Oulu

SAS lopettaa vuorolennot Oulun ja Tukholman välillä – viimeinen lento Tukholmaan 6. tammikuuta

Oulu-Tukholma-reitti avattiin runsas vuosi sitten. KUVA: Pekka Peura
Oulu 5.12.2019 11:58
Pasi Klemettilä

SAS lopettaa vuorolennot Oulun ja Tukholman välillä.

SAS:n viestintäpäällikkö Freja Annamatz kertoo, että viimeinen lento Oulusta Tukholmaan on 6. tammikuuta 2020.

– Huolimatta toiveistamme emme ole nähneet kasvua matkustajamäärissä siinä määrin kuin olisimme toivoneet. Valitettavasti emme pysty pitämään reittiä yllä, Annamatz sanoo.

SAS aloitti lentovuorot Oulun ja Tukholman välillä suurin toivein noin vuosi sitten, mutta lennot eivät edistyneet odotetusti.

Viime vuoden lokakuussa SAS kertoi suunnitelmistaan, että kesällä 2019 yhtiöllä olisi jopa 12 viikoittaista vuoroa Oulun ja Tukholman välillä.

SAS aloitti lennot Oulu–Tukholma-välillä viime marraskuussa aluksi neljällä viikoittaisella edestakaisella vuorolla. Vuoden 2019 aikana lentojen määrä alkoi pienentyä ja niitä oli keväästä lähtien kolme viikossa. Kesällä lennoissa oli kokonaan taukoa.

SAS ja sen tytäryhtiöt ovat lentäneet nyt Oulu–Tukholma-reittiä kolmannen kerran. Ensimmäisen kerran ne lensivät sitä vuosina 1997–2007, toisen kerran 2012–2015. Lisäksi reittiä ovat lentäneet Finnair 1997–1999 ja Air Baltic kesällä 2010.

MAINOS

Kommentoi

Pitäis laittaa aikataulu kohdilleen. Aamulla Oulusta Tukholmaan, että ehtii jatkolennoille ja illalla takaisin Ouluun. Nyt oli lennot pääasiassa keskellä päivää tai iltapäivällä. Tuntuu ettei SAS tosissaan edes halua onnistua tällä reitillä..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi Vaasasta kannattaa lentää? Vaasasta lennetään monta kertaa päivässä Tukholmaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syyllinen löytyy peilistä. Jos matkustaja pääsee Tukholmaan Helsingin kautta a) jatkolentoihin sopivilla aikatauluilla, b) noin puolet halvemmalla, c) mukavammin, niin miksi se matkustaja sitten valitsisi SAS:in?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta SASsilla pääsee halvemmalla Oulusta Tukholman kautta Hampuriin, Kööpenhaminaan, Brysseliin, Frankfurtiin,...

itse asiassa paljon halvemmalla kuin Tukholmaan. Lentojen hinnoittelu on mielenkiintoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aikataulu ei ollut sellainen että olisi voinut hyödyntää jatlolentoja. Harmi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No nyt voi Busines Oulu suunnitella suoria lentoja vaikka Reykjavikiin kun ei onnistunut Tromsan, Luulajan eikä Kööpenhaminan lennot ja se Muurmanskikin taisi loppua ennen kuin edes alkoi ja oliko suunnitelmissa Moskovakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Aikansa kutakin", sanoi Aatami, kun sonnia lypsi."
...kyllä lennot taas joskus jatkuvat.
Tar det lugnt, bara!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei yllätä. Itsekin noita reittejä katsoin, mutta huomattavasti helpompaa ja halvempaa oli mennä Helsingin kautta. Oudot aikataulut. Kalliimman hinnan vielä ymmärtää, mutta aikataulut ovat olleet outoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulisipa tilalle jotain muuta, jolla pääsisi pois muuten kuin Helsingin kautta. Norski Helsinkiin ei auta, koska Helsingistä on niin onnettomat jatkoyhteydet. Lentäisi Arlandaan tai mieluummin Osloon, jonne Norski keskittää kaikki pohjolan pitkän matkan lennot. Tosin sekin menee ensi vuonna konkurssiin, joten lento Berliiniin tai Amsterdamiin olisi parempi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lentojen aikataulu oli ihan onneton, ei ole ihme että ei ollut liikematkustajia. Työreissulla Tukholman ulkopuolelle olisi joutunut yöpymään molempiin suuntiin Tukholmassa. Aamulla Oulusta Tukholmaan ja myöhäisillalla Tuhkolma-Oulu olisi ollut oikea vaihtoehto Finnairille ja Helsingille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paljon halvemmalla meni kahdella koneella Helsingistä niin onpa kumma kun ei kannattanut. Usean lapsen perheelle iso säästö. Samoin lennot liian harvoin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisiko kannattanut hieman edes markkinoida tuota yhteyttä ja jatkoyhteyksiä Tukholmasta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa
22.1.
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset
22.1.
Koronaviruksen uhriluku Kiinassa nousi jo lähelle 20 ihmistä – Wuhanin miljoonakaupungin joukkoliikenne määrätty pysäytettäväksi
22.1.
WHO ei ainakaan vielä julistanut Kiinan koronavirusta kansainväliseksi terveysuhaksi – hätäkomitea kokoontuu uudestaan torstaina
22.1.
Pelipaita vaihtuu toppatakkiin juuri H-hetkellä – Rotaatiopelaajana Kärpissä tällä kaudella onnistunut Julius Hermonen on sinut haastavan roolinsa kanssa: “Tällä mennään tämä kausi” Tilaajille
22.1.
Suomen pääministerin hehkuttajien "kerho" täydentyi Davosissa – Marinin kannattaisi käyttää nyt Davosin-nostetta hyväksi, jotta julkisuus tulisi teoista
22.1.
Sote-alan järjestöavustukset jälleen jaossa Oulussa – avustusten haku päättyy tammikuun lopussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Lapin länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Illanvirkku puoliso

Minua ei häritse vaikka puoliso valvoo iltaa pitempään. Ongelma on kun menen yökylään. Isäntäväki nukkuu pitkään kun mi... Lue lisää...
Aamun virkku

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image