Oulu

Valkoisia sy­dä­men­sär­ki­jöi­tä!  – Seuraa Kalevan videoissa suloisten koi­ran­pen­tu­jen kasvamista Kempeleessä

Pennut kasvavat ja kehittyvät kovaa vauhtia lähiviikkoina. KUVA: Tiina Räisänen
Oulu 24.3.2020 7:09
Taina Virolainen

Pääset seuraamaan Kalevasta seuraavien viikkojen aikana videon välityksellä, kuinka valkoiset pienet koiranpennut varttuvat  emon ja kasvattajan hellässä huomassa Kempeleessä.

Kempeleläinen bichon frisé -kasvattaja Tiina Räisänen on luvannut videoida pentueensa kasvua ja kehitystä Kalevan lukijoiden iloksi. Uusia live-videoita on nähtävillä Kalevan verkkosivuilla säännöllisesti. Videot näkyvät myös tallenteena.

Katso ensimmäinen livelähetys.

Tiina Räisäsen Sakke-bichonin neljä pentua ovat nyt viikon ikäisiä.  Näyttelyssä menestyneen Saken virallinen kennelnimi on Wyomaers Fox In The Box. Pentueessa on kaksi urosta ja kaksi narttua. Ne tulevat saamaan nimensä Star Wars -teeman mukaan.

Pennut tulevat saamaan nimensä Star Wars -teeman mukaan. KUVA: Tiina Räisänen

Pennut kasvavat ja kehittyvät kovaa vauhtia lähiviikkoina.

– Synnytys meni Sakella hyvin. Emo hoitaa pentujaan mainiosti. Tässä vaiheessa lähinnä  ihastelen pentuja ja pidän huolta emon kunnosta.

Kasvattaja punnitsee pennut kaksi kertaa päivässä. Pentujen painonnousu kertoo, että kaikki menee niin kuin pitääkin.

Reilun viikon päästä pentujen silmät alkavat aueta. 

Kun pennuille ruvetaan antamaan muutakin ruokaa kuin emonmaitoa, alkaa sotkua syntyä.

– Neljän viikon ikäsenä siirrän pennut isompaan tilaan. Ne pääset olohuoneeseen perhe-elämän keskelle sosiaalistumaan.

Kun pennut varttuvat, niistä kasvaa pieniä vastustamattomia terminaattoreita, joiden leikkejä on hauska seurata.

Pennut ovat kysyttyjä

Tavallisesti pennut lähtevät kahdeksanviikkoisina uuteen kotiin. Saken pennut saattavat kuitenkin olla kasvattajan luona tavanomaista pitempään. 

Pallerojen kasvua ja kehitystä voi seurata videoiden välityksellä. KUVA: Tiina Räisänen

Sakke on nimittäin kaksoisastutettu. Pentujen isäehdokkaat ovat Findus eli Ashmair Here Come’s Sunshine ja Magnus eli Wyomaers In Your Face. Kaksoisastuttamalla narttujen jalostusvaikutus kasvaa, sillä yhdestä pentueesta on mahdollista saada pentuja kahdesta eri yhdistelmästä.

Pennuille tehdään viisiviikkoisina polveutumisen varmistus -testi, joka kertoo kumpi ehdokkaista on isä vai onko molemmilla isäehdokkailla jälkeläisiä. Pennut luovutetaan uusille omistajille vasta sen jälkeen, kun tulokset on saatu ja pennut ovat rekisteröity.

Kaikki Saken neljä pentua ovat jo varattuja. Tämän ihastuttavan rodun pentua joutuu odottamaan Räisäsen mukaan helposti vuoden ajan, ennen kuin sellaisen omistajaksi pääsee.

Räisänen on kasvattanut bichon frisén pentuja yhdeksän vuoden ajan Mercurite's kennelnimellä. Kotona temmeltää neljä koiraa vuoden ikäisestä yli 12-vuotiaaseen veteraaniin.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Ostaa edullisen Virosta niin ei joudu odottelemaan mitään. Siellä myös terveemmät rotukoirat ja säästää 600-1000e

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vastuutonta minun ja monenkin mielestä. Virosta saa ostaa halvalla pentuja.Välittäjään vaan yhteys..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niihän nuo pennut kasvaa huimaa vauhtia.. Ovat siinä 2 viikon ijässä täällä lappalaiset :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:32
Suojainhankinnoista tehty kolme kantelua – Oikeuskansleri: "HVK:n selvitettävä tavarantoimittajien ja yhteistyökumppaneiden suhteessa ilmenneet epäselvyydet"
13:06
HS: Tiina Jylhän kauneusklinikka markkinoi suojamaskeja väärennetyllä sertifikaatilla
13:00
Talvirenkaiden hankinnassa on tapahtunut huomattava muutos – varautuminen uuteen tieliikennelakiin näkyy jo Tilaajille
12:21
Suomessa on todettu 164 uutta koronatartuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla määrä kasvoi viidellä – OYSissa 11 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa
12:03
Kaleva oikaisee
12:00
Suomalaisia sotavankeja lepää Saint Helenan hautausmaalla – Afrikan tähdestä ja Napoleonin haudasta tutulle saarelle vietiin buurisodan häviäjiä Tilaajille
12:00
Kulttuuria koronan aikaan: Kerkkämehua imeksitään, ja kohta saa kuusenkantoja nuoleskella Tilaajille
87
Maskeja sekä Jylhältä että Sarmasteelta tilanneen huoltovarmuuskeskuksen Lounema pahoittelee virheitä – "Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua"
19
Euroryhmä lähestyi sopua koronatukipaketista – Euroryhmän puheenjohtaja: "Me olemme hyvin lähellä sopimusta"
13
Neljän viikon yhtämittainen kesäloma uhkaa jäädä haaveeksi – Hakemusruuhka voi laittaa Kelan lomajärjestelyt uusiksi
9
Järjestöt julkaisivat viralliset ompeluohjeet, joilla syntyy kasvomaski kotoa löytyvistä tarvikkeista – "Tämä on uusi kansalaistaito"
8
Kuoleman hiljainen kaupunki – New Yorkissa rekkoihin työnnetään kuolleita, liikkeet ovat kiinni ja lääkärit ihmettelevät tilannetta
7
Viinasen talousopit toisivat uuden tuhon – tie taloudellisen häiriön yli on tasoitettava kaikille Lukijalta
6
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

PS:n kannatus laskee jatkuvasti

Persujen vouhotukseen,yhtä ja samaa jankuttavat,hallituksen tytöt ovat oikealla asialla se näkyy kannatuksesta, Lue lisää...
Kansa kyllästynyt.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

10.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image