Oulu

Uudistettu Ouluhalli saa lisäsiiven, pal­loi­lu­la­jien viralliset kisakentät ja ul­ko­muo­to­vai­kut­tei­ta kiitäjästä – katso kuvia suun­ni­tel­mis­ta

Ouluhallin laajennus tulee nykyisen hallin eteläpuolelle. KUVA: Arkkitehdit Kontukoski Oy
Oulu 2.10.2018 13:00
Anna Leinonen

Ouluhalliin on tulossa mittava laajennus. Sen myötä hallin yhteyteen tulee liikuntasali, johon saadaan myös eri palloilulajien korkeimpien sarjatasojen viralliset kilpailukentät.

Laajennusosa sijoittuu nykyisen Ouluhallin eteläpuolelle. Uusi osa rakennetaan vuosina 2019–2020. Kiitäjä-nimisen laajennuksen on suunnitellut Arkkitehdit Kontukoski Oy.

Ehdotuksessa Ouluhallin liikennejärjestelyt säilyvät nykyisen kaltaisena.

Ouluhallin laajennusosa näkyy kuvassa punaisena. Parkkialue on hallin itäpuolella. KUVA: Arkkitehdit Kontukoski Oy

Uudisosan saliin tehdään teleskooppikatsomot, joihin mahtuu 1500 katsojaa. Tällöin katsomorakenteet saadaan sivuun ja lattiatila mahdollisimman hyvin tarvittavaan käyttöön. Ouluhalli palvelee jatkossa myös Oulun koulujen liikuntatilana.

Oulun Tilakeskus järjesti Oulunhallin laajennusta varten kutsukilpailun viime keväänä. Kilpailuun kutsuttiin kaksi suunnittelu- ja toteutustyöryhmää. Ehdotukset erosivat selkeästi toisistaan. Palkintolautakunta valitsi voittajaksi yksimielisesti Kiitäjän.

Arkkitehdit Kontukoski kertoo, että rakennuksen virtaviivainen muoto ja julkisivujen tumma sekä osittain läpikuultava visuaalinen ilme hyödyntävät pohjoisen perhosen, kiitäjän, lentoliikkeen muotoja. 

– Laajennusosan sommittelu Ouluhallin yhteyteen oli vaikea, mutta inspiroiva arkkitehtoninen suunnittelutehtävä. Kilpailutyössämme laajennusosa kohoaa Ouluhallin kanssa yhteiseltä jalustalta ja päättää Raksilan urheilualueen, toteaa pääsuunnittelija Petri Kontukoski.

Uudisosan ulkoasu on saanut vaikutteita kiitäjästä. KUVA: Arkkitehdit Kontukoski Oy

– Kiitäjä on omaleimainen kiilamainen rakennus, joka toimii hyvänä parina Ouluhallin pyöreän muodon kanssa. Se on maamerkkinä Raksilan raitin päätteenä sekä kasvona moottoritielle, sanoo palkintolautakunnan puheenjohtaja ja Oulun kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jenni Pitko (vihr.).

Ouluhallin ja uudisrakennuksen väliin sijoittuu uusi yhteinen pääaula. Sinne on kulkuyhteys sekä messukentältä että pysäköintialueelta. Pääaulasta pääsee Ouluhallin katsomoon ja nykyiseen pääaulaan, Ouluhallin kenttäalueelle sekä uudisrakennuksen liikuntasaliin.

Laajennuksen lisäksi Oulun kaupunki suunnittelee vuonna 1986 rakennetun Ouluhallin peruskorjaamista. Peruskorjaus tehdään useammassa vaiheessa, ja osa siitä ajoittuu samaan aikaan laajennusosan rakentamisen kanssa. Peruskorjauksen suunnittelu käynnistyy tämän vuoden lopulla.

Ouluhallin uudistamisen on arvioitu maksavan noin 20 miljoonaa euroa. Se sisältää sekä rakennuttamiskustannukset että irtaimistokustannukset.

Havainnekuva esittelee uudisosan ilmettä sisältä päin. KUVA: Arkkitehdit Kontukoski Oy
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (88)

