon että tää on ihan nykypäivää ku tänä päivänä kaikki on julukista. Mää meinaan sitä että nykkyisin kaikki kertoo ummet ja lammet ja lammet ja ummet sosiaalisesa metiasa jotenka eikö avvoimet kirijekuoret oo tätä päivää jolloln kaikkien asioitten pittää oll täysin julukista. Ite asiasa mää ehotan että veronalle vois julukasta kaikkien suomalaisten verotuspäätökset veispuukisa tai instarammisa tai vatsapissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

... huh, huh kuulostaapa siellä olevan kaikki vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuttua on. Jos ohjelmistofirmat tekisivät moisia mokia yrityksille niin ei olisi enää. Valtion virastoille tulee sutta ja sekundaa, kiireellä tehdään vasemmalla kädellä eikä testata. Tästä on jo useita esimerkkejä kun vain muistaisi kaikki. Eikä sille kukaan voi mitään. Veronmaksajat maksavat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No nehän tekevät! En ole vielä töissä törmännyt sellaiseen ohjelmistotilaukseen, jossa ei korjattavaa olisi. Oletus on, että bugeja ja vikoja korjataan pitkän aikaa. Jos näitä ei joskus korjata viikkoja pidempään, niin se on mukava yllätys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Verohallinto vaatii jakelijoitaan tarkistamaan, että kuoret ovat varmuudella suljettuja ennen niiden jakamista. Kirjeiden tietoturva on verohallinnon vastuulla aina postiluukkuun saakka."!!!!! Onko tuon mukaan vastuu verottajalla vai postinjakajalla??Voi helvetti mitä tunarointia.Eiköhän se verottajan pitäisi varmistaa että kuoret on liimattu kiinni jo ennenkuin kuoret lähtevät eteenpäin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luitko tuon jutun? Kirjoittamasi perusteella, et lukenut.

Verohallinto edellyttää alihankkijaltaan, jolla tämä kyseinen kuorituskone on, valvontaa siihen, että kirjeet lähtevät suljettuina ja kaikinpuolin priimakuntoisina eteenpäin. Eli tässä on pettänyt alihankintayrityksen manuaalivalvonta.

Miten VH olisi voinut tämän tapahtuneen mielestäsi estää? Pitäisikö sinne alihankkijafirmaan mielestäsi palkata joku VH:n virkamies vahtimaan kuorituskoneesta ulos postitukseen lähteviä kirjeitä vai?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

..eipä oo tullut yhtään kirjettä veroherralta, liekö muistanut enää...vai menny jonnekin...?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Verohallinto lähettelee toisten luottamuksellisia tietoja kelle sattuu ja millaisessa muodossa tahansa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika nämä joutavat virkamiehet laittaa laitumille! Suomessa on pilvinpimein joutilaita turhia virkamiehiä, Suomi elää vanhaa aikaa, papit ja virkamiehet oli kansaa kusettavaa sakkia ja vieläkin, jos muuttuis ennen hautaan menoa, mutta pelkään. Miksi minun pitää esim. maksaa Ylen propakannasta!?, en tykkää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rovaniemellä on sama ongelma. Tuntui epäilyttävältä saada kirje avoimessa kuoressa. Intimiteettisuoja hukassa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Verohallinto voisi käyttää kirjeet Bangladeshissä jossa ne nuoltaisiin halvemmalla kiinni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihanaa, kun verottajankin tekee virheitä. Ihmisiä ne on sielläkin. Elämä on. Se ei ole missään virheetöntä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (73)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

231 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Itsensä peukuttavat ja itsensä kanssa keskustelut

Minäpä nostanki molemmat peukut pystyyn kun keksin hyvän jutun jonka sitte jaan muiden kans. Mitäpä kyttääjänä olet siit... Lue lisää...
Mitäs siihen sanot, ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image