Olisin suunnitellut toisen samanlaisen pyöreän hallin ja kytkenyt sen entiseen. Mitään silmään arkkitehtonisesti viehättävää tässä uudessa suunnitelmassa ei ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos arkkitehtitoimiston 'havainnekuvat' näyttävät rumille, mitähän sitten todellisuus...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskomattoman hienon näköinen rakennus, sopii maisemaan loistavasti, kyllä arkkitehdit osaa asiansa, moniko olisi hoksannut tämän.
Saadaan Ouluun lopultakin sisäpelien kenttä asiat kuntoon taisipa olla viimeisiä paikkoja, jossa kenttä olosuhteet huonot ja ei täyttänyt liigan määräyksiä
Oulussa sisäpeleissä on ylimmällä SM tasolla lentopallossa ETTA, salibandyssä miehissä OLS ja naisissa SBRA, futsalissa Tervarit, lisäksi nuoret, divaritasot jne...
1500 katsojaa riittää sarjapeleihin tällä hetkellä hyvin ja Ouluhallissa voi sitten olla moninkertaisesti.
SM sarjapelit on hyvä pelata Raksilassa johon kulkuyhteydet erinomaiset ja kaikki yhdessä paikassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tehty kerralla kunnollista. Entinen kierrätykseen ja kokonaan uus ja toimiva tilalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näihin puolityhjillään oleviin monumentteihin tuntuu aina löytyvän rahaa kaupungin kassasta. On se pohjaton.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos päättäjille, Susi jo syntyissään. Virallisiin jalkapallo otteluihin liian lyhyt kenttä. Virallisiin
yleisurheilukisoihin väärän mittaiset/kaltevat radat jne. Messukäyttöön ja konsertteihin
epäkäytännöllinen. Urheilunharrastajilta pois käytöstä jatkuvilla messuilla, tapahtumilla
ja konserteilla.
Uuteen halliin tehdyt tilat eivät lisää harjoituspaikkoja sillä sama määrä tiloja käytössä,
kun nykyisiä käytössä olevia tiloja puretaan ensin pois? Miten se meni se peiton jatkaminen
toisesta päästä toiseen päähän. Mutta kiitos kuitenkin pitäähän se sateen ja kylmän
loitolla ja palvelee monia käyttäjiä kompromissimaisesti. Onhan se taas joidenkin
henkilöiden monu-/muistomerkki, toimivuudesta viis, näitähän osataan tehdä ja käyttää
rahaa, näyttävän näköinen...Oulun oma Guggenheim.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valitettavasti yksi potkupallohalli ei riitä talviaikaan mihinkään johtuen tuhansista harrastajista Oulun alueella. Oulu on käpykylä harrastus ja muun infran osalta.
Junttila, johtusko keskustavetoisuudesta ja lestoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä kilpaurheilu on katsottu olevan syntiä, joten väitteesi saattaa hyvinkin pitää paikkaansa kun ottaa huomioon sen kuinka paljon uskovaisia on osallisena mm. kaupungin hallituksessa ja muissa päättävissä elimissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tässä lisärakennuksessa pelata jalkapalloa, pesäpalloa, eikä yleisurheilua.
Tähän tulee Kalevan kirjoituksen mukaan: Ouluhalliin on tulossa mittava laajennus. Sen myötä hallin yhteyteen tulee liikuntasali, johon saadaan myös eri palloilulajien korkeimpien sarjatasojen viralliset kilpailukentät.
Uudisosan saliin tehdään teleskooppikatsomot, joihin mahtuu 1500 katsojaa. Tällöin katsomorakenteet saadaan sivuun ja lattiatila mahdollisimman hyvin tarvittavaan käyttöön. Ouluhalli palvelee jatkossa myös Oulun koulujen liikuntatilana.
Kannattaisi lukea edes mistä on kysymys. Mikäli ei ymmärrä se on vain inhimillistä.
Ouluhalli kuntosaleineen ym. jää siihen käyttöön, jossa se on ollut.
Harmittaa vieläkin, että Ouluhalli sen aikuisten valittajien takia tehtiin muistaakseni 25-30 metriä halkaisijaltaan pienemmäksi. 25 lisämetriä halkaisijassa olisi mahdollistanut kaikki kansainväliset yleisurheilukisat ja saatu viralliset juoksuradat, nyt eivät kelpaa virallisiin kisoihin. Valittajat on pilanneet tässä kaupungissa liian paljon hyviä asioita, kuinka paljon rahaa kansainväliset kisat olisi tuoneet Ouluun tai edes SM tasoiset, puhutaan miljoonista kilpailutapahtumaa kohti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinne meni täydellinen mahdollisuus tehdä tuosta rakennuksesta Millenium Falconin muotoinen. Ei oo tarpeeksi kulttuuria muuten. Oi voi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmeen äkkiä tällaiset suunnitelmat toteutuvat, kun kaupunki vain pistää töpinäksi. Missä siis viipyy uusi uimahalli ja asema?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Odotettu rakennus ja erittäin onnistunut suunnitelma.
Urheilutalo on aikansa palvellut eikä vastaa nykyajan vaatimuksia.
Uusi sisäpelihalli täyttää vaatimukset ja 1500 istumapaikkaa on hyvä.
Raksila on sijainniltaan paras mahdollinen helppo tulla joka suunnasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos ainoasta oikeasti asiallisesta kirjoituksesta taas kerran tällä valituspalstalla.
Miten ihmiset jaksavat kieriskellä negatiividyydessä ja valittaa kaikesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (88)

Uutisvirta

27
Urheiluseuran kausikortin voi lainata kirjastosta jo useissa kaupungeissa – Oulun Kärpät ei innostu ilmaisten kausikorttien jakamisesta
21
Avohakkuut historiaan -kansalaisaloite luovutetaan eduskunnalle – keräsi yli 60 000 nimeä
20
Iso urheilukortteli alkaa nousta Hiukkavaaraan – kuntosalin ja padelhallin käsittävä kuntokeskus saattaa olla pystyssä jo vuoden päästä
20
Suomi ehdottaa: Lehdistönvapauden rikkominen voisi jäädyttää jäsenmaan EU-varat
18
"Venäläiset ovat kauhean kiinnostuneita, missä sakon voi maksaa heti" – Virolaisille Suomessa rapsahtaneet sakot jäävät enimmäkseen maksamatta
18
Björn Wahlroos antaa kyytiä Rinteen hallitukselle: "Yhtään julkista menoa ei leikata, eikä yksikään ammattiyhdistykselle epämieluisa työmarkkinauudistus etene"
16
Linnanmaan uimahallin rakentamista ei saa lykätä – on vaikea kuvitella, mikä julkinen investointi olisi parempi Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lounaistuuli on voimakasta iltapäivästä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Ajokeli on huono Kainuun ja Lapin maakunnissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Maataloustuet.

118 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Vihreä sisäministeri ?

Nykyhallituksessa on pelottavan paljon henkisesti lapsen tasolle jääneitä ministereitä. Lue lisää...
Todella huolestuttaa

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

22.10.

Fingerpori

22.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image